Toni Wirtanen muisti vasta kuvauksia edeltäneenä iltana, että oli lupautunut Vain elämää -ohjelmaan.

Toni Wirtanen kertoi torstaina Radio Aallon haastattelussa, että oli vähällä missata Vain elämää -kuvaukset bändikriisin takia.

Tonin ajatukset olivat tiukasti Apulannan asioissa, koska hän ja Sipe Santapukki olivat juuri antaneet basisti Sami Lehtiselle kenkää. Kun uusi basisti Ville Mäkinen löytyi, Toni panosti täysillä treeneihin ja keikkoihin, eikä ehtinyt juuri muuta ajatella.

– Oltiin eletty pelkkää bändiä varten, ja ekat keikat olivat samana viikonloppuna, kun sunnuntaina alkoi Vain elämää. Mä en muistanut edes, että mun piti lähteä sinne hiton telkkariin ennen kuin vasta lauantaina, Toni kertoi Radio Aallon Dynastiassa.

Lyhyen valmistautumisen takia Toni ei ehtinyt pakata riittävästi vaatteita mukaan. Vaatekriisissä auttoi Elastinen, jolla oli vaatteita lätkäkasseittain.

– Kolmantena kuvauspäivänä tajusin, että ei oo todellista, mulla on toista kierrosta samat vaatteet päällä.

Vaikka Toni oli melkein missata Vain elämää -kuvaukset, hän oli lopulta todella iloinen, että lähti ohjelmaan mukaan – kieltäydyttyään siitä tosin ensin. Hän koki ohjelmassa yhden elämänsä parhaista hetkistä, mitä hän hehkuttaa myös jaksossa, jossa vietetään Tonin päivää.

Katso Tonin haastattelu videolta. Video: Radio Aalto/Suomipop

Lue myös:

Vain elämää -jaksossa kaikkien aikojen romahdus: "En ole kokenut mitään vastaavaa"

Katso ennakkoon: Samuli Edelmannin väkevä Apulanta-tulkinta

Onko Toni Wirtasen päivä kauden koskettavin jakso?

Näin Tuukka Temonen kommentoi Toni Wirtasen Vain elämää -paljastusta

Itkettääkö Vain elämää? Olet siis juntti