Toni Nieminen ja Johanna Rantonen odottivat kesäkuussa ensimmäistä yhteistä kesää suurien elämänmuutosten jälkeen. Kuva: Jukka Salminen
Toni Nieminen ja Johanna Rantonen odottivat kesäkuussa ensimmäistä yhteistä kesää suurien elämänmuutosten jälkeen. Kuva: Jukka Salminen

– Ei tätä kukaan odottanut tai toivonut, Johanna Rantosesta eronnut Toni Nieminen sanoo.

Ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen, 39, ja Johanna Rantonen, 31, ovat eronneet. Toni vahvisti eron Me Naisille.

– Eivät nämä mukavia asioita ole, eikä tätä kukaan toivonut tai odottanut. Me ei vaan nyt onnistuttu, eikä tässä ketään kannata alkaa syyllistää. En osaa tässä vaiheessa muuta sanoa, kuin että näillä mennään ja elämä jatkuu, Toni sanoi.

Tonin ja Johannan parisuhde eteni nopeasti. Toni erosi vuosi sitten lastensa äidistä, Veera Niemisestä, kymmenen avioliittovuoden jälkeen. Pian eron jälkeen Toni ja Johanna tutustuivat Facebookissa. He muuttivat yhteen maaliskuussa ja menivät kihloihin toukokuun lopulla. Omakotitaloon muuttivat myös Tonin lapset Kerttu, 9, ja Maija, 7, sekä Johannan tytär Veera, 5.

Kesällä Toni ja Johanna kertoivat Me Naisten haastattelussa, että heille oli alusta asti selvää, että he sitoutuvat toisiinsa.

– Johannan kanssa homma oli selvä alusta lähtien. Oli luontevaa ja normaalia alkaa heti pohtia yhteistä tulevaisuutta, Toni kertoi kesäkuussa.

Tulevia asumiskuvioita Toni ei ole vielä ehtinyt miettiä, sillä ero on niin tuore.

– Eiköhän ne käytännön asiat järjesty aikanaan.

Erosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Lue myös:

Toni Niemisen tuore kihlattu: "Tulen tosi hyvin toimeen Tonin ex-vaimon kanssa"

Toni Nieminen avioerostaan: "Valitettavasti rakkaus ei aina riitä"

Toni Nieminen: "Elämä meni rajuun remonttiin"

Esikoiskirjailija Veera Nieminen: "On sapettanut olla pelkkä mäkihyppääjän vaimo"

Reilu vuosi sitten Sauli Koskinen opiskeli itsensä personal traineriksi.

Sauli Koskinen, 32, tuli alun perin tunnetuksi Big Brother -voittajana, sittemmin juontajana. Reilu vuosi sitten Sauli opiskeli itsensä personal traineriksi. 

– Olen pidemmän aikaa treenannut aktiivisesti. Kun aloin harjoitella personal trainerini Jari Sorsan kanssa, ymmärsin, että pt:n homma kiinnostaisi minuakin. Lopulta kävin koulun ja tykkäsin kovasti.

Nuorena Sauli kokeili kaikkea jalkapallosta mäkihyppyyn ja lumilautailuun. Omaa lajia ei silti löytynyt.  Aktiivisemmasta treenaamisesta hän innostui vuonna 2010, kun hän muutti Los Angelesiin, jossa asui hänen silloinen miesystävänsä poptähti Adam Lambert.

– Siellä tuli pieni muutos myös ruokavalioon. Losissa on trendikästä olla hyvässä kunnossa, ja minun aikana siellä yleistyivät vihersmoothiet. Oma ruokavaliokin muuttui siihen suuntaan.

”Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään.”

Losissa Sauli treenasi salilla, patikoi kukkuloilla ja kävin ohjatuilla tunneilla. Kun hän muutti neljän Kalifornian vuoden jälkeen Suomeen, treenaaminen jatkui. Amerikka-vuosien jälkeen Sauli kotiutui Suomeen hyvin.

– Vaikka onhan se ilmasto kiva, niin arvostan sitä, että Suomessa asiat on helppo järjestää. Ja olen käynyt Kaliforniassa kuitenkin aika usein.

Välit Adamiin ovat pysyneet hyvinä eron jälkeenkin.

– Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään, mutta hän on minulle yhä tärkeä ihminen, Sauli kertoo XS Sports Nutrition –ravinnesarjan lanseerauksessa.

Näyttelijäpari Minka Kuustosen ja Aku Sipolan lapsen laskettu aika on helmikuussa.

Näyttelijäpariskunta Minka Kuustonen, 32, ja Aku Sipola, 27, saavat lapsen. Minka kertoi asiasta Ilta-Sanomille.

– Lapsi on odotettu ja toivottu, ja tämä on ihana asia, Kuustonen kertoo IS:lle.

Minka aikoo jäädä äitiyslomalle vuodenvaihteen jälkeen.

– Vauvan laskettu aika on helmikuussa.

Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Minka ja Aku ovat olleet yhdessä 3,5 vuotta. Minka tunnetaan muun muassa Putous- ja Tellus-sarjoista. Lisäksi hän on näytellyt Onnenonkijat- ja Kesäkaverit-elokuvissa. Aku on näytellyt esimerkiksi Uusi päivä -sarjassa.