Vanesa käveli lähes koko matkan Hondurasista Meksikoon. Javes-poika oli tuolloin alle kuukauden. Kuva: Maija Salmi
Vanesa käveli lähes koko matkan Hondurasista Meksikoon. Javes-poika oli tuolloin alle kuukauden. Kuva: Maija Salmi

Toimittaja Maija Salmi vietti lähes vuoden Meksikossa ja seurasi siirtolaisten matkaa kohti Yhdysvaltoja ja unelmiaan.

Siirtolaiskriisi ravistelee Eurooppaa. Miksi halusit tehdä kirjan Meksikosta, jossa tavarajunan katolla kulkee maailman suurin siirtolaisten virta?

Olin töissä Marokon ja Espanjan raja-alueella 2012–2013 ja huomasin, miten hirveä tilanne siellä on. Lähdin tekemään lehtijuttua Meksikoon samasta ilmiöstä, mutta en pystynyt jättämään aihetta vain jutuksi. Suomessa ja Pohjoismaissa ei juuri tiedetä Paholaisen junasta, joka vie siirtolaisia Meksikon läpi kohti Yhdysvaltoja. Suomalaiset liikkuvat turisteina samoissa paikoissa, mutteivät huomaa, mitä siellä on meneillään.

Tutustuit ihmisiin, jotka jättävät kotinsa ja pyrkivät laittomasti Yhdysvaltoihin. Mitä haluat heidän tarinoillaan sanoa?

Toivon, että ihmisiin suhtauduttaisiin ihmisinä ja yksilöinä eikä numeroina, kuluina tai tavaroina, joiden liikkumista pitää säädellä. Pitääkö tiettyyn maahan syntyvän kärsiä enemmän kuin muiden? Esimerkiksi El Salvadorista ihmiset lähtevät pääsääntöisesti väkivaltaa pakoon. Kun jengiläiset polttavat kodin, on lähdettävä.

Liikuit paikoissa, joissa kidnappaukset, raiskaukset, murhat ja väkivalta ovat arkipäivää. Vuosittain tuhannet siirtolaiset myös kuolevat matkallaan. Pelottiko sinua?

Totta kai. Mutta valmistauduin huolella ja paikan päällä luotin vaistooni. Ihmiset ovat suurimmaksi osaksi hyviä – hekin, jotka ovat tehneet pahoja asioita.

 


Maija Salmi Yhdysvalloista karkotettujen siirtolaisten kanssa. Kuva: Maija Salmi

 

Entä tuntuiko toivottomalta?

Äidit halusivat antaa minulle lapsensa, että veisin ne turvaan. Tiesin, etten voi pelastaa ketään, mutta pystyin tekemään kirjan. Uskon, että tieto lisää ymmärtämystä ja ymmärtämys lisää auttamishalua.

Miten Meksikon-matkasi muuttivat sinua?

Ajattelen, että elämä voi päättyä milloin vain. Lisäksi näen vuoden tauon jälkeen Suomessa uskomatonta hyvinvointia. Maailmassa ei ole esimerkiksi itsestäänselvyys, että voi kävellä turvallisesti illalla. Näen siirtolaisista yhä unia. Pian lähden heidän luokseen taas.

Maija Salmen teos Paholaisen juna. Matkalla kohti amerikkalaista unelmaa (Atena) ilmestyi juuri.

Turvakodit kaipaavat vapaaehtoisia työntekijöitä.

– Eniten vapaaehtoisia kaipaavat Ixtepecin Hermanos en el Camino ja Tenosiquen La 72, Maija sanoo.

 

Lue myös:

Entinen pakolainen Hermina Jakupović: ”Ystäväni luulivat lapsena, että olen kotoisin Marsista”

Psykiatri Hannu Lauerma: ”Rasismi on pikkuporvarillinen yritys olla aatelinen”

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.