Tämä vuosi on ensimmäinen koko elämässäni, kun en näe Suomen kesää, kertoo 29-vuotias bloggaaja. Kuva: Sanoma-arkisto
Tämä vuosi on ensimmäinen koko elämässäni, kun en näe Suomen kesää, kertoo 29-vuotias bloggaaja. Kuva: Sanoma-arkisto

Suomalaisessa suvessa on jotakin niin erityistä, että se aiheuttaa ikävän toisella puolella maapalloa, ikuisen kesän kaupungissa. Oletko sinä kokenut saman?

”Suomen kesä. Sitä tunnelmaa ei voi edes Floridaan mitenkään taikoa.”

Mari Julku asuu perheineen Yhdysvaltojen Miamissa. Me Naisten sivuilla hän pitää Maritalvikki-blogiaan, jonka uusimmassa postauksessa hän pohtii suomalaista kesäkaihoa. 

”Kummallinen juttu. Saan asua ikuisen kesän kaupungissa, mutta silti olen viime aikoina huomannut lukevani kateellisena suomalaiskavereiden Facebook-päivityksiä. Näissä päivityksissä kerrotaan, kuinka Suomessa on viimein lämmin ja aurinko paistaa. Kuvissa ollaan meren rannalla tai terassilla. On kuulemma ihanaa, kun saa viimein lähteä kevyemmällä vaatetuksella ulos.”

Lähes koko Suomessa kesäkuu on käynnistynyt aurinkoisessa säässä. Miamin tämänhetkiset lämpötilat voittavat Suomen helteisimmätkin paikat: seuraavan viikon sääennuste lupaa Miamiin yli 30 astetta jokaiselle päivälle. Silti bloggaaja myöntää, että hän haikailee kotimaansa kesäfiiliksiä.

”Kun aurinko ja kesä kestävät koko vuoden, niiden merkitys laimenee. Ystäväni Suomesta sanovat minulle usein, että on varmaan maailman siisteintä, kun talossa on uima-allas ja sinne voi mennä milloin tahansa. Niin, no, onhan se. Sitä tulee vain käytettyä aika vähän, kun se mahdollisuus on koko ajan olemassa. Toista se on silloin, kun uimastadionille on mentävä juuri silloin, kun ensimmäinen hellepäivä pamahtaa mittariin.”

”Uimastadionille on mentävä juuri silloin, kun ensimmäinen hellepäivä pamahtaa mittariin.”

”Kysyin mieheltäni, miksi Suomen kesä tuntuu niin erityiseltä. Hän vastasi, että totta kai se tuntuu erityiseltä, kun ennen sitä talsitaan kuukausitolkulla rännässä ja pimeässä. Totta, mutta minä en ole nyt joutunut tuota ankaraa talvikautta kohtaamaan. Olen paistatellut koko talven palmujen alla ja silti kaipaan Suomen kesää.”

Mitä sitten kirjoittaja kaipaa Suomen kesästä? Se ei ole mikään yksittäinen asia, hän mainitsee listaten useamman mieleen tulevan asian saunan lämpeämisestä terassikierroksiin.

”Mutta jokin siinä yleisessä tunnelmassa on, jota en nyt pysty saavuttamaan Miamin kesässä.”

Keskustele aiheesta!

Asutko sinä ulkomailla tai oletko viettänyt kesiä pois Suomesta? Mitä kaipaat eniten Suomen kesästä?

Lue bloggaajan teksti kokonaisuudessaan täällä ja osallistu samalla keskusteluun.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.