Paula Koivuniemen ura on kestänyt lähes 50 vuotta, vaikka hän on saanut kuulla monesti, ettei hänen äänellään lauleta kauaa. Kuva: IS/Leena Koskela
Paula Koivuniemen ura on kestänyt lähes 50 vuotta, vaikka hän on saanut kuulla monesti, ettei hänen äänellään lauleta kauaa. Kuva: IS/Leena Koskela

Paula Koivuniemi kertoo seuraavassa Vain elämää -jaksossa kärsineensä ääniongelmista ja ikäkriisistä.

Paula Koivuniemi, 67, kertoo seuraavassa Vain elämää -jaksossa kärsineensä käheästä äänestään. Siksi hän on erityisen mielissään, kun Paula Vesala ja Vesa-Matti Loiri kehuavat hänen tunnistettavaa soundiansa.

– Muahan on kritisoitu hirveesti mun äänestä, että tolla äänellä ei kauaa lauleta kauaa, ja tommonen käheä ääni. Siksi mä oon onnellinen, kun te sanotte voi toi ääni. Kaikki, jotka sanoo mulle niin, niin mä nousen aina, Paula Koivuniemi kertoo jaksossa.

Paulan mukaan hänen äänensä on kärsinyt erityisesti niinä aikoina, kun hänellä on ollut kriisejä henkilökohtaisessa elämässään.

– Olen taistellut niiden kanssa (ääniongelmien) ja kuitenkin joutunut menemään ihmisten eteen silloin, kun on ollut vaikeeta. 

Paula Vesala kertoo ihailleensa Paula Koivuniemeä lapsesta asti ja rakastavansa tämän ääntä.

– Sehän on just se, mitä ihmiset rakastaa. On nanosekunnissa selvää, kuka siellä on äänessä, Paula Vesala kehuu vanhempaa kollegaansa.

Aina ihannoidaan nuoruutta

Paula Koivuniemi kertoo kärsineensä myös ikäkriisistä ja ulkonäkömurheista.

 – Kauheen näkönen! Hirveä paksunaama! hän kritisoi itseään, kun näkee pätkän esiintymisestään vuodelta 2006.

Ikääntyminen ja nuoruuden ihannointi on aiheuttanut jopa pelkoja.

– Suvantovaiheita on tullut, mutta kyllästymistä ei. On ollut pelkotilojakin, kun jossain kohtaa on tuntunut tuntunut, että nyt ei oo levyttänyt oikeita kappaleita, tai kun ollut joku oma ikäkriisi ja miettinyt, miten tästä eteenpäin. Kun aina tulee nuoria, ja kun aina ihannoidaan sitä nuoruutta, Paula miettii jaksossa.

Paula Kouvuniemi vuonna 2006. Kuva: Nelonen

Jossain vaiheessa artisti kuitenkin ymmärsi itsekin, että hittien lisäksi hänen vahvuutensa on nimenomaan elämänkokemus.

– Se kuuluu mun laulamisesta. Kun oma kokemus tulee esiin biiseistä, se on sitä uskottavuutta.

Paula on aikaisemmin kertonut ymmärtävänsä, että ulkonäkö on tärkeää esiintyvälle artistille, mutta sitä ei pitäisi pitää ykkösasiana.

Paula Koivuniemen Vain elämää -päivä Nelosella pe 31.10. klo 20.

Lue myös:

Paula Koivuniemi: ”En ole käynyt kasvoleikkauksessa”

Paula Koivuniemi Ilkka Kanervasta: "Pidämme toisistamme huolta"

Paula Koivuniemi vuonna 1997: "Hannu antaa virtaa"

Virve Rosti: "Kauneusleikkaus oli järkevämpi hankinta kuin auto"

Kaikki Vain elämää -jutut löydät täältä.

 

Katso video:

Pimpelipompeli! Vesku Loirin pikkutuhma esitys Paula Koivuniemelle

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!

 

Paula Vesala kertoi Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa oppineensa Yhdysvalloissa, että kohtauksiin voi pyytää turvahenkilön paikalle.

Paula Vesala kertoi torstai-iltana Enbuske, Veitola, Salminen -show'ssa, että on kokenut seksuaalista häirintää urallaan. Hän ei eritellyt, onko ahdistelua tapahtunut liittyen hänen muusikon, näyttelijän vai näytelmäkirjailijan uraansa.

– Ehkä mä voin puhua koko taiteen kentästä, jolla olen operoinut. Olen kokenut kyllä monenlaista ahdistelua. Se on tosi laaja ilmiö, Vesala kertoi ohjelmassa.

”Voi pyytää turvahenkilön paikalle.”

Juontaja Maria Veitola kysyi Vesalalta, miten sellaisista tilanteista voi selvitä.

– Mä olen oppinut Amerikassa koulussa, että on hyvä etukäteen sanoa, että pyytää turvahenkilön paikalle, kun on lähestymässä tällainen kohtaus, jossa kaipaa turvallista ilmapiiriä. Usein kuvausryhmässä on vaikka vanhempi naishenkilö, joka pysyy huoneessa ja varmistaa, ettei mennä asiattomuuksiin.

Lue myös: Ohjaja Heidi Linden kertoo seksuaalisesta ahdistelusta Suomen elokuvapiireissä: ”Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan”

Tällä hetkellä Vesala nähdään valkokankaalla Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Elokuvassa on yksi kohtaus, jossa Vesala on saunassa Rokkaa näyttelevän Eero Ahon kanssa. Vesala otti aikaisemmin Twitterissä kantaa kohtaukseen liittyvään uutisointiin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi kohtauksesta otsikolla Paula Vesala rohkeassa saunakohtauksessa uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

– Sanokaas mulle, kuka suomalainen saunoo vaatteet päällä puolison kanssa? Ja jos ollaankin saunassa alasti, onko se ”yllättävää ja rohkeaa”? Vesala ihmetteli viime viikolla Twitterissä.

”Olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun.”

Nyt Vesala kertoi EVS-ohjelmassa saamastaan palautteesta.

– Mä olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun, koska olen esiintynyt elokuvassa ilman vaatteita. Toivoisin, ettei siihen liittyisi häpeän tunnetta, mitä siihen liittyy.