Laulaja Tarja Turunen nauttii työstään kolmen miespuolisen VOF-valmentajan keskellä, mutta erityisen läheinen suhde hänellä on Michael Monroen kanssa. 

– Minun on helppo olla niiden körilöitten kanssa, toista kautta The Voice of Finlandin tähtivalmentajana toimiva laulaja Tarja Turunen kehuu valmentajakollegoitaan Redramaa, Olli Lindholmia ja Michael Monroeta.

– Kunnioitamme kaikki toisiamme, joten yhteistyö on tosi kivaa ja nautinnollista, hän jatkaa.

Michaeliin Tarja tutustui puoli vuotta ennen valmentajapestinsä alkua, kun molemmat esiintyivät samalla rockfestarilla Venäjällä.

– Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Michaelilla on niin suuri sydän, etten tunne montaa samanlaista. Hänen sydämensä on aina auki, ja siksi hän on niin lähestyttävä ihminen, Tarja kertoo. 

Tarjalla ja Michaelilla onkin erityisen läheiset välit. Heitä yhdistää suorapuheisuus ja kosmopoliitti elämä: molemmat katsovat Suomea hieman ulkopuolisin silmin. 

Rutistuksia ja hyvää läppää

Jos Tarjaa ja muita ensikertalaisia valmentaminen viime kaudella jännitti, nyt hermoilusta ei ole tietoakaan. Tunnelma on lämmin kuin rippileirillä, ja läppä lentää vapautuneesti kameroiden edessä. Tarjan latinotemperamentti on sulattanut jähmeämpiäkin raadin jäseniä.

– Muistan, miten Olli pelkäsi paitansa sotkeutuvan meikkiin, kun halasin häntä viime vuonna. Nyt hän tulee itse ja rutistaa minua aina, kun tapaamme, Tarja kertoo nelikon läheisistä väleistä.  

Asema valmentajatiimin ainoana naisena ei Tarjaa harmita, päinvastoin.

– Vaikka olen henkeen ja vereen rokkari, niin ei minusta rokkijätkää saa tekemälläkään. Olen nainen, ja miehet auttavat minua olemaan nainen. Pyrin aina kauneuteen ja haluan, että vaatteeni ovat vimpan päälle, Tarja kertoo.

– Olen kyllä huomannut, että ohjelman miehille ulkonäköasiat ovat ihan yhtä tärkeitä, hän nauraa.

Tunnetta peliin

The Voice of Finlandin ensimmäiset jaksot on purkitettu tammikuun alussa, ja Tarjalla on kaudesta hyvät vibat.

– Parin laulajan kohdalla on jo tullut kylmät väreet, mutta kertaakaan en ole vielä itkenyt, Tarja paljastaa.

Viime kaudella nähtiin, että Tarja reagoi esityksiin tunteella ja pistää itsensä valmentajana täysillä peliin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, ei mene kauaakaan, kun hän kiipeää jälleen tuolille kannustamaan suosikkiaan.

The Voice of Finland Nelosella 8.1. alkaen.

 

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.