Neljä vuotta kestänyt lemmentarina huipentuu ylihuomenna häiksi. Silvia Renate Sommerlathin, 32, elämässä alkaa uusi ajanjakso. Ja lehtiin ilmestyvät uudet jutut. Jos haluamme vielä muistella menneitä, meidän on tehtävä se nyt.

Neiti Silvia Sommerlathin ja kuningas Kaarle Kustaan rakkaustarina on alusta asti ollut kauaskantoinen ja väkevä. Silvia on viisaanjohdon mukaisesti vaiennut ja annostellut itsestään mahdollisimman niukkaa henkilökuvaa lehdistölle. Sillä lörpöttelevästä naisesta ei ole kuningattareksi.

Silvian kauniista ulkonäöstä on kirjoitettu määrättömästi – koska muuta kirjoitettavaa ei yleensä ole ollut. Ellei oteta lukuun fraaseja, joissa hän paljastaa kannattavansa olympia-aatetta (voisiko olla kannattamatta) ja että kansojen välistä ystävyyttä edistää matkustaminen ja erilaisten ihmisten tapaaminen. Ja että jossain on puhtautta ja aitoutta, joita eivät rahanmahti ja sodat voi turmella. Hänen ystävällinen ja hersyvä olemuksensa on viehättänyt ihmisiä, monet se on suorastaan hurmannut. Toimittajista hän on tehnyt liehitteleviä höppänöitä, miestoimittajista vallankin. Hän on tukahduttanut heidät hymyllä ja näennäisellä auliudella, mutta rajannut ensin käsiteltävät aiheet lähes olemattomiin. Silti hän on ollut käytettävissä – pari minuuttia.

Silvialla on siis kaikki valtit hallussaan. Hän on kaunis ja voimakas, terve ja raikas. Erikoisherkkuna hänellä on tarjottavana aivan erityisen valloittavaa pilkettä silmäkulmassa aina ihmisen ja tilaisuuden mukaan.

Ruotsalaiset saivat tutustua Silviaan kolme vuotta sitten.

Tumman tytön arvoitus ratkeaa

Svensk Damtidningin toimittaja Lars C. G. Ericsson oli se, joka uurasti selville Silvian henkilöllisyyden kolme vuotta sitten. Toimittaja Ericsson ja valokuvaaja Hesslefors olivat viikkokaupalla yrittäneet ratkaista ongelmaa, kuka oli ruskeaverikkö kruununprinssi Carl Gustafin Porchen etuistuimella Öölannissa heinäkuussa vuonna 1973. Pulman oli aiheuttanut valokuvaaja Bertil Jigert, joka tiedi vanhastaan millä huoltoasemalla prinssin oli kesälomillaan Sollidenissa tapana asioida. Niinpä Jigert paneutui lymyämään ja onnistui viimein ottamaan kuvan, jossa prinssi omakätisesti kiinnittää paikoilleen autonsa bensasäiliön korkkia ja auton etuistuimella istuu tummatukkainen kaunis nainen, kasvoillaan kesäinen ilme. Tämä kuva matkassaan toimittajapari lähti työmatkalle Müncheniin selvittämään kuninkaan tyttöystävän, ”jonkun Sylvian” arvoitusta.

Valokuvaaja Hesslefors nuokkui hotellin baarissa ja todennäköisesti toimittaja Ericssonin soitellessa epätoivoisia soittojaan numeroon 35 – 43 – 35, jonka tiedettiin kuuluvan eräälle Silvia Sommerlathille. Kujeileva naisen ääni vastasi kello yhdeltä yöllä. Ericssonilta oli mennä jalat alta. Saapuessaan seuraavana päivänä sovitulle kohtauspaikalle Silvia oli pirteä pakkaus farkkuasussa, jonka jakkua somistivat kirjotut kukkaset. Tänään hän on hillitty lady, jolle kuningattaren asema tulee luontumaan ehkä paremmin kuin monelle kuninkaallisen suvun perilliselle.

Hermostuttavia aikoja

Olemme tuon tuostakin lukenee Silvian ja kuninkaan romanttisista ja salaperäisistä lomista, mutta kahden he eivät ole toki voineet näille lemmenlomille lähteä, vaikka olisivat halunneetkin. Seurueeseen on aina kuulunut useita henkilöitä, kuninkaan sukulaisia tai ehdottoman luotettavia ystäviä ja minihenkilökunta, tavallisesti ainakin adjutantti ja ehkä myös hovimestari.

Kun kuninkaalta hänen Amerikan vierailunsa yhdessä kysyttiin hänen mielipidettään vapaasta rakkaudesta, kuningas vastasi ilmeikkäästi, että siitähän minä en voi mitään tietää.

Vuoden 1975 alussa kuninkaan ja Silvian seurustelu lienee ollut tukalinta, sillä tammikuussa kuningas välitti ”ystävilleen” lehtimiehille tiukkasävyisen kehotuksen jättää hänen yksityiselämänsä rauhaan. Tätä oli edeltänyt pari pilalle mennyttä lomaa ja kahden vuoden kuurupiilo ovelien, usein kuningasta ovelampien, lehtimiesten ja –naisten kanssa. Joulu -74 oli vietetty prinsessa Désiréen ja tämän miehen Niclas Silfverschiöldin luona Koburgissa. Tällä matkalla pari poikkesi myös Stenhammariin, jossa heidät onnistuttiin kuvaamaan. Uudenvuodenpyhät ja niitä seuraava viikko oli tarkoitus viettää kaikessa rauhassa prinsessa Birgitan ja hänen Hansinsa kanssa Sveitsissä Klostersissa, mutta jo hyvissä ajoin ennen kuninkaan ja Silvian saapumista paikan oli miehittänyt kymmenpäinen lehtiväen lauma. Pari ei voinut ottaa askeltakaan ilman jäljessä seuraavaa lehtiväen laahusta. Silvia lähti kotiin suunniteltua aikaisemmin ja kuningas oli synkkä.

Silvian elämä kuninkaan tyttöystävänä on mairittelevan julkisuuden myötä ollut hermoja raatavia hetkiä ja alituista kiikarin silmässä olemista. Silvian vanhemmat tulivat viimemaaliskuussa tyttärensä kihlajaisissa lausahtaneeksi, että heidän on joskus käynyt aivan sääliksi koko Silvia. Hän on joutunut elämään kuin karkuri, aina turvapaikkaa etsimässä, piileskellen ja eristäytyneenä. Työpaikalleen Innsbruckissa Adamsgasse 8:aan hän on puikkelehtinut sivukatuja pitkin, yhdessäkään ravintolassa hän ei ole voinut lounastaa. Jokainen sana on pitänyt punnita, jokainen ihminen arvioida salamavauhtia. Erityistesti Silviaa on kuulemma harmittanut Saksan lehdistön tapa askaroida romanssin parissa: mahtaako kuningas sittenkään huolia Silviaa.

Paineesta huolimatta Silvia ei rentoudu keinotekoisesti. Hän ei polta ja alkoholinkäytössä hän on juuri niin hienostunut kuin perhetyttöjen kuuluu olla. Ensimmäisillä treffeillä kruununprinssin kanssa yökerhon Kinkissä Münchenin olympialaisten aikaan hän nautti alkoholitonta viiniä Carl Gustafin siemaillessa vodka-lemoneita.

Silviasta on sanottu, ettei hän mielellään näyttäydy kuninkaan poikamiesaikojen raikulipiireissä, vaan pitää rauhallisemmasta ilmapiiristä. Erityisen hyvin hänen tiedetään viihtyvän prinsessa Christinan ja Tossen ystäväpiirissä, johon kuuluu moderneja mutta hienostuneita pariskuntia lapsineen. Aina on hauskaa muttei liian hauskaa.

Etelämainen temperamentti saksalaisen järjestelmällisyyden hallinnassa

Silvia tulee olemaan Ruotsin kolmas porvarillinen kuningatar. Ensimmäinen oli Kaarina Maununtytär, kuningas Eerik XIV:n puoliso 1500-luvulta, toinen 1800-luvulta kuningas Kaarle XIV:n ranskalaissyntyinen puoliso Désirée Clary.

Silvia on yhdistelmä brasilialaista syttyvyyttä ja saksalaista tarkkuutta. Hänen äitinsä Alice Sommerlath on espanjalaista aatelia, arvovaltaisen de Toledo-suvun jälkeläisiä. Isä Walther Sommerlath on eläkkeellä oleva liikemies, joka tutustui vaimoonsa Brasiliassa palvellessaan myyntipäällikkönä ruotsalaista metallialan yritystä. Silvia on syntynyt Hedelbergissä 23.12.1943. Hän oli erittäin toivottu lapsi, tytär kolmen pojan jälkeen. Hän on saanut kokea yltäkylläisyyden ja suojatun lapsuuden, vaikkei kuninkaallista syntyperää olekaan.

Brasiliassa Sommerlathit asuivat kaksitoista vuotta. Täällä Silvia oppi portugalin kielen, kotikielenä on aina ollut saksa. Kahdeksanvuotiaana hän on jonkin aikaa asunut peräti Ruotsissa. Tästä ajasta hän ei muista muuta kuin lämpimän veden ja heinäkuorman, jonka kyydissä pääsi keikkumaan pienen matkan.

Sommerlathint muuttivat Barasiliasta takaisin Saksaan vuonna 1957. Silvia oli silloin 14-vuotias. Hänen pantiin Luisenin tyttökouluun, sisäoppilaitokseen, jolla oli vankat perinteet. Silvian julkisuus nostatti sittemmin maineeseen myös tämän vanhan koulun keskellä Düsseldorfia. Silvia on henkilökohtaisesti ottanut yhteyttä entisiin opettajiinsa ja pyytänyt heitä pitämään omana tietonaan hänen kouluaikansa, todistukset ja luonteenlaadun. Silvian koulumenestyksestä onkin varmistuksen puutteessa kahdenlaista tietoa: keskinkertainen ja keskinkertaista parempi.

Tyttökoulun jälkeen Silvia kävi sihteeriopiston ja talouskoulun. Näiden jälkeen hän aloitti opinnot Münchenin kieli-instituutissa.

Kruunuprinssi Carl Gustafin ja Silvian ensi tapaaminen on yleensä sijoitettu Münchenin olympialaisten aikaan. (Prinssi lähti kisoihin pyynnöstä pr-mielessä ja oli ainoa, joka saapui paikalle harmaassa liituraitaisessa puvussa.) Joissakin lehdissä on kuitenkin vihjailtu, että pari tapasi toisensa jo 60-luvun puolella, jolloin Carl Gustaf vieraili usein sisarensa Birgitan ja tämän puolison Hansin luona ja saattoi vielä siihen aikaan kuljeskella kaupungissa suhteellisen vapaasti ”kuin kuka tahansa nuori mies”. Silvia asui Münchenissä vuodesta 1965 lähtien kunnes hänet vuonna 1972 kiinnitettiin Münchenin olympiakomitean presidentti Willy Daumen henkilökohtaiseksi apulaiseksi, ”melkein suoraan tanssilattialta” niin kuin Daume on asian ilmaissut.

Silvian viimeiseksi jäävä porvarillinen työpaikka Innsbruckin olympiakomitean protokollapäällikön Emmy Schwaben lähimpänä apulaisena edellytti häneltä tietenkin järjestely- ja seurustelutaidon täydellistä hallintaa. Silvian henkilökohtaisena tehtävänä oli valvoa, että korkea-arvoiset vieraat saivat kirojen aikana parhaan mahdollisen palvelun.

Innsbruckin talviolympialaisten jälkeen Silvian suosio muiden kisaemäntien joukossa entisestään kasvoi, sillä lähtiäisiksi Silvia piti tyttöjensä puolta melkein ammattiyhdistyshenkeen. Kisaemännille oli aikanaan luvattu, että heidän itse kustantamansa työpuvut korvataan heille myöhemmin, mutta kisojen päätyttyäkään rahoja ei alkanut kuulua. Silvia tarttui asiaan ja pian emännät saivat rahansa.

Ylihuomenna hänen Kuninkaallinen Korkeutensa

Aika näyttää millaisia tuulahduksia Silvia tuo tullessaan Ruotsin hovielämään. Itsenäisen virkanaisen rooli on ollut hänelle tärkeä. Kuningattarena Silvia tulee tekemään kuningattaren työtä eli toimimaan maan ensimmäisenä pr-naisena kaikkiin suuntiin. Uudesta tehtävästään Silvia on toistaiseksi sanonut vain, että mielenkiintoista mutta haastavaa.

Ruotsalaiset ovat hyväksyneet uuden kuningattarensa täydellisesti. Romanssin salamyhkäisyys ja pitkällinen odottelu on tehnyt ihmisistä entistä suopeampia tälle liitolle. Kansalaiset lämmitettiin tehokkaalla taktiikalla: Porvaristyttö kuninkaan heilana! Taasko? Miksei siniverinen? No jatkuuko romanssi? No rakastaako vai ei? Häipyikö tyttö? Mitä he odottavat! Voi onneksi rakastavat… totta kai pidämme Silviasta, hän on suloinen… Voi menkää pian naimisiin emme jaksa enää odottaa!

Silvia on nopeasti omaksunut ne tavat, joita hovin piirissä noudatetaan. Käyttäytyminen saattaa vaihdella suuresti aina sen mukaan keiden seurassa ollaan. Sitä paitsi Silvia on siinä asemassa, että hänellä on mahdollisuus luoda taloon uusia perinteitä. Kuningatarta ruotsalaisilla ei ole ollut yhteentoista vuoteen. Nuorta kuningatarta ei miesmuistiin.

Häitä valmisteltaessa ruotsalaiset ovat saaneet aavistuksen Silvian rautaisesta kyvystä pitää kaikki langat käsissään. Ei nähdä usein kuninkaallisia morsiamia, jotka osallistuvat suunnittelupalavereihin ja haluavat varmistaa pienimmät yksityiskohdatkin. Mutta Silvia on tiedostanut myös aukottoman tehokkuuden vaaran tulla leimatuksi ”fröken Silviaksi”, joka tietää kaiken. Niinpä hän välttää senkin.

Kuningatar Silvian lähimpänä henkilökuntana tulevat olemaan kaksi hovineitiä, kamariherra ja sihteeri, joka laatii hänen ohjelmansa.

Hallitsijaparin asuntona tulee olemaan kaunis Drottningholmin linna, jossa on 220 huonetta, merinäköala, upea puisto ja oma teatteri – ja kesävieraina 35 000 turistia. Kesäasuntona tuleekin olemaan Solliden Öölannissa ja viikonloppujen viettopaikkana Tullgarn, joka sijaitsee meren rannalla pitkän niemen nokassa ja on helppo sulkea ulkopuolisilta.

Vanhaan kuninkaanlinnaan ei jää yhtään kuninkaallista. Kuninkaan lähtiessä jää tyhjäksi 600 huonetta. Vanha linna oli muuten hyvä asuinpaikka, mutta lapsiperheille se ei sovi, sanoi kuninkaan kansliapäällikkö Jan Mårtenson.

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski löysi puolisonsa yhteisten ystävien kautta. – Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii.

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, on valinnut kahden kodin taktiikan puolisonsa, valmentaja Tommi Pärmäkosken, 34, kanssa. Omakotitalo pohjalaismaisemissa Kuortaneella on avioparin ykköskoti, ja asunto Lahdessa toimii kaupunkikämppänä. Novascotiannoutaja Carla kulkee sujuvasti mukana molemmissa.

Krista matkustaa 250 päivää vuodessa, mutta Tommin työt keskittyvät nykyään enimmäkseen Suomeen hänen jätettyään pestinsä F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kuntovalmentajana.

– Minulla ei ollut osuutta siihen päätökseen, Krista heittää.

Pariskunta tapasi aikoinaan yhteisten tuttujen kautta.

– Kaverimme taisivat tunnistaa, että olisimme sopiva mätsi. Asiat etenivät nopeasti tutustumisemme jälkeen.

Nyt Tommi vastaa Kristan voimavalmennuksesta ja yrittää välillä ehtiä mukaan harjoitusmatkoille. Silti pitkiin erojaksoihin on ollut pakko tottua.

– Nooh, siinä pysyy suhde tuoreena, Krista vitsailee ensin, mutta vakavoituu sitten.

– Kyllä ikävä ja yksinäisyys ovat iso haaste. Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii. Puolisoni ei ole koskaan painostanut, että tule jo kotiin sieltä.

Mitä Krista kertoo perhesuunnitelmistaan? Miksi hän oli vähällä lopettaa uransa? Lue Kristan koko haastattelu uusimmasta Me Naisista 16/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)