Vuonna 2007 esikoiskirjailija Riikka Pulkkinen sai virtaa aamukahvista ja komedioista.

Kännykkä ehtii piipata moneen kertaan, päivät vaihtua toisiksi,
ennen kuin haastatteluaika Riikka Pulkkisen, 26, kanssa on
sovittu. Kaikki ovat kiinnostuneita kehutusta kirjailijasta, joka
työstää nyt toista romaaniaan.

Kotona Pulkkinen hörppii levollisena kahvia mukista, jossa on kaamean Mörön kuva. Esikoiskirja Rajan herättämä kohu ei yllä huoneeseen, jossa on valkoiset verhot ja sängyn vieressä anopinkieli. Siis sellainen, jota ei tarvitse kovin usein kastella.

Ensimmäiseksi ei uskoisi, että Pulkkisen toinen kirja käsittelee
pahuutta ja totalitarismia.

– Kirjoittaminen on tällä hetkellä kaikkein nautinnollisimmassa
vaiheessa. Vietän paljon aikaa pohdiskellen ja tuijotellen seinää. Samalla elän unelmaani, sillä jo nuorena haaveenani oli tulla kirjailijaksi.

Pulkkinen kertoi syksyllä haastattelussa häpeävänsä lähes
kaikkea. Noloutta aiheutti mikä vain: ajattelemattomasti annetut
haastattelut ja pelko juuttumisesta hissin ovien väliin. Hävettääkö yhä, kun esikoiskirjaa on kehuttu moneen kertaan?

– Häpeän puna nousee poskilleni vieläkin joka ilta. Se on kuitenkin ehto yleiselle alttiiksi asettumiselle. Se on taatusti parempi tapa elää kuin jättää asioita tekemättä.

Uni

Kun kirjoitin ensimmäistä kirjaani, aloin kärsiä unettomuudesta.
Heinäkuussa alkoi tuntua, että olen nukkunut viimeksi vappuna. Se vaikutti tietysti myös kirjoittamiseeni. Yhtenä yönä näin unta romaanihenkilöstäni Anjasta, joka on kirjallisuuden professori. Hän oli pitämässä minulle luentoa ja selitti unessa asioita, joita en ollut hereillä ollessani ymmärtänyt.

Kaikki uusi syntyy minulle unissa. Tiedän rakastuneenikin
vasta unien kautta. Nukkuminen ja unet ovat myös luovuuden ehto, ilman niitä en pystyisi kirjoittamaan. Unissa asiat jäsentyvät jo ennen kuin niistä on valveilla ollessaan tietoinen.

Parhaat aamut ovat sellaisia, jolloin saa herätä pakottamatta ja
tietää nähneensä unia.

Liikunta

Juoksin aikaisemmin kilpaa, mutta nykyään kilpaurheilu on saanut jäädä kokonaan. Nyt juoksen katsomatta kelloon. Olen
kääntänyt katseen sisältä ulospäin. Juostessani ehdin katsoa
nykyään myös maisemia.

Myös aerobic on rakas harrastus. Ennen kävin jumppaamassa melkein joka päivä, mutta nyt sekin on vähentynyt. Minulla on ollut aika vaikea suhde ruumiillisuuteen. Nautin liikunnasta, mutta en ole osannut levätä ja venytellä tarpeeksi. Sen takia
olen välillä ollut aika vaivainen.

En silti osaa elää ilman liikuntaa. Nautin jumppatuntien tunnelmasta. Kun toisilleen täysin tuntemattomat ihmiset kokoontuvat viikko toisensa jälkeen samoille tunneille, sinne syntyy aivan tietynlainen tunnelma.

Ajattelu

Hienovaraisimmat prosessit tehdään näkymättömissä. Kaikkein
radikaaleinta meidän kulttuurissamme on sanoa, että tänään minulla ei ole ohjelmassa mitään, eikä huomennakaan. Tänään ajattelin vain hengitellä.

Ajattelu on kuitenkin minun olemassaolon tapani. Luovan
ajattelun motivaattorina on hölmöyteen heittäytyminen. Täytyy antaa hulluimpienkin ajatusten rehottaa.

Käsittelen toisessa kirjassani pahuutta. Hyvän elämän kannalta
sitä ei ole varaa sulkea pois itsestä. Historiassa pahuuden ilmentymät ovat aina sulkeneet pahuuden pois itsestään. Pahuuden kohtaaminen on kuitenkin puhdistavaa, ja sitä seuraa myös armahtaminen.

Tekstit

Päivittäinen hyvän olon lähteeni ovat aamukahvin juominen ja sanomalehden lukeminen sängyssä. On myös hyvä, jos on joku, jonka kanssa voi puhua lehden sisällöstä.

Meillä kotona oli usein tapana istua pitkään aamukahvipöydässä ja juoda monta kupillista kahvia. Samalla väiteltiin jostakin, mistä lehdessä oli kirjoitettu. Aamun aloittaminen sillä tavalla on upeaa. Edelleenkään en tiedä mitään sen parempaa. Joskus saatan myös itkeä, kun luen lehteä. Se on hyvin puhdistavaa.

Luen myös paljon kirjoja. Kannoin pitkään mukanani Tomas Tranströmerin kirjaa Eläville ja kuolleille. Siinä on kohta:
”Me emme ole toivoa vailla, vaikka raskaimmat rikokset jäävät selvittämättä.” Sama ajatus toistuu eri tavoin omissa teksteissäni.

Komediasarjat

Viihteellisyyden lisäksi amerikkalaiset komediasarjat tavoittavat kipeällä tavalla sen, mikä meissä moderneissa ihmisissä on vialla. Jatkuva kaipaus toisaalle ja kaipauksen tukahduttaminen kulutushyödykkeillä näkyy niissä pistävästi.

Komediasarjoissa puretaan korkean ja matalan rajaa. Näkökulman yllättävyys, joka aiheuttaa naurun, viiltää todellisuuden pintarakenteeseen.

Katson esimerkiksi Sinkkuelämää-sarjaa. Mielestäni siinä toistetaan todellisuutta uudella tavalla. Toisaalta katson sitä ihan vaan kauniiden ihmisten ja ympäristön takia.

Lintujen laulu

Seuraan hysteerisesti almanakkaa, päivän pitenemistä ja sen
merkkejä. Odotan jatkuvasti aikaa, jolloin linnut alkavat laulaa.
Mustarastas alkaa laulaa maaliskuussa, nyt se on vielä hiljaa.
Viimeksi sunnuntaikävelyllä kuuntelin, kuuluuko mitään.

Joskus herään yöllä, avaan ikkunan ja kuuntelen lintujen
laulua. Satakieli alkaa laulaa vasta toukokuussa. Sitä on kuitenkin aina yhtä hienoa kuunnella.

Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen
Maaret Kallio on nelilapsisesta perheestä. Kuva: Satu Kemppainen

”Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää”, Maaret Kallio muistelee kouluaikojaan Kodin Kuvalehdessä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio kertoo Kodin Kuvalehdessä, ettei ollut koululaisena mikään kympin oppilas. Toisin oli hänen isoveljensä Jarno Limnéllin laita. Jarno on kyberturvallisuuden professori Aalto-yliopistossa, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. 

Maaretin ja Jarnon lapsuudenperheessä oli neljä sisarusta, joista Jarno on vanhin ja Maaret toiseksi vanhin. He kertovat jutussa, että Jarno nosti keskiarvonsa kymppiin lukion alussa. Maaret keskittyi koulun sijaan kavereihin ja teatteriharrastukseen.

– Toisaalta tunsin myös huonommuutta ja kateutta. Olihan se karmeaa tulla pikkusiskona perässä keskinkertaisin paperein, kun toinen oli kirjoittanut jotain 15 ällää. Kun sain kutosia matematiikan kokeista, vanhempani lohduttivat, että heilläkin on huono matikkapää, Maaret toteaa jutussa.

Sisarukset kertovat jutussa olevansa erilaisia, mutta läheisiä. Lempeydestään tunnettu Maaret kertoo, että Jarno on aina ollut suorittaja.

– Jarno oli itseään kohtaan armoton jo lapsena. Muistan yhdet hiihtokisat, joissa hän hiihti niin kovaa, että oksensi maalissa. 

”Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset.”

Jarno puolestaan kertoo Kodin Kuvalehdessä, että Maaretista on ollut hänelle tukea ja apua esimerkiksi avioeron jälkeen. Psykoterapeutilla ja kyberturvallisuuden professorilla on kylläkin hyvin erilaiset käsitykset siitä, miten tunteita käsitellään.

– Minulla on sellainen periaate, että yritän unohtaa ikävät ajatukset. En käsittele niitä vaan laitan aivoissani niiden päälle rastin ja jätän ne sinne, Jarno toteaa. 

Maaretin mukaan vaikeat asiat pitää avata, jakaa ja selittää. Kuten kaikki psykoterapeutit, hänkin on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa. Maaret on aiemmin kertonut, että lapsuudenperhe oli puuhakas ja tavallinen.

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski löysi puolisonsa yhteisten ystävien kautta. – Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii.

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, on valinnut kahden kodin taktiikan puolisonsa, valmentaja Tommi Pärmäkosken, 34, kanssa. Omakotitalo pohjalaismaisemissa Kuortaneella on avioparin ykköskoti, ja asunto Lahdessa toimii kaupunkikämppänä. Novascotiannoutaja Carla kulkee sujuvasti mukana molemmissa.

Krista matkustaa 250 päivää vuodessa, mutta Tommin työt keskittyvät nykyään enimmäkseen Suomeen hänen jätettyään pestinsä F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kuntovalmentajana.

– Minulla ei ollut osuutta siihen päätökseen, Krista heittää.

Pariskunta tapasi aikoinaan yhteisten tuttujen kautta.

– Kaverimme taisivat tunnistaa, että olisimme sopiva mätsi. Asiat etenivät nopeasti tutustumisemme jälkeen.

Nyt Tommi vastaa Kristan voimavalmennuksesta ja yrittää välillä ehtiä mukaan harjoitusmatkoille. Silti pitkiin erojaksoihin on ollut pakko tottua.

– Nooh, siinä pysyy suhde tuoreena, Krista vitsailee ensin, mutta vakavoituu sitten.

– Kyllä ikävä ja yksinäisyys ovat iso haaste. Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii. Puolisoni ei ole koskaan painostanut, että tule jo kotiin sieltä.

Mitä Krista kertoo perhesuunnitelmistaan? Miksi hän oli vähällä lopettaa uransa? Lue Kristan koko haastattelu uusimmasta Me Naisista 16/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.