Kirsi oli tänä vuonna mukana Marimekon kesänäytöksessä, joka järjestettiin Esplanadin puistossa. Kuva: Terhi Ylimäinen
Kirsi oli tänä vuonna mukana Marimekon kesänäytöksessä, joka järjestettiin Esplanadin puistossa. Kuva: Terhi Ylimäinen

Gloria Fashion Show'n tähti Kirsi Pyrhönen on tehnyt aktiivisesti mallintöitä jo viisi vuotta. Nyt hän aloittaa opinnot yliopistossa.

Jo vuonna 2010 Voguen kannessa loistanut huippumalli Kirsi Pyrhönen on ehtinyt työurallaan saavuttaa valtavan paljon. Nyt 22-vuotias suomalaisen mallimaailman tähti aikoo kuitenkin saavuttaa jotain uutta. Hän on vastikään aloittanut markkinoinnin opiskelemisen Helsingin yliopistossa. Sisään yliopistoon Kirsti pääsi jo viime vuonna, mutta hän lykkäsi opintojen aloitusta töiden takia.

– Vaikka jotkut ehkä niin ajattelevat, mallintyö ei ole missään nimessä aivotonta. Haluan kuitenkin elämässäni saavuttaa jotain konkeettista. Olen aina tiennyt haluavani kouluttautua pidemmälle kuin vain ylioppilaaksi, Kirsi kertoo.

– Minulla on kova tiedonjano, jonka tyydyttämiseksi olen jo pitkään käynyt Suomessa esimerkiksi työväenopiston kursseja.

Kirsin työ on viime kuukausina vienyt paljon hänen aikaansa – koskaan ei voi varmaksi tietää, missä ja milloin seuraava keikka on. Opiskelijaelämä onkin tarjonnut mukavaa vaihtelua hektiseen elämänrytmiin.

– Töissä en ikinä tiedä, missä olen seuraavana päivänä. Kaipaan suunnitelmallisuutta elämääni ja nyt sitä saan.

Opiskelijaelämän räiskyvämpää puolta Kirsi ei kuitenkaan erityisemmin kaipaa.

– Aion pitää hauskaa, mutta olen yliopistossa ennen kaikkea opiskelemassa. Olen kiertänyt sen verran maailmaa, että se on vaikuttanut minuun. Opiskelijaelämään liitetty megajuhliminen ei erityisemmin kiinnosta minua, Kirsi naureskelee.

Raadollinen mallimaailma

Vaikka Kirsi on yksi Suomen kansainvälisesti halutuimpia malleja, hänessä on yksi piirre, joka joskus vaikeuttaa työnsaantia: isokokoinen jalka.

– Minulla on koon 42 jalka. Näytöksissä on käynyt useamman kerran niin, että en ole saanut työtä, koska siellä on kenkiä vain kokoon 39 asti.

– Karu totuus on se, että maillimaailmassa on helpompaa vaihtaa tyttö kuin teettää kengät. Minulta on mennyt töitä ohi isojen jalkojeni takia, mutta sen kanssa on vain elettävä.

Usein Kirsi on joutunut tunkemaan jalkansa hänelle pikkuruisiin kenkiin väkisin.

– Vippaskonstejakin on käytetty, jos muotitalo on halunnut nimenomaan minut lavalle. Usein homman saa toimmaan saksilla ja teipillä, Kirsi kertoo.

Uransa tuhoksi isoja kenkiä vaativat koivet eivät kuitenkaan tule koitumaan

– Olen tehnyt tätä nyt viisi vuotta. Ei tämä tule kaatumaan jalkoihini, Kirsi vakuuttelee.

Someajan malli

Kirsi on yli 3000 seuraajaa Instagramissa, jonne hän päivittää työ- ja arkikuulumisiaan aktiivisesti. Seuraajamäärä on tosin melko vähäinen verrattuna esimerkiksi kollega Cara Delevignen Instagram-tiliin: sillä on yli 18,6 miljoonaa seuraajaa. Mallien keskuudessa kuvapalvelusta onkin tullut tärkeä oman työn brändäämisen kanava.

– Kyllä sinne liittymisestä ja somen käyttämisestä on alkanut nousta painostusta myös mallitoimistoista. Se on monelle mallille kätevä markkinointikanava, Kirsi kertoo.

– Viiden vuoden aikana olen huomannut, että some on muuttanut alaa paljon. Sitä kautta nousee koko ajan uusia kasvoja esille.

Kirsille oma Instagram-tili on kätevä brändäyskanava, jossa hän tykkää esitellä kiinnostuksenkohteitaan. Tilillä näkyy hänen rakkautensa ruokaan ja terveellisiin elämäntapoihin. Tietenkin myös työ ja reissut kuuluvat hänen sisältöihinsä.

– Aluksi työjuttujen postaaminen oli vaikeaa. Se ei tuntunut minulle tyypilliseltä, joten kesti aikansa, ennen kuin totuin siihen.

Kirsillä on yksi vinkki kaikille, jotka haluavat parantaa omaa Instagramiaan.

– Ole siellä oma itsesi. Ole aito. Jos olet taiteilija, tuo esille taidettasi. Jos olet huumoristi, panosta siihen! Omaa somekäyttäytymistään kannattaa lähteä muokkaamaan ajatellen sitä, mikä on itselle tärkeää, eikä sitä, mitä muut sinusta haluaa.

Laatu ennen uutuuksia

Lauantaina 5.9. Kirsi nähdään Gloria Fashion Show'n lavoilla. Vaikka mallina hän on paljon tekemisissä vaatteiden ja muodin kanssa, hän ei itse tunnustautu muotihulluksi.

– Muoti on minulle työtä, ei mikään erityinen intohimo, Kirsi kertoo.

– Minulla ei tarvitse olla joka sesongiksi uusia vaatteita. Mieluummin panostan laatuun. Tykkään rennoista kuteista, ja usein minut näkee farkuissa ja nahkarotsissa.

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.