Kari Taalasmaata näyttelevä Tommi Taurula löytää itsestään ja roolihahmostaan ainakin yhden eron. "Karin ihmissuhteet ovat aika lyhyitä, mutta minä olen ollut yli 10 vuotta naimisissa ja minulla on kaksi tytärtä", Tommi sanoo. Kuva: Jonna Öhrnberg
Kari Taalasmaata näyttelevä Tommi Taurula löytää itsestään ja roolihahmostaan ainakin yhden eron. "Karin ihmissuhteet ovat aika lyhyitä, mutta minä olen ollut yli 10 vuotta naimisissa ja minulla on kaksi tytärtä", Tommi sanoo. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kari Taalasmaata näyttelevä Tommi Taurula tunnustaa ajatelleensa jossain vaiheessa, ettei enää ikinä palaa sarjaan. Toisin kävi, mutta miksi?

Suositun Salatut elämät -sarjan Kari Taalasmaata näyttelevä Tommi Taurula, 47, palasi tänä vuonna sarjaan neljän vuoden tauon jälkeen. Sen lisäksi hänet nähdään Salkkarit-leffan toisessa osassa, Nightmare 2 – painajainen jatkuu, joka tulee elokuvateatteihin joulukuussa.

– Tämä on ollut varmaan kahdeksas kerta, kun Kari on palannut sarjaan. Olen lähtenyt niin monta kertaa sarjasta, koska olen sitoutumiskammoinen. Olen halunnut tehdä jotain muutakin kuin Salkkareita. Kauhistuttaa ajatus, että olisin tehnyt sarjaa yli 15 vuotta putkeen, Tommi Taurula kertoi Nightmare 2 -elokuvan pressitilaisuudessa.

Tommi on ollut tyytyväinen, että on pitänyt Salkkari-taukoja. Niiden aikana hän on näytellyt muun muassa Espoon kaupunginteatterin kehutuissa Esitystalous-näytelmän ykkös- ja kakkososissa. Lisäksi hän on saanut kokeilla, miltä tuntuu olla koti-isä.

– Vuonna 2004 olin ollut melkein kolme vuotta putkeen Salkkareissa, joten tuntui mukavalta jäädä puoleksitoista vuodeksi koti-isäksi. Se oli älyttömän hienoa aikaa, kahden lapsen isä muistelee.

Ei koskaan enää Salkkareita

Tällä kertaa paluu sarjaan tai elokuvarooli eivät kuitenkaan olleet Tommille itsestäänselviä valintoja. Jossain vaiheessa hän ajatteli karistavansa Kari Taalasmaan lopullisesti harteiltaan.

– Ajattelin, etten enää koskaan palaisi sarjaan. Mutta kun mua pyydettiin leffaan ja takaisin sarjaan, kyselin kollegoilta, että mikä sarjassa on nykyään meininki. Se oli kaikkien mielestä hyvä, joten ajattelin, että miksi en menisi. Tämä on kuitenkin tosi kiva duuni, ja Karin hahmoa on kiva tehdä. Sitä paitsi näyttelijän töitä ei ole Suomessa loputtomiin. Täällä on ehkä kymmenen näyttelijää, joilta eivät työt lopu, mutta meitä muita freelancereitä on Helsingissä ainakin 200, ja pitäähän meidänkin jotain tehdä.

Tommin lopulliseen päätökseen vaikutti myös tuottaja Marko Äijö – sekä katsojat, jotka toivovat Karin paluuta.

– Tulen Markon kanssa erittäin hyvin toimeen. Useimmiten on käynyt niin, että mulle on soitettu ja pyydetty takaisin.

Nightmare 2 -painajainen jatkuu -elokuva ensi-illassa 3.12.2014.

Lue myös:

Palaako äitiyslomalle jäänyt Sara Parikka enää koskaan Salkkareihin? Näin näyttelijä vastaa

Näillä tunnetuilla näyttelijöillä on Salkkarit-menneisyys

Sami Uotila palaa Salkkareihin 13 vuoden tauon jälkeen