Pupulandia-blogia pitävä Jenni Rotonen ja muut lähistöllä asuvat bloggaajat hyödyntävät toisiaan ja ottavat asukuvia välillä yhdessä. Kuvat: Karoliina Paatos ja Liina Aalto-Setälä
Pupulandia-blogia pitävä Jenni Rotonen ja muut lähistöllä asuvat bloggaajat hyödyntävät toisiaan ja ottavat asukuvia välillä yhdessä. Kuvat: Karoliina Paatos ja Liina Aalto-Setälä
Kun Iina-Katariina Haataja lähtee ulos, videokamera tulee melkein aina mukana.
Kun Iina-Katariina Haataja lähtee ulos, videokamera tulee melkein aina mukana.
Jenni aloittaa aamunsa aikaisin. "Nousen koneelle usein jo ennen kuutta. Pidän siitä, että minulla on aamulla muutama tunti tehokasta kirjoitusaikaa."
Jenni aloittaa aamunsa aikaisin. "Nousen koneelle usein jo ennen kuutta. Pidän siitä, että minulla on aamulla muutama tunti tehokasta kirjoitusaikaa."
Jenni kuvaa viikon ajatuksen aina jonkin kauniin taustan päällä.
Jenni kuvaa viikon ajatuksen aina jonkin kauniin taustan päällä.
Maybellinen juhlissa bloggaajat saavat kokeilla kynsilakkoja ja juoda kuohuvaa.
Maybellinen juhlissa bloggaajat saavat kokeilla kynsilakkoja ja juoda kuohuvaa.
Vaaterekkiinsä Jenni asettelee vaaleita asuja. "Ne eivät pienennä huonetta."
Vaaterekkiinsä Jenni asettelee vaaleita asuja. "Ne eivät pienennä huonetta."
Yhden videon tekemiseen menee Iina-Katariinalta jopa neljä tuntia.
Yhden videon tekemiseen menee Iina-Katariinalta jopa neljä tuntia.

Jennin on pidettävä asunsa ja kotinsa aina edustuskunnossa, Iina-Katariina antaa tökkiä itseään vessaharjalla naamaan. He elävät niin, koska heidän bloginsa vaativat kiinnostavaa sisältöä.

Jenni Rotonen, 30, nousee hissillä ravintola Savoyn­ seitsemänteen kerrokseen, josta avautuvat näkymät Helsingin kantakaupungin kattojen ylle. Hän jättää trenssinsä narikkaan, halaa tuttuja ja kyselee kuulumiset. Aamiaiseksi tarjotaan tuoreita marjoja ja täytettyjä leipiä, kahvit tuodaan pöytään. Meneillään on Helsinki Design Weekin pressiaamiainen, ja sitä varten Jenni on pukeutunut Sonia Rykielin silkkipaitaan ja kirkkaanpunaisiin Acnen bootseihin. Alkusyksyn tapahtumasta­ on saapunut kuulemaan kourallinen ihmisiä, suurin osa toimittajia ja tuote-edustajia. Jenni on kutsuttu paikalle, koska hän bloggaa.

Tällaisissa tilaisuuksissa käyminen on osa Jennin työtä. Tapaamisista ja tuote-esittelyistä päästyään hän avaa tietokoneen ja alkaa naputella. Pupulandia-blogista tuli Jennin työ vuonna 2011, kun hän irtisanoutui viimeisestä tavallisesta palkkatyöstään ja ryhtyi yrittäjäksi.

– Käyn tapaamisissa ja tilaisuuksissa, jotta pysyn ajan hermoilla, Jenni sanoo.

Pupulandiassa hän kirjoittaa muun muassa muodista, tyylistä, sisutuksesta ja musiikista. Tällä hetkellä eri lukijoita on kuukausittain noin 70 000, ja parhaimmillaan luku on keikkunut jopa 100 000:ssa.

Aloittaessaan seitsemän vuotta sitten Jenni kirjoitti blogiaan salaa. Muutamille kavereille hän kertoi, mutta he eivät oikein ymmärtäneet koko ideaa. Vuonna 2007 bloginpitäminen oli monelle vielä täysin vieras ajatus.

Toisin on nyt. Kesäkuussa­ suomalaiselle Blogilistalle ilmoitettiin viikossa 248 uutta blogia, eikä­ taida olla aihetta, josta ei kirjoitettaisi. Jopa blogin kirjoittamisesta on oma bloginsa.

Pussikaupalla kosmetiikkaa

Pupulandian koti on täällä, kerrostalokaksiossa Helsingin Etu-Töölössä. Asunto on täynnä kauniita yksityiskohtia. Sohva on puhtaan valkoinen, vaaterekki on tehty vesijohtoputkista ja ikkuna­laudalle on aseteltu leikkokukkia. Jennin työpisteenä on siro vaalea pöytä, jonka yläpuolella koreilee monissa blogeissa nähty String-hylly. Tasot ovat täynnä somia­ esineitä, vihkoja, herkullisen värisiä purnukoita – silkkaa harmoniaa.

Sitä eivät riko edes kymmenisen paperikassia­ ja pahvilaatikkoa, jotka ovat pullollaan kosmetiikkaa. Koska meikit eivät mahdu kylpyhuoneeseen, niitä on täytynyt piilottaa myös makuuhuoneeseen. Kyse ei ole siitä, että Jenni olisi himoshoppaaja – hän on saanut tavarat ilmaiseksi.

Kun lifestyle-blogeista tuli yhä suositumpia, niiden arvon huomasivat myös markkinamiehet. He alkoivat lähettää bloggaajille tuotteita siinä toivossa, että nämä kirjoittaisivat niistä. Bloggaajat saavat kosmetiikkaa, elektroniikkaa, vaatteita ja ruokaa. Lisäksi heille tarjotaan ilmaisia palveluita: matkoja ulkomaille ja vaikkapa kokonaisia kylpyhuoneremontteja.

– Kaupallisuus on aiheuttanut sen, että monet aloittavat bloginsa rahan ja maineen toivossa, Jenni sanoo.

Viime vuonna kilpailu- ja kuluttaja­virasto antoikin linjauksen, jonka mukaan­ bloggaajien on huolehdittava siitä, että lukija pystyy erottamaan, mikä on mainos ja mikä bloggaajan oma mielipide. Myös verottaja kiinnostui paketti­rumbasta. Tuoreen lain mukaan tuotteista ei tarvitse maksaa veroa, jos ne ovat pieniä mainoslahjoja. Jos taas on sovittu, että bloggaaja kirjoittaa tekstin vastineeksi saamastaan tuotteesta, on kyse veronalaisesta tulosta. Jennistä päätös on ongelmallinen.­

– Kaipaisin selkeyttä, jotta osaisin toimia oikein. Nyt verottaja sanoo, että asiat hoidetaan tapauskohtaisesti. Tuntuu hullulta, että minun pitäisi laskea jokainen ripsiväripurkki, joka minulle lähetetään. Toisaalta en viitsi omalla rahallani alkaa postittaa tuotteita takaisinkaan, kun en ole niitä pyytänyt.

Kuoharia kuppikunnissa

Helsingin kattojen yllä tapahtuu taas. Savoysta­ seuraavassa korttelissa järjestetään kosmetiikkabrändi Maybellinen juhlat, joissa lanseerataan uusi huulivoide.

– Te olette ensimmäiset, jotka näkevät tuotteen, Tarja Kuusela Maybellinelta hehkuttaa.

Hän puhuu parikymmenpäiselle bloggaajajoukolle, joka on kutsuttu viettämään New York -teemaista iltaa. Bloggaajien kynsiä laitetaan, heitä meikataan ja kuvataan. Pöydät notkuvat jenkki­herkuista, ja kattoterassilla kaadetaan laseihin kuplajuomaa. Kaikki saavat kotiinviemisiksi uutuushuulirasvaa, eivät yhtä purkkia, vaan jokaisen sävyn.

Juhlissa muodostuu selviä kuppi­kuntia. Kauemmin blogimaailmassa vaikuttaneet lyöttäytyvät yhteen, ja uudet kasvot pysyvät omissa porukoissaan.

– Alussa piirit olivat niin pienet, että suuri osa bloggaajista tiesi toisensa. Vanhat tekijät ovat hitsautuneet yhteen, Jenni sanoo.

Hän muistaa, miten hämmentävää oli, kun hän vuonna 2008 sai ensimmäistä kertaa kutsun pr-toimistoon. Niihin aikoihin­ firmat alkoivat kiinnostua blogimarkkinoinnista. Pari vuotta myöhemmin Jenni alkoi saada rahaa kirjoituksistaan.

Nyt Jennin tulot koostuvat blogin mainoskampanjoiden tuomasta rahasta ja palkkiosta. Sitä hänelle maksaa Lily.fi-sivusto, jossa Pupulandia sijaitsee. Luultavasti Jenni pystyisi elättämään itsensä pelkillä blogituloillaan, mutta lisäksi hän tekee viestintähommia yrityksille.

Keskustelupalstoilla bloggaajien tulot kiinnostavat kovasti.

– Lukijat ajattelevat, että bloggaajalla on velvollisuus kertoa, paljonko hän saa rahaa. Eiväthän kaikki kerro tuollaista omille ystävilleenkään, Jenni sanoo.

Hän muistuttaa, ettei Pupulandian suosio tullut yhdessä yössä.

– Moni ajattelee tämän olevan kivaa ja helppoa työtä. Kivaa se onkin, mutta jos sitä haluaa tehdä kunnianhimoisesti, se vaatii paljon.

Jennin mielestä menestyvissä blogeissa toistuu sama kaava: hyvä teksti, laadukkaat kuvat ja tasainen julkaisutahti. Kaikkein tärkeintä hänestä kuitenkin on aito intohimo aihetta kohtaan.

Kyyneleitä kameran edessä

Intohimo yhdistää sekä Pupulandian Jenniä että Iina-Katariina Haatajaa, 21, vaikka he muuten ovat täysin erilaisia bloggaajia.

Espoossa Iina-Katariina on juuri päässyt töistä. Hän syö, avaa postin ja ulkoiluttaa koiraa – viettää siis ihan tavallista­ iltapäivää. Hänen yleisönsä kuitenkin odottaa. Siispä tonnikalaraejuustoateria syödään ja kirjeet avataan kameran edessä. Iina-Katariina asettelee kamerajalustan, korjaa hiuksiaan ja tuijottaa linssiin.

– Moikka ja mukavaa torstaita teille kaikille, hän lausuu ja heilauttaa kättään.

Iina-Katariina aloitti kirjoittamalla blogia, mutta ajatteli sitten, että puheliaana tyyppinä hän pystyisi ilmaisemaan itseään paremmin videon välityksellä. Kun hän puoli vuotta sitten laittoi ensimmäisen­ videonsa Youtubeen, hän ei tiennyt, millaiseen leikkiin oli ryhtynyt. Video sai kommenttivyöryn ja parissa yössä Iina-Katariina parisataa seuraajaa.

– Kummastelin, että mitä ihmettä täällä tapahtuu.

Pian Iina-Katariina jäi koukkuun kameran­ edessä höpöttämiseen. Hänestä tuli­ vloggaaja eli videobloggaaja, ja nyt hänen videoitaan seuraa viikoittain yli 5000 katsojaa.

Iina-Katariina ei varo videoilla kiroilua, itkemistä tai alkoholinkäyttöä. Hän saattaa kyynelehtiä ja kannustaa katsojiaan pitämään ystävistään kiinni. Ehkä siksi hänestä pidetäänkin.

– Monet näyttävät pelkästään iloisia asioita, joten taisi olla hyvä veto julkaista itkuinenkin video. Kai minulla vain on niin kiinnostava elämä.

Vessaharjalla naamaan

Iina-Katariinan silmät on sidottu. Vloggaaja Joonas Vimpari hakee wc-harjan ja alkaa tökkiä sillä häntä kasvoihin. 

– Hyi! En halua! Onks se saippua? Hammasharja? Hiusharja? Ei kai wc-pöntön harja?

Seuraavaksi Iina-Katariinan kasvoja kosketellaan vielä basilikalla ja ukulelella. Vloggaajat toteuttavat yhdessä Whats on my face eli Mitä naamallani on -haastetta. Ideat haastevideoihin tulevat­ usein ulkomaisilta vloggaajilta.

Yleisö on Iina-Katariinalle niin tärkeä, että sen takia kannattaa antaa tökkiä itseään vessaharjalla. Kerran hän heitti maidot naamalleen, koska seuraaja oli pyytänyt. Postia Iina-Katariinalle lähettävät yleensä nuoret tytöt. Kirjeiden lisäksi­ hän on saanut pieniä esineitä, syötävää ja piirustuksia itsestään sekä Mini-koirastaan. Kun Iina-Katariina oli käymässä kotikaupungissaan Kajaanissa, vaateliikkeessä kaksi pientä tyttöä tuli viereiseen sovituskoppiin ja väitteli siitä, kumpi rohkaisee itsensä: "Mee sä puhuun sille." "En mä uskalla, mee sä."

– Tuntuu, että minua pidetään julkkiksena, vaikka en edes ole kovin suosittu, Iina-Katariina nauraa.

Suosituimmilla videobloggaajilla onkin­ vielä huimasti enemmän seuraajia. Suomalainen Eeddspeaks on kerännyt itselleen yli 120 000 tilaajaa. Hänen videoillaan­ on jo mainostajiakin.

Iina-Katariina ei juuri saa rahallista hyötyä nimeään kantavasta blogistaan. Hän tekee yhteistyötä lävistyskoruja myyvän nettisivun kanssa ja saa palkkioksi lahjakortteja.

Iina-Katariinan mielestä videoiden julkaiseminen on koukuttavaa, koska se on terapeuttista.

– Jos minulla on oikein huono päivä, on ihanaa, että pääsen purkamaan asioitani kameralle. Näin voin rohkaista myös muita.

Videobloggaajat tapaavat toisiaan myös vapaa-ajallaan. Silloin he pyörivät kaupungilla kuten muutkin ikäisensä. Erona on se, että videokamera seuraa lähes­ kaikkialle.

Videoblogit ovat usein päiväkirjamaisia toisin kuin monet blogit. Etenkin suosituimmat bloggaajat ovat tarkkoja yksityisyydestään. Se ei ole ihme, sillä suosio tuo mukanaan ikäviäkin asioita.

Kiitti mulle riitti

Bloggaamisen nurjan puolen on joutunut kokemaan esimerkiksi No Fashion Victims -blogin kirjoittaja Emmi Tissari, 25.

– Sen olen oppinut, että kenenkään naamaa en enää blogiini laita, vaikka se olisikin hänelle ok. Toisen on vaikea ymmärtää,­ ­mitä siitä voi seurata.

Hänen entinen poikaystävänsä teki aikoinaan rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, kun häntä arvosteltiin toisen blogin kommenteissa. Myös radion aamuohjelmassa puhuttiin­ miehestä pilkalliseen sävyyn.

– Itseeni kohdistuviin uhkauksiin suhtauduin ennen huumorilla, mutta nyt olen alkanut miettiä, kuinka inhottavia nekin ovat. Joku kommentoi kerran, että jos näen sinut, heitän päällesi mutaa.

Pahempiakin viestejä on tullut.

– Sain sähköpostin, jossa uhattiin fyysisellä väkivallalla. En kuitenkaan tehnyt rikosilmoitusta, koska ajattelin, etten voi olla kenellekään niin iso asia.

Viime vuoden kesäkuussa Emmille tuli kuitenkin seinä vastaan. Omassa elämässä myllersi, blogimaailma ei tuntunut enää omalta ja Emmin parisuhdekin päätyi 7 päivää -lehteen. Hän mietti menestyviä blogeja eikä kokenut kuuluvansa porukkaan. Uudet kasvot taas perustivat blogeja mielessään julkisuus, ilmainen tavara­ ja kivat juhlat. Päivän pohdinnan jälkeen Emmi päätti panna viisivuotiaan lifestylebloginsa jäihin.

Kun hän julkaisi lopetuspostauksen, kommentteja alkoi virrata.

– Aloin pillittää ja mietin, teenkö nyt hirveän virheen, kun lukijat ovat niin ihania tyyppejä. Moni kuitenkin ymmärsi päätökseni. He olivat huomanneet, etten enää kuulostanut itseltäni.

Emmi pakkasi ja lähti reissuun. Arki muuttui, kun blogia ei ollut.

– Huomasin, etten enää kiinnittänyt niin paljoa huomiota ulkonäkööni. En esimerkiksi käyttänyt kolmeen kuukauteen meikkiä. En haluaisi myöntää olevani heikko, mutta kyllä se menee nahan alle, kun saa kerran päivässä kuulla olevansa väärän näköinen.

Syksyllä Emmi jatkoi viestinnän opintojaan ja alkoi tehdä kandin tutkielmaa nimeltä "Mä laitoin minut nettiin". Silloin ikävä yllätti Emmin. Hän oli aina nauranut bloggaajille, jotka pitivät taukoa, joten tuntui hölmöltä palata takaisin. Kun hän tajusi miettivänsä liikaa muiden sanomisia,­ oli ratkaisu selvä. No Fashion Victims avattiin uudelleen.

– Tuntuu, että inhottavat lukijat ovat kadonneet kommentoimasta. Yksityiselämääni ei enää ruodita niin paljon.

Emmi on päättänyt tehdä asiat tällä kertaa eri tavalla. Hän ei enää postaa niin usein eikä ota stressiä, jos on hiljaa viikon. Rahaa hän tekee huomattavasti vähemmän kuin ennen taukoa.

Jo useita vuosia bloggaajia on laitettu paremmuusjärjestykseen blogigaaloissa. Emmi haluaa pysyä niistä kaukana.

– Olen otettu, jos saan ehdokkuuden, mutta kieltäydyn kunniasta. Inhottaa, että luodaan kilpailua ihmisten välille. Se vain lisää kyräilyä ja kateutta.

Pupulandian Jenni Rotosen on hankala kuvitella, millaista elämä ilman blogia olisi, sillä hän on pitänyt sitä melkein koko­ aikuisikänsä. Blogi on myös muovannut hänen elämäänsä.

– Kun etsin uutta asuntoani, oli yksi kriteereistä se, että siellä on hyvä valo. En voisi asua pimeässä loukossa, koska otan niin paljon kuvia.

Jenni itse ei lukisi blogia, joka ei ole huoliteltu, joten siksi hän ei näytä asuntoaan sotkuisimmillaan. Hänen mielestään ihmiset näkevät tarpeeksi sotkua omissa kodeissaan. Blogi onkin tehnyt hänestä siistimmän ihmisen.

– Pitää kuitenkin muistaa, että se mitä­ blogiin valikoituu, on vain osatotuus.

Bloggaamisesta saattaa tulla yhä ammattimaisempaa, mikä näkyy jo länsinaapurissa. Ruotsalainen bloggaaja Elin Kling on luonut muoti-imperiuminsa, johon kuuluvat oma aikakauslehti, vaatemerkki ja useita työntekijöitä.

Toisaalta Jenni uskoo, ettei kotikutoisuus katoa kokonaan.

– Osa lukijoista kaipaa tavallisten ihmisten­ tavallisia asioita.

Lue myös:

Anna ja Sebastian julistavat rakkauttaan netissä – ihanaa vai imelää?

Bloggaaja Peppi Lankisen rankka lapsuus: "Osasin luetella huumeet nimeltä jo nelivuotiaana"

Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti