Ilman näitä naisia olisi moni tieteen mysteeri yhä ratkaisematta. He ovat edistäneet syöpähoitoja ja selvittäneet, miten aivojen paikannusjärjestelmä toimii.

Kun yhdysvaltalainen avaruushiukkasfyysikko ja kosmologi Katherine Freese, 58, yli kolmekymmentä vuotta sitten aloitti fysiikan opiskelun, hän oli luentojen ainoa nainen. Hän yritti soluttautua miesten joukkoon pukeutumalla arkisesti ja kulkemalla ympäriinsä ilman meikkiä.

Se ei kuitenkaan auttanut, vaan hänen astumisensa luentosaliin herätti aina huomiota. ”Kaikki nekin, jotka yleensä nukkuivat, heräsivät, kun minä tulin sisään. Sitten he yrittivät keksiä kysymyksiä, joihin en osaisi vastata. Uskon, että minua haastettiin erityisen paljon naiseuteni takia”, Freese kuvaili maaliskuussa Gloria-lehdelle.

Hän tsemppasi jokaiselle luennolle kuin väitöstilaisuuteen, koska ei halunnut mokata mieskollegoidensa edessä.

Vaikka korkeakoulutettuja naisia on nykyään maailmanlaajuisesti enemmän kuin miehiä, tutkijoina työskentelevistä yhä vain parikymmentä prosenttia on naisia. Erityisen vähän heitä on tekniikan ja matematiikan saralla.

Katherine Freese kertoo päässeensä alemmuudentunteestaan vasta nelikymppisenä. Siihen vaadittiin tuhansia esiintymisiä ja kansainvälistä tunnustusta.

Nykyisin Freese on Michiganin yli opiston professori, ja viime vuoden syyskuussa hän nousi Norditan eli Teoreettisen fysiikan pohjoismaisen laitoksen johtajaksi. Lisäksi hän istuu pimeään aineeseen ja energiaan erikoistuneen Oscar Klein Centren kansainvälisessä tiedeneuvostossa. Vuonna 2012 hänet nimettiin myös Tukholman yliopiston kunniatohtoriksi.

Erityisesti Freese on tunnettu työstään avaruushiukkasfysiikan saralla. Akateemisten saavutustensa lisäksi hän on kirjoittanut kaksi kosmologiaa ja hiukkasfysiikkaa popularisoivaa teosta, jotka yleistajuistavat pimeän aineen ja energian tutkimusta.

 

 


Fabiola Gianotti kannustaa naisia tiedeuralle. ”Nuorille naistutkijoille pitää taata samanlaiset mahdollisuudet kuin heidän miespuolisille kollegoilleen.”

Suurten kysymysten äärellä

 

Yksi tämän hetken vaikutusvaltaisimmista tiedenaisista on italialainen hiukkasfysiikan tohtori Fabiola Gianotti, 52. Ensi vuoden alussa milanolaistaustainen moniosaaja aloittaa Euroopan hiukkastutkimuskeskuksen Cernin pääjohtajana.

Cernissä sijaitsee maailman suurin hiukkaskiihdytin. Vuonna 2012 siellä selvitettiin yksi pitkäaikaisimmista tieteellisistä mysteereistä, kun sikäläinen tutkijatiimi löysi Higgsin hiukkasen. Tiimin johtaja oli Gianotti.

Koulussa Gianotti opiskeli antiikin kieliä, musiikkia ja tanssia. Lisäksi hän kouluttautui konserttipianistiksi. Ennen omistautumista fysiikalle Gianotti harkitsi myös filosofian opiskelua, koska hän halusi kysyä suuria kysymyksiä.

Gianotti kuitenkin halusi tuottaa myös vastauksia. ”Ei ole mitään jännittävämpää kuin omistaa elämänsä tieteelle ja sille, että voi laajentaa tietoisuutta ja ymmärrystä”, hän kuvaili Financial Timesille Higgsin hiukkasen löytymisen jälkeen.

Tieteen lisäksi Gianotilla on kaksi muuta intohimoa, musiikki ja kokkaus, ja hän löytää niistä kaikista paljon yhteistä. ”Kaikki kolme noudattavat tarkkoja sääntöjä. Musiikin harmonia perustuu fysiikan lakeihin, kun taas ruuanlaitossa ainesosat on mitattava tarkasti. Samaan aikaan on kyettävä kekseliäisyyteen. Jos noudattaa aina samaa reseptiä, ei voi koskaan luoda mitään uutta”, Gianotti maalaili The Guardian -lehden haastattelussa viime vuoden syyskuussa.

Omistautuminen tieteelle ja sitä ennen taiteelle on kuitenkin vaatinut uhrauksia. Eniten Gianotti katuu sitä, ettei ole hankkinut lapsia. ”Mutta toisaalta, katuminen ei johda mihinkään”, hän summaa.

Erakosta nobelistiksi

”Tieteessä minut vangitsi sen visuaalisuus. Tutustuin siihen nuorille kirjoitettujen tiedekirjojen kautta. Tieteen tekemisessä on myös jotain ritarillista ja jaloa”, Nobel-palkittu biokemisti Elizabeth Blackburn kuvaili vuonna 2009 julkaistussa elämäkerrassaan.

Australialaissyntyinen Blackburn, 66, kiinnostui biologiasta jo varhain. Nelivuotiaaksi asti Blackburn eli pienessä merenrantakaupungissa, jossa hän käytti päivänsä keräillen ja tutkien meduusoja, muurahaisia ja nuijapäitä.

Vetäytyminen omiin oloihin oli perua lapsuudenkodista, jossa isä joi. Vanhempien eron jälkeen äiti sairastui niin vakavaan masennukseen, että tämä joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Ylpeä Blackburn ei halunnut kavereidensa sääliä, vaan uppoutui koulukirjoihinsa.

Blackburnin lukiossa ei ollut mahdollista opiskella fysiikkaa, joten hän ilmoittautui lukemaan sitä yksityislukion iltakursseille. Päästyään yliopistoon Blackburn vietti iltansa laboratoriossa. The New York Times on kuvaillutkin häntä jutussaan ”labrarotaksi”. Aviomiehensäkin Blackburn löysi yliopiston käytäviltä. Omistautuminen tieteelle poiki tutkijanuran kansainvälisesti merkittävissä yliopistoissa, Cambridgessa, Yalessa, Harvardissa ja Berkeleyssä.

Työskennellessään 1970–1980-lukujen taitteessa apulaisprofessorina Berkeleyssä Blackburn tutustui jatko-opintojaan vasta aloittelevaan Carol Greideriin. Greider oli innoissaan Blackburnin pyrkimyksestä päästä kromosomitutkimuksen avulla kiinni ihmisen ikääntymisen salaisuuteen ja pyysi päästä mukaan tutkimusryhmään. Vain minuutin keskustelun jälkeen asia oli selvä.

Yhdeksän kuukautta myöhemmin tiimi löysi entsyymin, jolla uskotaan olevan paljon annettavaa syöpien ja ikääntymiseen liittyvien sairauksien hoidossa. Vuonna 2009 Blackburn ja Greider sekä heidän kollegansa Jack Szostak saivat löydöstään lääketieteen Nobelin.

Ulkoluvulla huipulle

Carol Greiderin, 54, tie nobelistiksi ei ollut vailla vaikeuksia. Siinä missä Blackburn oli lapsena loistava oppilas, lukihäiriöinen Greider kärsi jatkuvasti oppimisvaikeuksista. Etenkin sanojen tavaaminen ja lukeminen ääneen oli Greiderille alakoulussa hankalaa, ja hän joutui sen vuoksi käymään tukiopetuksessa. Pitkään Greider piti itseään tyhmänä, koska ei pystynyt samaan kuin muut.

Lukiossa Greider huomasi, että vaikka lukeminen tuotti hänelle vaikeuksia, hän pystyi oppimaan asioita pänttäämällä ne ulkoa. Pian Greider huomasi, että esimerkiksi biologian opiskelussa tästä oppimistavasta oli hyötyä.

Lukion viimeisinä vuosina todistus täyttyi kympeistä. ”Lukihäiriöni opetti minulle, että halutessani jotain laitan vain laput silmille, jatkan eteenpäin ja saavutan haluamani”, Greider kertoi haastattelussa pian Nobel-palkinnon julkistuksen jälkeen.

Kun puhelu Nobel-palkinnosta tuli kello viiden aikaan aamulla, Greider oli viikkaamassa nelihenkisen perheensä pyykkejä. Puhelun päätyttyä hän istahti tietokoneensa ääreen. ”Minun piti lähettää sähköposti ja kirjoittaa siihen lause, jota kukaan mies ei ole kirjoittanut: En pääse spinning-tunnille. Voitin juuri Nobel-palkinnon”, Greider on kuvaillut Washington Postille.

Nuori matikkanero

Kahdeksanvuotiaana iranilainen Maryam Mirzakhani kertoi itselleen iltaisin sängyssä tarinoita poikkeuksellisesta tytöstä. Joka ilta sankarittaren oli täytettävä maailman hänelle antama kohtalo. Joskus se vei tytön presidentiksi, toisinaan matkalle maailman ympäri.

Mirzakhani halusi lukea kaikki tehranilaisesta lähikirjakaupasta löytyvät kirjat ja haaveili kirjailijanurasta. Televisiodokumentit ensimmäisestä Nobel-palkitusta naisesta Marie Curiesta ja kuurosokeasta politiikanvaikuttajasta Helen Kelleristä inspiroivat häntä.

Teini-iässä Mirzakhani kiinnostui kuitenkin matematiikasta. 17-vuotiaana hän pääsi ensimmäisenä iranilaisena tyttönä kansainvälisiin matematiikkaolympialaisiin, ja hänen joukkueensa voitti. ”Matematiikan kauneuden näkemisen eteen on ponnisteltava ja käytettävä jonkin verran energiaa”, Mirzakhani kuvaili hidasta lämpenemistään numeroille Quanta Magazinelle viime vuoden elokuussa.

Suoritettuaan maisterintutkinnon Iranissa Mirzakhani muutti opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Harvardin ja Princetonin yliopistojen kautta hänen tiensä johti professoriksi Stanfordin yliopistoon.

Nyt 37-vuotiaan Mirzakhanin mielessä seikkailevat tarinoiden sijaan hyperboliset pinnat ja dynaamiset järjestelmät. Niiden tutkimuksesta Mirzakhani voitti viime vuonna matematiikan Nobelina pidetyn Fieldsin mitalin ensimmäisenä naisena maailmassa. Saavutusta on pidetty samanlaisena naistieteilijöiden läpimurtona kuin Marie Curien itsekseen saamaa Nobel-palkintoa vuonna 1911.

Palkintoraadin perusteluissa Mirzakhanin tutkimusta kaarevien pintojen symmetriasta kehuttiin poikkeuksellisen luovaksi ja omaperäiseksi. Mirzakhani ei kuitenkaan tunnustaudu poikkeusyksilöksi. Hän päinvastoin kuvailee itseään hitaaksi ja sanoo ymmärtävänsä ihmisiä, joiden mielestä matematiikka näyttää puuduttavalta puuhalta. ”Suurimman osan ajasta matematiikka on minulle kuin pitkä vaellus ilman polkua ja näkyvää loppua”, Mirzakhani kuvaili The Guardianille viime vuoden elokuussa.

Rakkautta laboratoriossa

 


May-Britt ja Edvard Moser ovat nimenneet jokaisen laboratorionsa rotan. ”Rakastan eläimiä, ja tällä tavalla saamme parempia tuloksia”, May-Britt on sanonut.

 

 

Lääketieteen norjalaisella nobelistipariskunnalla, neurotieteilijä May-Britt Moserilla, 52, ja hänen aviomiehellään Edvard Moserilla, 53, on tieteen tekemisessä tarkka työnjako. Vaimo vastaa kokeiden suunnittelusta ja tekemisestä, kun taas mies analysoi kokeiden tulokset. Pari työskentelee yhteisessä laboratoriossa Norjan teknis-luonnontieteellisessä yliopistossa Trondheimissa.

Köyhistä oloista lähtöisin oleva May-Britt tapasi tulevan aviomiehensä 80-luvulla, kun he molemmat opiskelivat Oslon yliopistossa. He olivat käyneet samaa lukiota, mutta vasta yliopistossa he löysivät toisensa. Naimisiin pari meni jo opiskeluaikana, ja he saivat kaksi tytärtä.

Tohtoreiksi valmistumisen jälkeen pariskunta omistautui työlleen. He matkustivat perheineen töiden perässä Isoon-Britanniaan. Siellä he tapasivat professori John O’Keefen, joka on tullut tunnetuksi aivojen paikkatiedoista vastaavan alueen löytämisestä hippokampuksesta, aivojen ohimolohkosta.

”Emme välittäneet palkoista tai siitä, että pitäisi omistaa hieno auto. Me välitimme ainoastaan tieteestä ja olimme todella kunnianhimoisia”, May-Britt kuvaili tuota aikaa Nobel-palkintohaastattelussaan viime vuonna.

Palattuaan Norjaan pariskunta rakensi yhteisen laboratorion Trondheimin yliopiston kellariin, jossa he aloittivat tutkimuksensa kartoittamalla rottien hippokampuksen yhteyksiä.

Elinikäinen yhteistyö tuotti historiallista tulosta vuonna 2005, kun pariskunta löysi rottien aivokuorelta soluja, jotka auttavat niitä suunnistamaan. Toisin sanoen pariskunta auttoi selvittämään, miten ihmisaivojen ”sisäinen GPS” toimii. Tiedeaikakauslehti Sciencen mukaan kyseessä on merkittävin neurobiologinen löytö kahteenkymmeneen vuoteen.

Löytö poiki pariskunnalle lääketieteen Nobelin viime vuonna.

Kun heiltä on kysytty, miten parisuhteen ja perhe-elämän voi sovittaa tieteen tekemiseen, vastaus on ollut yksinkertainen. ”Meillä on yhteinen projekti ja tavoite, ja me molemmat suhtaudumme siihen palavasti, pari kommentoi The New York Timesille viime vuoden huhtikuussa. ”Menestyksemme riippuu toisistamme. Monet pariskunnat tekevät yhteistyötä lastenkasvatuksessa – meidän aivoprojektimme on meille kolmas lapsi. Eli ei oikeastaan mitään kovin erikoista.”

Lue lisää:

Näin maailman rikkaimmat naiset ovat luoneet omaisuutensa

 

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.