08:00 Call time! Paola syö aamupalaa kuvauspaikalla Villa Råbäckissa Espoossa. ­Vegetaristina Paola haukkaa juustoruisleipää ja juo kupin kahvia.
08:00 Call time! Paola syö aamupalaa kuvauspaikalla Villa Råbäckissa Espoossa. ­Vegetaristina Paola haukkaa juustoruisleipää ja juo kupin kahvia.
09:10 Paola laittaa malli Annikan tukkaa poninhännälle. Vierellä tv-mainokset stailannut Sofia Oksanen.
09:10 Paola laittaa malli Annikan tukkaa poninhännälle. Vierellä tv-mainokset stailannut Sofia Oksanen.
09:30 Pyyhe päähän ja kuvaamaan! Paola kurkkii, miltä kuvaaja Kasimir Lehdon asettelema kuva näyttää. ”Koska olen opiskellut kuvaajaksi, tiedän mikä on teknisesti mahdollista ja mikä ei. Se nopeuttaa työtä.”
09:30 Pyyhe päähän ja kuvaamaan! Paola kurkkii, miltä kuvaaja Kasimir Lehdon asettelema kuva näyttää. ”Koska olen opiskellut kuvaajaksi, tiedän mikä on teknisesti mahdollista ja mikä ei. Se nopeuttaa työtä.”
09:45 Kas näin mallin pitää föönata hiuksiaan patterin edessä. Paolan sormet osoittavat, miten kameran linssi kuvatessa on.
09:45 Kas näin mallin pitää föönata hiuksiaan patterin edessä. Paolan sormet osoittavat, miten kameran linssi kuvatessa on.
11:10 Kuistikuvauksia varten Paola joutuu vetäisemään karvakengät jalkaan ja villatakin päälle. Hän seuraa kuvaa käsimonitorista. ”Ohjaajana koen onnen hetkiä, kun näen, että kuva ­tulee näyttämään ihan hemmetin hyvältä.”
11:10 Kuistikuvauksia varten Paola joutuu vetäisemään karvakengät jalkaan ja villatakin päälle. Hän seuraa kuvaa käsimonitorista. ”Ohjaajana koen onnen hetkiä, kun näen, että kuva ­tulee näyttämään ihan hemmetin hyvältä.”
11:50 Kasimir on Paolan oikea käsi. ”Kassu on huippukuvaaja. Olen tuntenut hänet jo vuosia, ja olemme tehneet ennenkin töitä ­yhdessä. Kun kuvaajalla ja ­ohjaajalla synkkaa, se on match made in heaven.”
11:50 Kasimir on Paolan oikea käsi. ”Kassu on huippukuvaaja. Olen tuntenut hänet jo vuosia, ja olemme tehneet ennenkin töitä ­yhdessä. Kun kuvaajalla ja ­ohjaajalla synkkaa, se on match made in heaven.”
13:00 Lounaaksi vegepataa. Kuvaukset etenevät ­aikataulun mukaan. 
”Paniikki lähtee pyörimään, jos aika­taulut kusevat. ­Välillä kuvauksissa saattaa tulla pientä kärhämää, mutta koetan silloin hillitä itseni. Tiedän, että osaan sanoa todella sivaltavasti.”
13:00 Lounaaksi vegepataa. Kuvaukset etenevät ­aikataulun mukaan. ”Paniikki lähtee pyörimään, jos aika­taulut kusevat. ­Välillä kuvauksissa saattaa tulla pientä kärhämää, mutta koetan silloin hillitä itseni. Tiedän, että osaan sanoa todella sivaltavasti.”
14:25 Pieni hengähdystauko ilmapallojen keskellä. ”Olin elämäni suurimmassa prässissä, kun opiskelin Losissa ­kuvaajaksi. Silloin tuntui, että sekunnit loppuivat päivästä. Koska selvisin siitä, uskon selviäväni mistä vain.”
14:25 Pieni hengähdystauko ilmapallojen keskellä. ”Olin elämäni suurimmassa prässissä, kun opiskelin Losissa ­kuvaajaksi. Silloin tuntui, että sekunnit loppuivat päivästä. Koska selvisin siitä, uskon selviäväni mistä vain.”
17:05 Paola ja valaisija Kalle Penttilä käyvät kohtausta läpi. ”Jenkeissä ammattiyhdistykset hallitsevat, ­joten valomies ei saa koskea kameraan tai ohjaa­ja kiinnittää valokalvoa. Muu­ten tulee huudot.”
17:05 Paola ja valaisija Kalle Penttilä käyvät kohtausta läpi. ”Jenkeissä ammattiyhdistykset hallitsevat, ­joten valomies ei saa koskea kameraan tai ohjaa­ja kiinnittää valokalvoa. Muu­ten tulee huudot.”
18:00 Paola opastaa Annikaa ottamaan korkokengät hyllystä. ”Haaveilin pitkään omasta kenkä­mallistosta, ja tänä kesänä sellainen tulee kauppoihin.”
18:00 Paola opastaa Annikaa ottamaan korkokengät hyllystä. ”Haaveilin pitkään omasta kenkä­mallistosta, ja tänä kesänä sellainen tulee kauppoihin.”
18:55 Kun kuvat ovat purkissa ja työ on tehty, Paola syö iltapalaksi juustokeittoa. ”Vaikka kirjoitin nuorena käsi­kirjoituksia koulun näytelmiin ja suunnittelin niiden puvustuksia, en muista haaveilleeni elokuva-alasta. Minusta olisi hyvin voinut tulla äitini lailla psykoanalyytikko.”
18:55 Kun kuvat ovat purkissa ja työ on tehty, Paola syö iltapalaksi juustokeittoa. ”Vaikka kirjoitin nuorena käsi­kirjoituksia koulun näytelmiin ja suunnittelin niiden puvustuksia, en muista haaveilleeni elokuva-alasta. Minusta olisi hyvin voinut tulla äitini lailla psykoanalyytikko.”
19:15 Kotiinlähdön aika. ”Kun intensiivinen kuvauspäivä on ohi, minut valtaa äärimmäisen tyydyttävä, raukea olo. Haluaisin vain fiilistellä kaikkea päivän aikana tapahtunutta, niitä onnistuneita hetkiä.”
19:15 Kotiinlähdön aika. ”Kun intensiivinen kuvauspäivä on ohi, minut valtaa äärimmäisen tyydyttävä, raukea olo. Haluaisin vain fiilistellä kaikkea päivän aikana tapahtunutta, niitä onnistuneita hetkiä.”

Me Naisten uudet mainoselokuvat ohjannut Paola Suhonen nauttii kuvaus­päivistä. Kun flow vie naista, stressi unohtuu ja päivä voi venyä aamuun.

"Työni ihanuus on kuvauspäivissä. Se on vähän kuin luokkaretkellä olisi. Kaikki kokoontuvat yhteen, ja yhteishenki on mahtava. Kun kuvaaminen alkaa, unohdan stressin ja jännityksen ja antaudun vain flow’n vietäväksi.
Minua motivoi työssäni maailmojen ja haaveiden todeksi tekeminen. Pääsen parhaimmillaan elämään uudestaan jonkin hetken elämästäni ja rakentamaan uudelleen muistikuviani. Me Naisten mainoselokuvat ovat silkkaa visuaalista ilotulitusta. Niiden aihe on herkullinen, ja videot ­sekoittavat naisen elämää ja muotia ihastuttavan värikkäästi. Hattaran tekeminen ja kuplapilvessä tanssiminenhan ovat jokaisen tytön haaveita!

Työpäivät venyvät joskus aamu­kuuteen, mutta vastapainoksi nukun kuin tukki. Nuorempana saatoin jättää yöunet väliin ja vetää kaksi päivää putkeen. Enää se ei onnistuisi.

Minulla on säännöllinen työrytmi. ­Herään joka aamu kahdeksalta ja lähden ripeällä aikataululla liikenteeseen. Vien koirani Affen ulos, käyn suihkussa, juon kahvia ja valitsen vaatteet. Laittautumiseeni menee vain viisi minuuttia: pistän tukan kiinni ja sudin ripsaria autossa.

Otan Affen aina mukaani Ivana Helsingin toimistolle Arabianrantaan, jonne siirsin työpisteeni viime keväänä. Työhuoneellani Punavuoressa tunsin itseni välillä yksinäiseksi, mutta toimistolla huomaan taas kaipaavani hiljaisuutta. Siellä kilisee ja kolisee jatkuvasti, ihmiset puhuvat ja ompelukoneet surisevat. Siksi jään usein tekemään töitä muiden lähdettyä, silloin saan keskittyä rauhassa.

Tarvitsen oman valtakunnan missä operoida ja haluan päättää itse työajoistani ja menemisistäni. Painajaiseni olisi kahdeksasta neljään toimistotyö ja työyhteisö, jossa naiset jauhaisivat paskaa toisistaan, kävisivät yhdessä röökillä ja lounaalla ja lähettelisivät hirveitä kiertovitsejä toisilleen Facebookissa.

Toimin parhaiten silloin, kun minulla on kymmenen projektia kesken. Teen ­koko ajan päällekkäin erilaisia luovia juttuja: ohjaan, kuvaan, käsikirjoitan ja suunnittelen. Saatan istua ­koneella 24 tuntia putkeen enkä todellakaan soimaa siitä itseäni. Yrittäjänä kaikki mitä teen, on ­aikaa itselleni – ei aikaa itseltäni. Osaan onneksi ottaa töistä irtiottoja: käyn landella, teen road trippejä, hengaan ­himassa Affen kanssa ja näen frendejäni.

Olen pienestä asti tykännyt organisoida ja tehdä asioita. Vanhempani rohkaisivat minua ja isosiskoani Pirjoa ­kokeilemaan ja harrastamaan kaikkea. Meillä on taitoluisteltu, ratsastettu, soitettu pianoa ja viulua, laulettu kuorossa. Saimme testata asioita ja epä­onnistua, ja silti meitä aina kannustettiin.

Päätin lähteä opiskelemaan elokuva-alaa Jenkkeihin viisi vuotta sitten ihan päähänpistosta. Olen valmistunut ­kuvaajaksi, mutta ohjaaminen on alusta lähtien ollut minun juttuni.

Menestyminen merkitsee minulle ­sitä, että pystyn elättämään itseni omalla duunillani ja sillä on jonkinlainen jatkumo. Että minua, mielipiteitäni ja näkemystäni arvostetaan ja kuunnellaan.

Sain laittaa Me Naisten videoihin ­sopivasti taiteellista näkemystäni ja olin mukana kaikissa työvaiheissa – miettimässä mainosbiisiäkin. Kappaleen on tehnyt hyvä ystäväni, amerikkalaisyhtye Au Revoir Simonen Erika Spring. Bändi soitti Ivana Helsinki -muotitalomme näytöksessä Pariisin muotiviikoilla viisi vuotta sitten, mutta meistä tuli Erikan kanssa hyvät ystävät, kun asuin Nykissä.

Epäilen silti itseäni jatkuvasti. Koska voin sanoa olevani ohjaaja, olenko edes oikea suunnittelija? Olenko vain osannut huijata ihmisiä ja rakentaa ­uskottavan kuvan itsestäni? Koska jään kiinni siitä, etten oikeasti ole hyvä työssäni? Minulla on kuitenkin sen verran itsetuntoa ja maileja takana, että tiedän, etten voi miellyttää kaikkia. Aina on niitä, jotka eivät tykkää minusta ja estetiikastani: ihmisiä, joiden mielestä olen täysi nolla. Silti pitää mennä eteenpäin."

Katso kaikki viisi Paola Suhosen ohjaamaa mainoselokuvaa täältä.

Paola Suhonen

  • Suunnittelija ja ohjaaja (s. 19.6.1974) teki Me Naisten uuden mainoselokuvakampanjan, joka alkaa pyöriä 1.3.
  • Opiskeli viisi vuotta Yhdysvalloissa, mutta asuu nyt koiransa Affen kanssa Helsingissä.
  • Valmistui viime keväänä elokuvaajaksi American Film Institutesta.
  • Suorittaa parhaillaan maisterin tutkintoa Taide­teollisessa korkeakoulussa.
  • Perusti siskonsa Pirjo Suhosen kanssa Ivana Helsinki -vaatemerkin 1998.

 

Lue lisää Paola Suhosesta:

Paola Suhonen: "Luotan, että lapsia voi saada aika vanhanakin"

Me Naiset vuonna 2010: Paola Suhonen fanittaa rakkautta

Paola Suhosen uusi mallisto julkaistaan ensimmäisenä somessa

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.