Paitsi aviopari, Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat myös suurperheen vanhempia. Kuva: Reuters
Paitsi aviopari, Angelina Jolie ja Brad Pitt ovat myös suurperheen vanhempia. Kuva: Reuters

Angelina Jolie asteli avioon a-linjaisessa puvussa, josta löytyi hauska yllätys.

Näyttelijäpari Angelina Jolie, 39, ja Brad Pitt, 50, sanoivat vihdoin tahdon. Intiimejä häitä juhlittiin elokuussa pienessä ranskalaiskylässä.

Angelinan hääpuku on ollut tarkoin varjeltu salaisuus. Nyt luomus on paljastettu People- ja Hello!-lehtien kansissa.

Versacen suunnittelijan Luigi Massin luomassa valkoisessa, yksinkertaisessa ja selkeälinjaisessa puvussa on kapeat olkaimet ja rypytys rinnassa. Puvun hauska yllätys löytyy pitkästä hunnusta, joka on koristeltu parin kuuden lapsen, Maddoxin, 13, Paxin, 10, Zaharan, 9, Shilohin, 8, Viviennen, 6, ja Knoxin, 6, piirustuksilla.

Katso kuva puvusta People-lehdestä TÄÄLTÄ.

– Luigi on kuin osa perhettämme. En osaa edes kuvitella, että kukaan muu olisi voinut tehdä tätä pukua. Hän tuntee lapsemme ja välittää heistä. Puvun tekeminen oli hauskaa, Angelina sanoo People-lehdessä.

– Meille oli tärkeää, että päivä oli rento ja täynnä naurua. Halusimme jakaa päivän lapsiemme kanssa, se oli erityinen ja onnellinen päivä perheellemme, Brad ja Angelina sanovat.

Lähde: People

Lue myös:

Angelina Jolie ja Brad Pitt salaa naimisiin – täällä heidät vihittiin

Tältä näyttää Brad Pittin vihkisormus

Reilu vuosi sitten Sauli Koskinen opiskeli itsensä personal traineriksi.

Sauli Koskinen, 32, tuli alun perin tunnetuksi Big Brother -voittajana, sittemmin juontajana. Reilu vuosi sitten Sauli opiskeli itsensä personal traineriksi. 

– Olen pidemmän aikaa treenannut aktiivisesti. Kun aloin harjoitella personal trainerini Jari Sorsan kanssa, ymmärsin, että pt:n homma kiinnostaisi minuakin. Lopulta kävin koulun ja tykkäsin kovasti.

Nuorena Sauli kokeili kaikkea jalkapallosta mäkihyppyyn ja lumilautailuun. Omaa lajia ei silti löytynyt.  Aktiivisemmasta treenaamisesta hän innostui vuonna 2010, kun hän muutti Los Angelesiin, jossa asui hänen silloinen miesystävänsä poptähti Adam Lambert.

– Siellä tuli pieni muutos myös ruokavalioon. Losissa on trendikästä olla hyvässä kunnossa, ja minun aikana siellä yleistyivät vihersmoothiet. Oma ruokavaliokin muuttui siihen suuntaan.

”Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään.”

Losissa Sauli treenasi salilla, patikoi kukkuloilla ja kävin ohjatuilla tunneilla. Kun hän muutti neljän Kalifornian vuoden jälkeen Suomeen, treenaaminen jatkui. Amerikka-vuosien jälkeen Sauli kotiutui Suomeen hyvin.

– Vaikka onhan se ilmasto kiva, niin arvostan sitä, että Suomessa asiat on helppo järjestää. Ja olen käynyt Kaliforniassa kuitenkin aika usein.

Välit Adamiin ovat pysyneet hyvinä eron jälkeenkin.

– Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään, mutta hän on minulle yhä tärkeä ihminen, Sauli kertoo XS Sports Nutrition –ravinnesarjan lanseerauksessa.

Näyttelijäpari Minka Kuustosen ja Aku Sipolan lapsen laskettu aika on helmikuussa.

Näyttelijäpariskunta Minka Kuustonen, 32, ja Aku Sipola, 27, saavat lapsen. Minka kertoi asiasta Ilta-Sanomille.

– Lapsi on odotettu ja toivottu, ja tämä on ihana asia, Kuustonen kertoo IS:lle.

Minka aikoo jäädä äitiyslomalle vuodenvaihteen jälkeen.

– Vauvan laskettu aika on helmikuussa.

Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Minka ja Aku ovat olleet yhdessä 3,5 vuotta. Minka tunnetaan muun muassa Putous- ja Tellus-sarjoista. Lisäksi hän on näytellyt Onnenonkijat- ja Kesäkaverit-elokuvissa. Aku on näytellyt esimerkiksi Uusi päivä -sarjassa.