Pirjo Honkasalo (vas.) ja Pirkko Saisio ovat toisilleen Honksu ja Saikki. Kuva Panu Pälviä
Pirjo Honkasalo (vas.) ja Pirkko Saisio ovat toisilleen Honksu ja Saikki. Kuva Panu Pälviä

Pirjo Honkasalo ohjasi puolisonsa Pirkko Saision romaanin elokuvaksi. Yhteistyö sujui, kun kumpikin pysyi tontillaan.

Tänään Suomen elokuvateattereissa saa ensi-iltansa Pirjo Honkasalon ohjaama elokuva Betoniyö, joka perustuu hänen puolisonsa Pirkko Saision saman nimiseen romaaniin.

Romaanin siiryminen valkokankaalle kesti 30 vuotta.

– Pirjolle tuli kiinnostavia dokumenttiprojekteja väliin, ja nehän eivät odota. Välillä otti päähän, kun muutkin ohjaajat olivat kirjastani kiinnostuneita ja jouduin sanomaan heille ei kiitos. Ajattelin, ettei Honksu tee elokuvaa ikinä, Pirkko kertoo.

Kahden taiteilijan yhteistyö sujuu, kun kumpikin pysyy tontillaan. Betoniyön leffaversiotakin työstettiin vuoronperään, sillä saman pöydän ääressä Pirjo ja Pirkko eivät mahdu työskentelemään.

– Emme todellakaan ole sellaisia, että istuutuisimme alas ja neuvottelisimme. Niin kauan kuin kumpikin pysyy tontillaan, ongelmaa ei ole. En ole hirveän yhteistyökykyinen, eikä käsikirjoittajalla ja ohjaajalla mun mielestä edes tarvitse olla samat näkemykset asioista. Elokuva on aina ohjaajan taidetta, Pirkko sanoo.   

Rumasta kaunista 

Betoniyö on Pirjon ensimmäinen fiktioelokuva viiteentoista vuoteen ja kaivattu hengähdystauko dokumenttien tekemisestä.

– Kun 15 vuotta tekee dokumentteja, olkapäällä istuu niin paljon ihmisiä, että se alkaa olla raskasta, Pirjo sanoo.

Sillä hän tarkoittaa, että dokumentin tekeminen on eettisesti raskaampaa, koska ohjaaja on aina jollakin tavalla vastuussa kuvauksen kohteistaan.

– Ei vastuu poistu ohjaajalta, vaikka joku ihminen sanoo, että ’yes, mun elämästä saa tehdä elokuvan’. Eihän  tavallinen ihminen ei pysty kuvittelemaan, mitä julkisuus tuo mukanaan. Kyllä ohjaajan täytyy jossain määrin katsoa, mitä niille ihmisille tapahtuu ja kuuluu myöhemmin, Pirjo sanoo.

Pirkon kirjoittama Betoniyö kertoo yhden kesäisen vuorokauden tapahtumista kahden veljeksen elämässä. Poikien yksinhuoltajaäiti on viinaan menevä, ja toinen veljeksistä odottaa vankilatuomion alkamista. Tarina on karu, ajaton ja ajatuksia herättävä.

– Minua viehätti tarina, joka on julma ja kaunis sekä tarinatasolla yksinkertainen. Tykkään, että se hengittää niin, että siihen mahtuu elokuva. Siinä ei paljon muuta sanota kuin ’vittu hei’. Teimme äänityöt Ruotsissa ja kaikki ruotsalaisetkin oppivat sanomaan ’vittu hei’.

Elokuvan yhtenä teemana on homofobia. Lähiössä asuva Simo on ottanut silmätikukseen naapuritalossa yksin elävän miehen, jota kutsuu homoksi, vaikka tosiasiassa eivät tiedä miehen seksuaalisesta suuntautumisesta mitään.

– Nuorempi veli tuntee vetoa miestä kohtaan, koska hän tarjoaa toisenlaista maailmaa, eräällä tavalla ulospääsyä kodin maailmasta. Mutta se on myös pelottavaa, koska se on outoa, Pirjo sanoo.

Ohjaaja Pirjo iloitsee erityisesti leffaan löytämistään tuoreista näyttelijäkasvoista. Vanhempaa veljeä näyttelee Jari Virman, jonka Pirjo koekuvasi rooliin jo kymmenen vuotta sitten. Nuorempi veli on Johannes Brotherus, joka häilyy juuri oikealla tavalla lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Poikien äitiä puolestaan näyttelee Jyväskylän Kaupunginteatterin Anneli Karppinen ja naapuritalon miestä Juhan Ulfsak

– Rahoittajat eivät tietenkään tykkää, kun heidän mielestään leffoissa pitäisi olla aina ne kaikki 20 samaa naamaa. Mutta nyt en halunnut, että ensimmäiset puoli tuntia elokuvaa katsotaan tutun näyttelijän edellisen roolin läpi, Pirjo sanoo.

Kaksi suurta

Kolmenkymmenen yhteisen vuoden jälkeen Pirkko ja Pirjo tietävät, ettei elo taiteilijaliitossa ole aina helppoa.

– Usein toivoo, että eläisi muun kuin taiteilijan kanssa. Se on varmaan ihan vakiotoive. Mutta toisaalta kun molemmat ovat taiteilijoita, niin kumpikin tietää, että ’jaaha, taas on tämä vaihe, että suhde on autistinen seuraavat puoli vuotta’. Mutta varmasti me molemmat toivomme, että elämässä olisi enemmän rauhallista realismia, ja että juuri se toinen toisi sen, Pirkko sanoo.

Pirjo myöntää, että elokuvantekoa ja perhe-elämää on hankala sovittaa yhteen, kun itsestä riippumattomista syistä kaikki muuttuu koko ajan. Aikataulut venyvät, rahoitus puuttuu tai sääolosuhteet ovat väärät.

–  Teatterissa on ihan eri juttu. Jos Saikki tekee teatteria, niin siellä tiedetään jo kaksi vuotta aikaisemmin, minä iltoina hän on kiinni, Pirjo sanoo.

Pirjon ohjaama Betoniyö on jo päässyt Toronton elokuvajuhlien arvostettuun Masters-sarjaan ja tulee kiertämään maailman festareita jatkossakin.  Jos se jollain niistä palkitaan, siirappisia puheita näiltä naisilta on turha odottaa.

– Mua aina naurattaa, kun Oscar- ja Jussi-gaaloissa kyynelehditään ja kiitellään isoäitiä ja sitä ja tätä, vaikka oikeasti pitäisi pyytää anteeksi, koska juuri niitä ihmisiähän on systemaattisesti laiminlyöty koko elokuvanteon ajan.

Betoniyö ensi-illassa 1.11. Lue arvio täältä.

Pirkko ja Pirjo on osaksi tahtomattaan olleet jo pitkään Suomen virallinen homopari. Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 44/2013. Voit ostaa lehden iPadillesi myös täältä.

Pirkko Saisio

■ Kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja syntyi 16.4.1949 Helsingissä. Kirjoittanut myös sala­nimillä Jukka Larsson ja Eva Wein.

■ Tunnetuimpia teoksia Elämänmeno (1975), Kiusaaja (1986) sekä omaelämäkerrallinen trilogia Pienin yhteinen jaettava (1998), Vastavalo (2000) ja Punainen erokirja (2003). Viimeisimmät näytelmät Homo! ja yhdessä Marja Packalénin kanssa tehty Odotus ovat olleet
arvostelu- ja yleisö­menestyksiä. 

■ Asuu Helsingissä ohjaajapuolisonsa Pirjo Honkasalon kanssa. Tytär Elsa Saisio on ammatiltaan näyttelijä.

 

Pirjo Honka-salo

■ Elokuvaohjaaja ja kuvaaja on syntynyt 22.2.1947 Helsingissä.

■ Tunnetuimpia teoksia Tulennielijä (1998), Tanjuska ja 7 perkelettä (1993) ja Melancholian 3 huonetta (2004).

■ Pirkon romaanin pohjalta ohjattu Betoniyö sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla. Suomen-ensi-ilta 1.11.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.