Naiskatsojien huomio hämmentää Waltteri Torikkaa: ”On jännää, että minua pidetään nyt viehättävänä, sillä nuorena en ollut suosittu, vaan kuuluin pikemminkin c-liigaan”, baritoni kertoo. Kuva: Terhi Ylimäinen
Naiskatsojien huomio hämmentää Waltteri Torikkaa: ”On jännää, että minua pidetään nyt viehättävänä, sillä nuorena en ollut suosittu, vaan kuuluin pikemminkin c-liigaan”, baritoni kertoo. Kuva: Terhi Ylimäinen

Waltteri Torikka on romantikko, joka rakastaa kävelyitä merenrannalla ja murehtii välillä liikaa.

Oliko helppo päätös hypätä oopperalavoilta televisiokameran eteen ja mukaan koko kansan suosikkiohjelmaan?

Juttelin asiasta paljon kollegoiden ja ystävieni kanssa ja sain kaikenlaisia mielipiteitä. Tajusin kuitenkin nopeasti, etten halua jättää tilaisuutta käyttämättä. Tykkään tehdä kaikenlaista ja monipuolisesti, joten lähdin mukaan pelonsekaisella innostuksella.

Onko ympäri Eurooppaa reissaavan baritonin matkalaukku aina pakattuna?

Elämäni on työntäyteistä, mutta on tuntunut kivalta, että olen nyt ohjelman takia saanut olla paikoillani Helsingissä. Viime syksynä työskentelin ja asuin Tanskassa, toukokuussa vierailen Kroatiassa ja välillä saatan piipahtaa Saksassa laulamassa koelauluissa pari aariaa, mutta muuten nautin kotikaupunkini keväästä. Olen aina tykännyt Etelä-Helsingistä ja merestä, jonka rannoilla käyn kävelemässä ja seuraamassa, miten valo lisääntyy. Se on tosi voimaannuttavaa.

Jääkö sinulla aikaa ihmissuhteille?

Alituisesta kiireestä kärsivät kaikki ihmissuhteet. Luultavasti työstäni johtuu, että minulle on jäänyt aika vähän ihmisiä, joiden kanssa pidän yhteyttä. Muutaman hyvän ystävän kanssa näemme, kun pystymme, ja juttu jatkuu luontevasti siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi.

Naiset huokailevat perääsi Tähdet tähdet -ohjelmaa katsoessaan. Millaisiin ihmisiin itse ihastut?

Olen esteetikko ja kiinnitän ensimmäiseksi huomiota ulkoiseen kauneuteen. Ulkoinen olemus on kuitenkin ihan turhaa, jos pään sisällä ei liiku mitään. Elämänasenne on tärkeä: hyvä kombinaatio syntyy hauskuudesta ja syvällisyydestä. Olen itse kova murehtimaan asioita ja vastapainoksi viihdyn sellaisten ihmisten seurassa, jotka eivät stressaa turhista.

Osaatko rentoutua kaiken kiireen keskellä? Miten se onnistuu?

Minun on vaikea päästä työstä eroon, sillä suhtaudun siihen intohimoisesti. Mutta vapaa-ajalla kävelen paljon ja olen taas alkanut kuntoilla enemmän. Käyn kuntosalilla ja hot joogassa. Varsinkin takatalven yllättäessä hot jooga toimii: siellä on kuuma, kun ulkona kylmä. Siinä tulee sellainen olo kuin olisi etelässä joogaamassa. Rentoudun myös katselemalla sarjoja kuten Downton Abbey, House of Cards ja Good Wife.

Miten juhlit?

En käy juurikaan baareissa. Viimeksi juhlin, kun meillä oli ohjelman välikaronkka, mutta sieltäkin lähdin puolenyön aikaan kotiin. Tässä ammatissa äänestäni kuuluisi, jos dokaisin jatkuvasti. Opiskelijaelämävaihe on kohdaltani jo käyty läpi. Olen myös huomannut, että kun täyttää 30 vuotta, aineenvaihdunta hidastuu. Eihän pitkään venyneen juhlimisen jälkeen enää edes jaksaisi nousta seuraavana päivänä töihin.

Mitä vinkkejä antaisit ihmiselle, joka ei tunne oopperaa? Mistä tutustuminen kannattaisi alkaa?

Itse diggailen eniten klassikkolevyistä. Esimerkiksi kaikki Luciano Pavarottin levyt ovat suht tasokkaita. Ja romantiikan aikakauden musiikki on niin upeaa, että se vie mukanaan. Kannattaa lähteä liikkeelle avoimin mielin ja selvittää kuuntelemalla, minkä ajan oopperasta pitää eniten. Ei kannata stressata siitä, että ymmärtää oopperaa oikein, se ei ole pääasia. Oopperahan kertoo kaikille ihmisille läheisistä asioista kuten rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta.

Tähdet, tähdet sunnuntaisin klo 19.30, MTV3.

Lue lisää:

Tähdet, tähdet -kilpailija Roope Salminen: ”En enää uskaltanut vastata puhelimeen”