Suvin ja Kaisan lapsuuden kotiseudulla Utsjoella Kaisa sai harvoin kuulla suoraan mitään ikävää homoseksuaalisuudestaan. ”Mutta kun muilta kysyttiin poika- tai tyttökavereista, minulta vain opinnoista.”  Kuvat: Juha Salminen
Suvin ja Kaisan lapsuuden kotiseudulla Utsjoella Kaisa sai harvoin kuulla suoraan mitään ikävää homoseksuaalisuudestaan. ”Mutta kun muilta kysyttiin poika- tai tyttökavereista, minulta vain opinnoista.” Kuvat: Juha Salminen

Kun on saamelainen, diakonissa ja lesbo, ei ole helppo elää omana itsenään. Onneksi Kaisa Westin isosisko Suvi West ei ole pelännyt puolustaa siskoaan. – Vanhemmillamme meni pitkään sulatella asiaa.

Eihän Suviin voinut luottaa yhtään, se oli sellainen huithapeli! Kaisa West, 32, sanoo ja saa isosiskonsa Suvi Westin, 33, tyrskimään lounassalaattiinsa.

Näiden siskosten lapsuudenperheessä jäätelönjakajan asema oli vastuullinen. Kun sisaruksia oli kuusi ja jäätelöä litranmitallinen, hommassa oli oltava tarkkana.

– Mittasin viivoittimella, että kaikki saivat samankokoisen palan, Kaisa jatkaa.

– Silloin sitä haaveili, että olisi ainoa lapsi, saisi uudet farkut ja loputtomasti karkkia, Suvi huokaa.

Suvi ja Kaisa kasvoivat ”metsän keskellä” Outakoskella, 70 kilometriä Utsjoelta etelään. Kun Kaisa auttoi äitiään kotihommissa ja teki käsitöitä, Suvi ohjasi kotivideoita, joihin hän hilasi pikkusiskonsa kuvaajaksi tai Ouh nou! -talk show’nsa vieraaksi.

– Me olemme ihan erilaisia. Suvi on tosi menevä, ja minä olen aina ollut rauhallinen, Kaisa kuvailee.

Jotain tämän suuntaista voisi päätellä siskosten ammatinvalinnoista. Suvi on tullut tunnetuksi suorasukaisesta huumoriohjelmasta Märät säpikkäät, Kaisa puolestaan on koulutukseltaan diakonissa. Erilaisesta temperamentistaan huolimatta siskot hitsautuivat sisarusparven vanhimpina tiiviiksi yksiköksi.

Nyt siskokset istuvat Helsingin Arabian kahvilassa, jossa he täydentävät toistensa lauseita, tekevät toisistaan lempeä pilaa ja vaihtavat aina kahdestaan puhuessaan saamen kielelle.

– Me olemme aina olleet läheisiä. Riidoista voi olla yhä jäljellä arpi tai pari kasvoissa, mutta välit eivät koskaan ole olleet katkolla, vakuuttaa Kaisa.

Niinpä kun Kaisa kertoi olevansa homoseksuaali ja kohtasi saamelaisyhteisön torjunnan, Suvi järkyttyi. Hän päätti puolustaa siskoaan tekemällä aiheesta dokumentin. Vuosia kuvattu Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni) sai ensi-iltansa tammikuussa.

– Sen kantava ajatus oli muuttaa asenteita ja maailmaa, Suvi sanoo.

Vitsin varjolla

– Se oli aluksi vain hyvä läppä. Aloin vitsailla, että minä tykkäänkin naisista, Kaisa kertoo.

Suvi muistelee, kuinka Kaisan vitsi tarttui hetkeksi heidän kaveriporukkaansa, jossa kaikki alkoivat heitellä olevansa lesboja.

– Mutta Kaisalla se vitsi jäi päälle, sanoo Suvi.

– Sä aloit jo vähän kyllästyä, nauraa Kaisa.

– Mutta siten se taisi sulle pikkuhiljaa valjeta, hoit itsellesi sellaista mantraa?

– Niin varmasti. Ei se ulostulo ihan tuosta noin vain tapahtunut.

Lopullinen sysäys tuli vasta, kun kaksikymppinen Kaisa rakastui ensimmäisen kerran naiseen. Vitsailu ei enää riittänyt.

– Silloin tein päätöksen kertomisesta. Olin rakastunut ja onnellinen. Kerroin Suville, ja hän suhtautui asiaan täysin luontevasti.

"En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa."

Kaisa uskoo, että olisi tunnistanut ja tunnustanut homoseksuaalisuutensa aikaisemmin, jos lähiympäristössä olisi ollut siitä edes jonkinlaisia malleja. Myös pikkupaikkakunnan ja saamelaisyhteisön asenteet homouteen olivat tehneet tehtävänsä.

– En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa, ei ollut minkäänlaisia roolimalleja. Muuten olisin varmasti ymmärtänyt elää omana itsenäni jo aikaisemmin.

Muille homoudesta kertominen ei ollut helppoa.

– Oli tosi vaikea kertoa perheelleni, Kaisa sanoo.

– Tosin sisarukseni pitivät sitä vain coolina ja pieninkin, kymmenvuotias siskomme sanoi, että kunhan olet onnellinen. Mutta vanhemmillani meni pitkään sulatella asiaa. Nykyisin välimme ovat onneksi hyvät.


Suvi on ennenkin dokumentoinut perhettään. "Olen tehnyt dokumentin isästäni, äidistäni, mummostani, vaaristani...", Suvi luettelee. "Onneksi on vielä monta sisarusta jäljellä!" Kaisa kuittaa.
Suvi on ennenkin dokumentoinut perhettään. "Olen tehnyt dokumentin isästäni, äidistäni, mummostani, vaaristani...", Suvi luettelee. "Onneksi on vielä monta sisarusta jäljellä!" Kaisa kuittaa.

Vastaus nenän edessä

Jo ennen Kaisan ulostuloa Suvi oli pyöritellyt mielessään dokumenttia, joka käsittelisi homoseksuaalisuutta saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen kulttuureissa.

– Olin toimittajan työssäni matkustellut Kanadaan ja tutustunut siellä intiaaneihin, jotka kertoivat, että homoja ja lesboja on heidän kulttuurissaan pidetty aina erityisinä ihmisinä.

Vanhan uskomuksen mukaan homoseksuaalit ovat kaksisieluisia, ”two spirit” -ihmisiä, joilla on enemmän tietoa ja tunneälyä ja joita siksi pidettiin samaaneina, parantajina ja neuvottelijoina.

Ajattelutapa kosketti Suvia, sillä hänen mukaansa konservatiivisessa saamelaiskulttuurissa homoutta pidetään syntinä. Suvi alkoi tehdä käsikirjoitusta dokumenttiin, mutta oikeaa näkökulmaa ei löytynyt. Hän kyseli Kaisaltakin, tunteeko tämä saamelaisia homoseksuaaleja.

– Sitten Kaisa tuli kaapista ulos, ja tajusin, miksi aihe oli tuntunut niin tärkeältä. Vastaus oli nenän edessä.

Suvi tunnustaa, että hänestä oli vain ”siistiä” ajatella, että oma sisko olisi two spirit -ihminen.

– Tajusin, että Kaisahan on juuri sellainen ymmärtäväinen ja hoivaava luonne, onhan hän ammatiltaankin sielunhoitaja, Suvi sanoo.

Kun Suvi pyysi Kaisaa dokumentin päähenkilöksi, elokuvan palaset tuntuivat heti loksahtavan kohdalleen.

– Vai pyysinkö mä edes sua? Suvi tarkistaa.

– Sä varmaan totesit, että me aletaan nyt kuvata dokumenttia, Kaisa sanoo, ja siskot saavat taas naurukohtauksen.

Asenteet yllättivät

Homoseksuaalisuudestaan Kaisan ei tarvinnut kertoa kaikille itse, sillä pienellä paikkakunnalla sana kyllä kiiri. Suvin mukaan oli sokki huomata, miten muut ihmiset reagoivat.

– He näkivät Kaisan yhtäkkiä ihan eri tavalla, vaikka hän ei muuttunut ihmisenä mitenkään.

Vanhemmilta ihmisiltä tuli ikäviä kommentteja. Kaisa sai kuulla, että hänen elämänsä oli väärin ja syntiä, ja uskossaan jyrkimmät tuttavat poistivat hänet Facebookissa kavereistaan.

– Kyllähän se koettelee itsetuntoa, kun joutuu nuorena häpeämään itseään ja tuntemaan syyllisyyttä elämästään, hän sanoo.

– Suvi oli onneksi isona tukena ja jaksoi aina puolustaa mua. Minä ajattelin, että ei mun tarvitse puolustella itseäni.

Siskojen suhdetta Kaisan homoseksuaalisuus ei muuttanut, korkeintaan korosti Suvin suojelunhalua. Ihmisten suhtautuminen tuntui raadolliselta, ja Suvia huolestutti, miten se vaikuttaisi Kaisaan.

– Pyrin aina pitämään huolta ja puolustamaan läheisiäni. Totta kai ahdasmielinen ajattelu sattui myös meihin, jotka rakastamme Kaisaa, Suvi sanoo.

Hiljaisuus on sama kuin ei

Olisiko mahdollista, että ennen kristinuskoon käännyttämistä saamelaiset ajattelivat homoseksuaaleista samalla tavalla kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat?

Sitä Suvi ei tiedä. Kukaan ei tiedä. Saamelaisten historiankirjoitus on pitkälti pappien tekemää, eikä dokumentteja tai kuvia saman sukupuolen välisistä parisuhteista ole löytynyt, kuten esimerkiksi Kanadassa.

Sen sijaan homous on saamelaisyhteisössä asia, josta ei edes puhuta.

– Kulttuurin sääntö on, että jos jostain ollaan eri mieltä, siitä vaietaan. Kaikkien tulee tietää, että hiljaisuus on yhtä kuin ei, Suvi kertoo.

– Osallistuin kerran saamelaisnuorten kokoontumisessa tarinankerronnan työpajaan ja kysyin vetäjiltä, oliko entisaikaan homoja. Ei kuulemma ainuttakaan. Se tarina jäi siihen, Kaisa nauraa.

Eikä puhumattomuuden kulttuuria ole helppo haastaa. Kuvatessaan dokumenttiaan Riddu Riđđu -saamelaisfestareilla Norjassa kumpikaan ei saanut kerrottua elokuvansa aiheesta.

– En tiedä, miksi emme saaneet suutamme auki, vaikka siellä oli paljon tuttuja nuoria. Se oli ihan hirveää, tuskailee Suvi.

Kaisa suhtautuu reissuun huvittuneemmin.

– Menimme sinne asenteella, että nyt muuten alkaa tapahtua! Ja sitten olimmekin ihan hissuksiin ja sanoimme, että dokumentissamme on monia teemoja.

Liberaalimpi kirkko

Saamelaisyhteisö ei ollut ainoa, jonka reaktioita Kaisa joutui miettimään. Yhteisön lisäksi häntä pohditutti uskonto. Sekä Suvi että Kaisa ovat omaksuneet kotoaan kristilliset arvot ja ajatukset lähimmäisenrakkaudesta.

Suvi sanoo olevansa siskoksista enemmän tapauskovainen, vaikka käy mielellään kirkossa hiljentymässä ja lukee lapselleen aina iltarukouksen.

– Minä olen aktiivisempi koulutuksenikin takia, ja olen myös tehnyt seurakunnassa vapaaehtoistyötä, Kaisa kertoo.

"Jos olisin jäänyt pohjoiseen, ajattelisin ehkä yhä, ettei kirkko hyväksy minua."

Hän ajatteli aina, että kirkon piirissä suhtaudutaan homouteen yhtä mustavalkoisesti kuin saamelaiskulttuurissa. Helsinkiin muutettuaan hän ymmärsi, ettei asia ollutkaan niin.

– Opin, että homous ja uskonnollisuus voivat kohdata. Jos olisin jäänyt pohjoiseen, ajattelisin ehkä yhä, ettei kirkko hyväksy minua.

Suvin mielestä ongelma on se, että kirkko on brändännyt itsensä huonosti. Hänen mukaansa suurin osa kirkkoon kuluvista on myötämielisiä ja liberaaleja.

Helsingin hyväksyvä ilmapiiri auttoi Kaisaa vähitellen pääsemään eroon nuorena koetusta häpeästä.

– En törmää enää elämässäni jyrkkiin asenteisiin. Ja viime vuosina minulle tapahtunut paljon hyviä asioita.

Kohtalon tuntua

Kun Sparrooabbán-dokumenttia alettiin kuvata kolmisen vuotta sitten kuvata, kumpikaan ei arvannut, kuinka paljon sen aikana vielä tapahtuisi. Kaisa meni naimisiin, Suvi rakastui, ja kumpikin sai lapsen.

– Kuvauksien aika sattui olemaan henkilökohtaisen elämäni tihein vaihe, Kaisa kertoo.

– Minun ja vaimoni Linnean lapsiprojekti alkoi samaan aikaan, ja monta kertaa tuli huonoja uutisia.

"Halusin, että keskenmeno tulee elokuvassa ilmi."

Yksi sellainen hetki tuli eteen, kun Kaisan ensimmäinen odotus loppui keskenmenoon.

– Halusin, että keskenmeno tulee elokuvassa ilmi. Olin sen jälkeen usein aika poissaoleva.

Kun Kaisa alkoi odottaa toistamiseen, tuli Suvi samaan aikaan raskaaksi.

– Kun Suvi kertoi raskaudestaan, olin täysin hämmentynyt. Olin juuri saanut kuulla, että kolmas siskommekin odottaa. Se tuntui kohtalolta.

Kaikkien kolmen siskon lapset syntyivät viime syksynä Helsingin Kätilöopistolla reilun kahden viikon sisällä, Kaisan poika neljä päivää ennen Suvin poikaa.

– Hengasimme koko ajan Kättärillä, se oli kuin läpsystä vaihto! Ihan uskomatonta, Suvi nauraa.

Nyt Kaisa on muuttanut perheineen töiden takia Pohjanmaalle, ja se surettaa kumpaakin. He toivovat, että vaikka näkevät nyt harvemmin, yhdessäolo on tiiviimpää.

– Sisarukset ovat ystäviä, ja kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä. Olen lapsuudestani superkiitollinen ja haluaisin sellaisen omallekin lapselleni. Ristiriitaiselta tuntuva toive, kun tietää, mitä se vaatisi! Suvi naurahtaa.

– En tiedä tuleeko meille kummallekaan lisää lapsia, mutta toivon, näistä että serkuksista tulee toisilleen veljienkorvikkeita. Saameksi sana on vilbealli, velipuoli.

Ennen kuin muoti muuttuu

Suvi sanoo uskovansa, että maailma muuttuu paremmaksi sukupolvi sukupolvelta. Onhan parina viime vuonnakin saatu jo tasa-arvoinen avioliittolaki ja järjestetty ensimmäinen alkuperäiskansan pride-tapahtuma.

– Sitä en olisi voinut kymmenen vuotta sitten kuvitellakaan, Kaisa sanoo.

– Pohjoisessakin on menty paljon eteenpäin, olisi varmasti ihan erilaista kasvaa siellä nyt.

Suvi toivoo vielä, että saamelaiset oppisivat enemmän two spirit -ajattelusta.

– Ehkä kaksinaismoralismille ei olisi sitten enää sijaa, sillä saamelaiset kunnioittavat paljon muita alkuperäiskansoja.

Elokuvan esittäminen on jännittänyt Suvia ”ihan hirveästi”, mutta Kaisa ei ole juuri hermoillut.

– Kaisa on ollut lähinnä huolissaan siitä, valmistuuko dokumentti ennen kuin hänen vaatetyylinsä menee pois muodista, Suvi sanoo.

– Niin, jengi pitää minua täysin epämuodikkaana, kiilakorotkin menivät jo! Onneksi olin sentään kuvausten aikana hoikimmillani, Kaisa nauraa.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Minna Kauppi

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.

Laulaja Nelli Matula vihaa kiristäviä housuja ja löytää suosikkinsa nopeammin astiahyllystä kuin vaatekaapista.

Tähdet tähdet -ohjelmassa hänet näki puoli miljoonaa suomalaista viikoittain. Ääni on tuttu Robinin Hula hula -hitistä, Kesäkumi-kampanjasta sekä fiittaamasta Cheekin ja Elastisen yhteisessä Profeetat-projektissa. Nelli Matulan omaa Lemmikki-musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli 3,4 miljoonaa kertaa, ja nyt hänen nimensä nostettiin Vuoden tulokas -ehdokkaaksi Emma-gaalassa.
Silti laulaja kainosti jännittää torstaina julkaistun uuden kappaleensa, Tää ei oo ohi, vastaanottoa.

– Mä olen niin nobody vielä, kyllä tässä ramppikuumetta pukkaa!

Pöksytön kotihiiri

21-vuotias Nelli on hip hopiin ja R&B-musiikkiin keskittyneen Rähinä Recordsin ainoa naisartisti. Asema äijäporukassa ei silti hätkäytä.

– Vaikka olen vasta aloittelija, minulla on vahva oma visio siitä, mitä olen tekemässä. Seison kaiken tekemisteni takana musiikin kirjoittamisesta videoiden suunnitteluun.

Sama pätee Nellin tyyliinkin: pintaa paljastava look on oma valinta. Beyoncén kaltaisten jenkkidiivaesikuviensa tapaan Nelli poseeraa usein pelkässä bodyssa tai superlyhyissä shortseissa ja hameissa. 

– En todellakaan pukeudu hot pantseihin siksi, että levy-yhtiön sedät olisivat käskeneet niin. Käytän sellaisia vaatteita, jotka koen voimauttaviksi ja joista saan hyvää fiilistä, Nelli sanoo.

– Urbaanimusassa tällainen pukeutuminen on osa kulttuuria ja luontainen osa genreä. Tanssijana olen tottunut ajattelemaan kroppaani työvälineenä. Ei sen esitteleminen ole minusta kohahduttavaa tai erityisesti ilmennä seksikkyyttä tai uhmakkuutta.

Ja vielä: eipä unohdeta housuttomuuden mukavuutta!

– Olen kotihiiri ja parhaiten rentoudun kotona, löhöämällä lattialla meritähtiasennossa, päälläni iso huppari ja pantsit. Housut tuntuvat vain kiristäviltä – housut pois ja boikottiin! Nelli tuulettaa.

Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records
Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records

Muotia enemmän Nelli on kiinnostuneempi sisustuksesta ja sekoaa ennemmin astiahyllyllä kuin vaatekaupassa.

– Ymmärrän, että look on iso osa brändiäni, mutta en suhtaudu vaatteisiin superintohimoisesti. Mieluummin pukeutuisin lautasiin, niistä suosikin valinta sujuu paljon helpommin kuin vaatekaapilla.

Skarppi taiteilija

Musiikkiuran rinnalla Nelli opiskelee liiketaloutta Haaga-Helia -ammattikorkeassa. Liiketaloutta siksi, että olisi artisti-yrittäjänä kartalla myös uransa numeropuolesta.

– En haluaisi olla se taiteilija, jolle pitää tulkata kaikki bisnespuolen asiat. Olen suorittajaluonne, mutta opiskelu ei ole ollut ihan helppoa lievän kirjoitus- ja lukihäiriöni vuoksi.

Kallion ilmaistaidelukiosta kirjoittaneen ylioppilaan kouluvuosiin kuuluu myös vaihto-oppilasvuosi Sveitsin ranskankielisessä osassa.

”Stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani.”

– Vanhempani olivat käyneet vaihtareina ja kannustivat lähtemään. Vuosi oli supermagea mutta myös superrankka. Halusin hoitaa kaiken tip top, ja jossain vaiheessa stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani. Tukkaa lähti ihan nyrkeittäin, Nelli kertoo.

– Suosittelen vaihtarivuotta silti, se oli ainutlaatuinen kokemus itsenäistymisestä ja aikuistumisesta.

Matulan harvinainen sukunimi on puolalaisen lasinpuhaltaja-esi-isän peruja. Joskus Nelli heittää vitsiä sukunimikaimastaan Josef Matulasta, joka oli saksalaisen Kahden keikka -tv-dekkarin särmikäs etsivä. Sarjaa tehtiin 30 vuotta.

– Harmi vain, ettei moni ikäisistäni kavereista ole nähnyt koko sarjaa. Kun yritän heittää siitä läppää, seuraakin vain vaivautunutta hiljaisuutta, Nelli paljastaa nauraen.

Nelli Matula

  • 18.12.1995 syntynyt espoolainen laulaja.
  • Julkaisi Tää ei oo ohi -sinkun 14.12. (Rähinä Records).
  • Ollut mukana Tähdet tähdet -kisassa, Robinin Hula hula -biisillä sekä Kesäkumi-kampanjassa 2017.
  • Soittaa poikkihuilua.