Suvin ja Kaisan lapsuuden kotiseudulla Utsjoella Kaisa sai harvoin kuulla suoraan mitään ikävää homoseksuaalisuudestaan. ”Mutta kun muilta kysyttiin poika- tai tyttökavereista, minulta vain opinnoista.”  Kuvat: Juha Salminen
Suvin ja Kaisan lapsuuden kotiseudulla Utsjoella Kaisa sai harvoin kuulla suoraan mitään ikävää homoseksuaalisuudestaan. ”Mutta kun muilta kysyttiin poika- tai tyttökavereista, minulta vain opinnoista.” Kuvat: Juha Salminen

Kun on saamelainen, diakonissa ja lesbo, ei ole helppo elää omana itsenään. Onneksi Kaisa Westin isosisko Suvi West ei ole pelännyt puolustaa siskoaan. – Vanhemmillamme meni pitkään sulatella asiaa.

Eihän Suviin voinut luottaa yhtään, se oli sellainen huithapeli! Kaisa West, 32, sanoo ja saa isosiskonsa Suvi Westin, 33, tyrskimään lounassalaattiinsa.

Näiden siskosten lapsuudenperheessä jäätelönjakajan asema oli vastuullinen. Kun sisaruksia oli kuusi ja jäätelöä litranmitallinen, hommassa oli oltava tarkkana.

– Mittasin viivoittimella, että kaikki saivat samankokoisen palan, Kaisa jatkaa.

– Silloin sitä haaveili, että olisi ainoa lapsi, saisi uudet farkut ja loputtomasti karkkia, Suvi huokaa.

Suvi ja Kaisa kasvoivat ”metsän keskellä” Outakoskella, 70 kilometriä Utsjoelta etelään. Kun Kaisa auttoi äitiään kotihommissa ja teki käsitöitä, Suvi ohjasi kotivideoita, joihin hän hilasi pikkusiskonsa kuvaajaksi tai Ouh nou! -talk show’nsa vieraaksi.

– Me olemme ihan erilaisia. Suvi on tosi menevä, ja minä olen aina ollut rauhallinen, Kaisa kuvailee.

Jotain tämän suuntaista voisi päätellä siskosten ammatinvalinnoista. Suvi on tullut tunnetuksi suorasukaisesta huumoriohjelmasta Märät säpikkäät, Kaisa puolestaan on koulutukseltaan diakonissa. Erilaisesta temperamentistaan huolimatta siskot hitsautuivat sisarusparven vanhimpina tiiviiksi yksiköksi.

Nyt siskokset istuvat Helsingin Arabian kahvilassa, jossa he täydentävät toistensa lauseita, tekevät toisistaan lempeä pilaa ja vaihtavat aina kahdestaan puhuessaan saamen kielelle.

– Me olemme aina olleet läheisiä. Riidoista voi olla yhä jäljellä arpi tai pari kasvoissa, mutta välit eivät koskaan ole olleet katkolla, vakuuttaa Kaisa.

Niinpä kun Kaisa kertoi olevansa homoseksuaali ja kohtasi saamelaisyhteisön torjunnan, Suvi järkyttyi. Hän päätti puolustaa siskoaan tekemällä aiheesta dokumentin. Vuosia kuvattu Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni) sai ensi-iltansa tammikuussa.

– Sen kantava ajatus oli muuttaa asenteita ja maailmaa, Suvi sanoo.

Vitsin varjolla

– Se oli aluksi vain hyvä läppä. Aloin vitsailla, että minä tykkäänkin naisista, Kaisa kertoo.

Suvi muistelee, kuinka Kaisan vitsi tarttui hetkeksi heidän kaveriporukkaansa, jossa kaikki alkoivat heitellä olevansa lesboja.

– Mutta Kaisalla se vitsi jäi päälle, sanoo Suvi.

– Sä aloit jo vähän kyllästyä, nauraa Kaisa.

– Mutta siten se taisi sulle pikkuhiljaa valjeta, hoit itsellesi sellaista mantraa?

– Niin varmasti. Ei se ulostulo ihan tuosta noin vain tapahtunut.

Lopullinen sysäys tuli vasta, kun kaksikymppinen Kaisa rakastui ensimmäisen kerran naiseen. Vitsailu ei enää riittänyt.

– Silloin tein päätöksen kertomisesta. Olin rakastunut ja onnellinen. Kerroin Suville, ja hän suhtautui asiaan täysin luontevasti.

"En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa."

Kaisa uskoo, että olisi tunnistanut ja tunnustanut homoseksuaalisuutensa aikaisemmin, jos lähiympäristössä olisi ollut siitä edes jonkinlaisia malleja. Myös pikkupaikkakunnan ja saamelaisyhteisön asenteet homouteen olivat tehneet tehtävänsä.

– En tiennyt teini-ikäisenä yhtäkään homoseksuaalia Lapissa, ei ollut minkäänlaisia roolimalleja. Muuten olisin varmasti ymmärtänyt elää omana itsenäni jo aikaisemmin.

Muille homoudesta kertominen ei ollut helppoa.

– Oli tosi vaikea kertoa perheelleni, Kaisa sanoo.

– Tosin sisarukseni pitivät sitä vain coolina ja pieninkin, kymmenvuotias siskomme sanoi, että kunhan olet onnellinen. Mutta vanhemmillani meni pitkään sulatella asiaa. Nykyisin välimme ovat onneksi hyvät.


Suvi on ennenkin dokumentoinut perhettään. "Olen tehnyt dokumentin isästäni, äidistäni, mummostani, vaaristani...", Suvi luettelee. "Onneksi on vielä monta sisarusta jäljellä!" Kaisa kuittaa.
Suvi on ennenkin dokumentoinut perhettään. "Olen tehnyt dokumentin isästäni, äidistäni, mummostani, vaaristani...", Suvi luettelee. "Onneksi on vielä monta sisarusta jäljellä!" Kaisa kuittaa.

Vastaus nenän edessä

Jo ennen Kaisan ulostuloa Suvi oli pyöritellyt mielessään dokumenttia, joka käsittelisi homoseksuaalisuutta saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen kulttuureissa.

– Olin toimittajan työssäni matkustellut Kanadaan ja tutustunut siellä intiaaneihin, jotka kertoivat, että homoja ja lesboja on heidän kulttuurissaan pidetty aina erityisinä ihmisinä.

Vanhan uskomuksen mukaan homoseksuaalit ovat kaksisieluisia, ”two spirit” -ihmisiä, joilla on enemmän tietoa ja tunneälyä ja joita siksi pidettiin samaaneina, parantajina ja neuvottelijoina.

Ajattelutapa kosketti Suvia, sillä hänen mukaansa konservatiivisessa saamelaiskulttuurissa homoutta pidetään syntinä. Suvi alkoi tehdä käsikirjoitusta dokumenttiin, mutta oikeaa näkökulmaa ei löytynyt. Hän kyseli Kaisaltakin, tunteeko tämä saamelaisia homoseksuaaleja.

– Sitten Kaisa tuli kaapista ulos, ja tajusin, miksi aihe oli tuntunut niin tärkeältä. Vastaus oli nenän edessä.

Suvi tunnustaa, että hänestä oli vain ”siistiä” ajatella, että oma sisko olisi two spirit -ihminen.

– Tajusin, että Kaisahan on juuri sellainen ymmärtäväinen ja hoivaava luonne, onhan hän ammatiltaankin sielunhoitaja, Suvi sanoo.

Kun Suvi pyysi Kaisaa dokumentin päähenkilöksi, elokuvan palaset tuntuivat heti loksahtavan kohdalleen.

– Vai pyysinkö mä edes sua? Suvi tarkistaa.

– Sä varmaan totesit, että me aletaan nyt kuvata dokumenttia, Kaisa sanoo, ja siskot saavat taas naurukohtauksen.

Asenteet yllättivät

Homoseksuaalisuudestaan Kaisan ei tarvinnut kertoa kaikille itse, sillä pienellä paikkakunnalla sana kyllä kiiri. Suvin mukaan oli sokki huomata, miten muut ihmiset reagoivat.

– He näkivät Kaisan yhtäkkiä ihan eri tavalla, vaikka hän ei muuttunut ihmisenä mitenkään.

Vanhemmilta ihmisiltä tuli ikäviä kommentteja. Kaisa sai kuulla, että hänen elämänsä oli väärin ja syntiä, ja uskossaan jyrkimmät tuttavat poistivat hänet Facebookissa kavereistaan.

– Kyllähän se koettelee itsetuntoa, kun joutuu nuorena häpeämään itseään ja tuntemaan syyllisyyttä elämästään, hän sanoo.

– Suvi oli onneksi isona tukena ja jaksoi aina puolustaa mua. Minä ajattelin, että ei mun tarvitse puolustella itseäni.

Siskojen suhdetta Kaisan homoseksuaalisuus ei muuttanut, korkeintaan korosti Suvin suojelunhalua. Ihmisten suhtautuminen tuntui raadolliselta, ja Suvia huolestutti, miten se vaikuttaisi Kaisaan.

– Pyrin aina pitämään huolta ja puolustamaan läheisiäni. Totta kai ahdasmielinen ajattelu sattui myös meihin, jotka rakastamme Kaisaa, Suvi sanoo.

Hiljaisuus on sama kuin ei

Olisiko mahdollista, että ennen kristinuskoon käännyttämistä saamelaiset ajattelivat homoseksuaaleista samalla tavalla kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat?

Sitä Suvi ei tiedä. Kukaan ei tiedä. Saamelaisten historiankirjoitus on pitkälti pappien tekemää, eikä dokumentteja tai kuvia saman sukupuolen välisistä parisuhteista ole löytynyt, kuten esimerkiksi Kanadassa.

Sen sijaan homous on saamelaisyhteisössä asia, josta ei edes puhuta.

– Kulttuurin sääntö on, että jos jostain ollaan eri mieltä, siitä vaietaan. Kaikkien tulee tietää, että hiljaisuus on yhtä kuin ei, Suvi kertoo.

– Osallistuin kerran saamelaisnuorten kokoontumisessa tarinankerronnan työpajaan ja kysyin vetäjiltä, oliko entisaikaan homoja. Ei kuulemma ainuttakaan. Se tarina jäi siihen, Kaisa nauraa.

Eikä puhumattomuuden kulttuuria ole helppo haastaa. Kuvatessaan dokumenttiaan Riddu Riđđu -saamelaisfestareilla Norjassa kumpikaan ei saanut kerrottua elokuvansa aiheesta.

– En tiedä, miksi emme saaneet suutamme auki, vaikka siellä oli paljon tuttuja nuoria. Se oli ihan hirveää, tuskailee Suvi.

Kaisa suhtautuu reissuun huvittuneemmin.

– Menimme sinne asenteella, että nyt muuten alkaa tapahtua! Ja sitten olimmekin ihan hissuksiin ja sanoimme, että dokumentissamme on monia teemoja.

Liberaalimpi kirkko

Saamelaisyhteisö ei ollut ainoa, jonka reaktioita Kaisa joutui miettimään. Yhteisön lisäksi häntä pohditutti uskonto. Sekä Suvi että Kaisa ovat omaksuneet kotoaan kristilliset arvot ja ajatukset lähimmäisenrakkaudesta.

Suvi sanoo olevansa siskoksista enemmän tapauskovainen, vaikka käy mielellään kirkossa hiljentymässä ja lukee lapselleen aina iltarukouksen.

– Minä olen aktiivisempi koulutuksenikin takia, ja olen myös tehnyt seurakunnassa vapaaehtoistyötä, Kaisa kertoo.

"Jos olisin jäänyt pohjoiseen, ajattelisin ehkä yhä, ettei kirkko hyväksy minua."

Hän ajatteli aina, että kirkon piirissä suhtaudutaan homouteen yhtä mustavalkoisesti kuin saamelaiskulttuurissa. Helsinkiin muutettuaan hän ymmärsi, ettei asia ollutkaan niin.

– Opin, että homous ja uskonnollisuus voivat kohdata. Jos olisin jäänyt pohjoiseen, ajattelisin ehkä yhä, ettei kirkko hyväksy minua.

Suvin mielestä ongelma on se, että kirkko on brändännyt itsensä huonosti. Hänen mukaansa suurin osa kirkkoon kuluvista on myötämielisiä ja liberaaleja.

Helsingin hyväksyvä ilmapiiri auttoi Kaisaa vähitellen pääsemään eroon nuorena koetusta häpeästä.

– En törmää enää elämässäni jyrkkiin asenteisiin. Ja viime vuosina minulle tapahtunut paljon hyviä asioita.

Kohtalon tuntua

Kun Sparrooabbán-dokumenttia alettiin kuvata kolmisen vuotta sitten kuvata, kumpikaan ei arvannut, kuinka paljon sen aikana vielä tapahtuisi. Kaisa meni naimisiin, Suvi rakastui, ja kumpikin sai lapsen.

– Kuvauksien aika sattui olemaan henkilökohtaisen elämäni tihein vaihe, Kaisa kertoo.

– Minun ja vaimoni Linnean lapsiprojekti alkoi samaan aikaan, ja monta kertaa tuli huonoja uutisia.

"Halusin, että keskenmeno tulee elokuvassa ilmi."

Yksi sellainen hetki tuli eteen, kun Kaisan ensimmäinen odotus loppui keskenmenoon.

– Halusin, että keskenmeno tulee elokuvassa ilmi. Olin sen jälkeen usein aika poissaoleva.

Kun Kaisa alkoi odottaa toistamiseen, tuli Suvi samaan aikaan raskaaksi.

– Kun Suvi kertoi raskaudestaan, olin täysin hämmentynyt. Olin juuri saanut kuulla, että kolmas siskommekin odottaa. Se tuntui kohtalolta.

Kaikkien kolmen siskon lapset syntyivät viime syksynä Helsingin Kätilöopistolla reilun kahden viikon sisällä, Kaisan poika neljä päivää ennen Suvin poikaa.

– Hengasimme koko ajan Kättärillä, se oli kuin läpsystä vaihto! Ihan uskomatonta, Suvi nauraa.

Nyt Kaisa on muuttanut perheineen töiden takia Pohjanmaalle, ja se surettaa kumpaakin. He toivovat, että vaikka näkevät nyt harvemmin, yhdessäolo on tiiviimpää.

– Sisarukset ovat ystäviä, ja kaikkein rakkaimpia ja tärkeimpiä. Olen lapsuudestani superkiitollinen ja haluaisin sellaisen omallekin lapselleni. Ristiriitaiselta tuntuva toive, kun tietää, mitä se vaatisi! Suvi naurahtaa.

– En tiedä tuleeko meille kummallekaan lisää lapsia, mutta toivon, näistä että serkuksista tulee toisilleen veljienkorvikkeita. Saameksi sana on vilbealli, velipuoli.

Ennen kuin muoti muuttuu

Suvi sanoo uskovansa, että maailma muuttuu paremmaksi sukupolvi sukupolvelta. Onhan parina viime vuonnakin saatu jo tasa-arvoinen avioliittolaki ja järjestetty ensimmäinen alkuperäiskansan pride-tapahtuma.

– Sitä en olisi voinut kymmenen vuotta sitten kuvitellakaan, Kaisa sanoo.

– Pohjoisessakin on menty paljon eteenpäin, olisi varmasti ihan erilaista kasvaa siellä nyt.

Suvi toivoo vielä, että saamelaiset oppisivat enemmän two spirit -ajattelusta.

– Ehkä kaksinaismoralismille ei olisi sitten enää sijaa, sillä saamelaiset kunnioittavat paljon muita alkuperäiskansoja.

Elokuvan esittäminen on jännittänyt Suvia ”ihan hirveästi”, mutta Kaisa ei ole juuri hermoillut.

– Kaisa on ollut lähinnä huolissaan siitä, valmistuuko dokumentti ennen kuin hänen vaatetyylinsä menee pois muodista, Suvi sanoo.

– Niin, jengi pitää minua täysin epämuodikkaana, kiilakorotkin menivät jo! Onneksi olin sentään kuvausten aikana hoikimmillani, Kaisa nauraa.

Isäksi tuleminen ja omista tunteista vaikeneminen ajoivat Pete Parkkosen etsimään itseään. – Kävin terapiassa läpi parisuhteet,
erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut.

Pete Parkkosella, 27, on tilanne päällä. Artistikollega on sairastunut, ja keikkamyyjä kyselee Peteä paikkaamaan illan laivakeikkaa.

Pete näppäilee silmälasiensa takaa kännykällä mietteliään näköisenä kohteliasta kieltäytymistä. Laivan lähtöön olisi aikaa viisi tuntia, mutta talvirenkaiden vaihto on varattu alkuillalle. Lähtö keikoille on seuraavana päivänä, ja poikaakin olisi hyvä nähdä ennen sitä.

Vielä muutama vuosi sitten Pete olisi sen enempää miettimättä lupautunut. Mutta kaksi vuotta sitten hänestä tuli pienen pojan isä, ja sen jälkeen hän on oppinut itsestään paljon. Kuten sen, että kieltäytyminen on vaikeaa, mutta joskus se on vain tehtävä. Pete jättäisi mieluummin epämiellyttävät asiat sanomatta ja antaisi niiden kasvaa sisällään purkausta odottavaksi tulivuoreksi.

Kaksi vuotta sitten, kuusi kuukautta pojan syntymän jälkeen, näin lopulta tapahtui.

– Siinä oli monta asiaa yhtä aikaa käsiteltävänä. En halunnut kohdata ongelmia ja menin lopulta jumiin. Vierestä tilannetta seurannut kaverini iski käteeni terapeuttinsa numeron.

Siitä alkoi matka, jonka aikana Pete oppi tuntemaan itsensä paremmin ja tasapainottelemaan elämän eri osa-alueilla: artistina, isänä, ystävänä, kumppanina ja seksisymbolina.

Vaikenemisen kulttuuri

Yhdeksän vuotta sitten 18-vuotiaasta Petestä tuli koko kansan tuttu, kun hän sijoittui Idols-ohjelmassa kolmanneksi. Pete muutti menestyksen myötä lapsuudenkodistaan Pihtiputaalta Helsinkiin. Kun ohjelma loppui, katosi myös viikoittainen miljoonayleisö.

– Hain artistina pitkään paikkaani ja tavallaan haen varmaan vieläkin. Vuosien aikana olen saanut tehdä töitä itseni kanssa ja opetella kärsivällisyyttä, kun kaikki ei tapahdu heti.

”Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy.”

Vuonna 2015 alkoi viimein tapahtua. Peten sooloura lähti nousuun, ja hän kiersi omien keikkojensa lisäksi feataamassa JVG:n festarikeikoilla, eli kiertue-elämää, jollaisesta oli teini-ikäisestä asti haaveillut.

Samana kesänä Peten elämä mullistui, kun hänestä tuli yllättäen isä.

– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, millaista isyys käytännössä on. Kaikki vastasyntyneen kanssa oli uutta. Pelkäsin aluksi, toiminko oikein ja mietin, mitä tälle käärölle pitää nyt tehdä.

Pete teki parhaansa lapsen kanssa. Samaan aikaan artisti Pete Parkkosella meni lujaa ja keikkoja oli paljon.

– Olin vielä silloin ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään. Asiat kuitenkin kasaantuivat, ja parisuhteessa ja ystävyyssuhteissa tuli ongelmia.

Pete ei tuolloin tiedostanut, että osasyy ongelmiin oli vaikeneminen.

– Olen monella tapaa kuin isäni, joka ei juuri puhu tunteistaan, jos ei kysy. Sen sijaan olemme molemmat kohteliaita, auttavaisia ja super­aktiivisia. Kaikkea pitää kokeilla ja tehdä. Asiat ovat meillä järjestyneet aina ilon kautta. Olin varmaan hämilläni, kun näin ei enää tapahtunutkaan.

Jumissa pään sisällä

Ensimmäisenä muutoksen Petessä huomasivat ystävät. Yleensä positiivisesta kaverista oli veto poissa.

– Olin jumissa pääni sisällä, energiatasoni laski. Samalla sivuutin ikävät asiat, koska en osannut ja jaksanut kohdata niitä, Pete kertoo.

– Tilannetta ehti kestää muutaman kuukauden, kunnes hain ystäväni vinkistä ammattiapua. En halua edes ajatella, miten olisi käynyt, jos tilanne olisi pitkittynyt. En ole koskaan totaalisesti romahtanut, mutta niin olisi ennen pitkää käynyt.

"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."
"Olin ennen ihminen, joka vaikenee, kun tulee ongelmia. Yritin painaa eteenpäin hymy huulilla ja hoin kaikille, että kyllä tästä selvitään."

Terapiassa puhuminen tuntui alkuun vaikealta, mutta jokaisen kerran jälkeen Pete löysi lisää uskallusta avata elämäänsä enemmän.

– Kävin siellä lopulta läpi parisuhteet, erot ja asiat, joista olin siihen asti vaiennut. Löysin avaimia lukkoihin, joihin en ollut ikinä koskenut.

Hän ymmärsi myös, että isän ja artistin roolit olivat monella tapaa ristiriidassa.

– Oli uutta ja vanhaa, isoa ja pientä. Tasapainoilin isyyden ja muun yksityiselämän sekä artistiuden välillä. Onneksi lähipiirini piti tiukoissakin paikoissa pääni kasassa ja jalkani maan pinnalla.

Pete vertaa terapeutille puhumista peiliin katsomiseen.

– Ymmärsin paremmin, miksi olin toiminut niin kuin olin toiminut. Opin tuntemaan itseäni paremmin. En todellakaan väitä, että olisin nyt ihmisenä mitenkään valmis, ja opettelen edelleen puhumisen kulttuuria. Mutta minun elämääni avoimuus on helpottanut. Enää ei tarvitse lukita asioita sisälle.

Isät ja pojat

Toinen tärkeä peili Peten elämässä on hänen poikansa.

Pete ei elä parisuhteessa lapsen äidin kanssa, mutta tapaa 2,5-vuotiasta poikaansa usein.

”On jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.”

– Meille kummallekin oli aina itsestään selvää, että tapaan lasta paljon. Kun miettisin omaa elämääni ilman isääni, se tuntuisi mahdottomalta. En haluaisi sellaista tilannetta omalle lapselleni. Vaikka lapsi ei asu kanssani, en ajattele, että olen tehnyt isänä mitään väärin. Olen toiminut kaikissa tilanteissa parhaaksi näkemälläni tavalla.

Pete arvelee olevansa isänä leikkisä. Hän esimerkiksi ulkoilee, leikkii ja musisoi pojan kanssa.

– On ollut siistiä, että lapsen kanssa kasvaa siinä sivussa itsekin. On myös jännää löytää lapsesta samoja piirteitä kuin itsestään.

Petellä on aina ollut läheiset välit Pihtiputaalla asuviin vanhempiinsa. Hän käy vanhassa lapsuudenkodissaan silloin tällöin, ja eläkkeellä olevat vanhemmat käyvät Helsingissä kerran kuussa katsomassa poikaa ja pojanpoikaa.

Luvatonta koskettelua

Parempi itsetuntemus auttoi Peteä suhtautumaan myös seksisymbolin roolin, joka hänelle lankesi Kohta sataa -videon myötä. Videolla alastomana kiemurtelevan Peten vartalo on sivelty öljyllä. Strategisen paikan peittona on samppanjapullo.

– Tiesin tasan tarkkaa, mihin videota tehdessämme ryhdyin. Olen aina ollut hullu heittäytyjä, ja videon tekeminen oli helppoa. Olen aina pitänyt itseäni hyvännäköisenä ja pitänyt itsestäni huolta urheilemalla. Sinällään seksisymbolin rooli tuntui luonnolliselta.

Roolissa on ollut myös varjopuolensa. Pete sanoo, että videon jälkeen hänestä tuli seksiobjekti, jota sai lähennellä luvatta.

– Varsinkin keikoilla tai niiden jälkeen, kun on alkoholia mukana kuvioissa, meininki saattaa olla tosi härskiä. Oletusarvo on myös , että keikalla paita lähtee aina pois.

"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."
"Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin."

Tänään kuuluisa kiharapilvi on vedetty huomaamattomasti ponnarille, joka uppoaa hupparin uumeniin. Silmälaseissaan ja hiukset kiinni Pete saa kulkea rauhassa. Keikoilla tai baareissa tilanne on toinen. Kun Me too -kampanja alkoi sosiaalisessa mediassa, Peten teki mieli kirjoittaa omista kokemuksistaan.

– Vaikka kuinka olisi seksisymboli, niin luvaton koskettelu on seksuaalista häirintää. Enhän minäkään sano kaupan kassalle, että ottaisitko paidan pois, Pete vertaa.

– Yleensä jos joku koskettelee luvattomasti, sanon tiukasti ja ystävällisesti: älä koske. Paras vaihtoehto on lähteä pois paikalta.

Pete painottaa, että ei ole tehnyt tästä isompaa numeroa, koska on pystynyt käsittelemään asiaa.

– Onneksi tämä tapahtui nyt eikä vaikka urani alussa. Tunnen itseni paremmin ja ymmärrän asioiden suhteellisuuden. Jos ahdistelu menisi vakavammaksi ja alkaisi satuttaa henkisesti, sitten minun pitäisi miettiä sitä uudestaan.

Parisuhdestatus

Tällä hetkellä Pete elää kämppiksinä parhaan ystävänsä kanssa. Järjestely on herättänyt puhetta sen jälkeen, kun Pete kertoi haastattelussa, että voi ihastua yhtä lailla miehiin kuin naisiin.

– En halua pistää itseltäni mitään ovia kiinni enkä ala määritellä 27-vuotiaana, millainen olen ja miten elän viisikymppisenä, hän sanoo.

– Sain sanomisestani todella paljon palautetta. Hyvä jos pystyin olemaan jollekin avuksi, mutta samalla mietin, onko tällainen asia todella uutinen vielä vuonna 2017.

”Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä.”

Parisuhteessa Pete kertoo eläneensä vain naisten kanssa.

– Ihastun miehissä ja naisissa samoihin piirteisiin. Kiinnitän huomiota iloisiin ja rempseisiin ihmisiin. Ihastun tyyppeihin, jotka uskovat itseensä. Tätä tapahtuu varsinkin silloin, kun itse etsii itseään. Toisen itsevarmuus saa ajattelemaan, että minäkin haluan elää noin ja haluan mukaan hänen menoonsa. Positiivisuus on yhdistänyt minua ja kumppaneitani, Pete kertoo.

– Myönnän, että ihastun helposti. Ihastus saattaa kestää vain viikon, kuukauden, joskus pitempäänkin. Ihastuminen ei tarkoita sitä, että ryhtyisin kohteen kanssa parisuhteeseen.

Kämppiksen kanssa asuminen sopii Petelle, sillä hän ei viihdy kovin hyvin yksin.

– En ole keksinyt terapiassakaan siihen kummempaa vastausta, minusta yksinolo vain on perseestä. Jaan ja teen mieluummin asioita yhdessä, hän sanoo.

"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."
"Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin."

– Nykyisen kämppiksen kanssa meillä oli törkeen kivaa, joten oli itsestään selvää, että voisimme muuttaa samaan asuntoon. Kämppikseni on yksi siisteimpiä tuntemiani tyyppejä. Vaikka olen itse vielä ihan kakara, niin välillä on kiva tehdä aikuisjuttuja. Yksi ilta juotiin viiniä, syötiin juustoja, katsottiin Frasieria ja kuunneltiin jazzia.

Pete arvostaa vanhempiensa pitkää liittoa, mutta ei usko, että sellainen on häntä varten.

– Vanhempieni suhteen kaltaisia parisuhteita, joissa ollaan 16-vuotiaasta eläkepäiville, ei varmaan synny tulevaisuudessa enää kauheasti. En ehkä näe sellaista itselläni, mutta arvostan heidän välistään luottamusta ja omistautumista perheelle, Pete pohtii.

– Isältä olen oppinut herrasmiesmäisyyden naisia kohtaan. Olen samanlainen ovien avaaja.

Pete on oppinut itsestään myös ystävyyssuhteissa. Kaveriporukka koostuu pitkälti taiteilijoista. Ystävät ovat hänelle elämän suola.

– Välitän ystävistäni usein enemmän kuin itsestäni. Huolehdin, että kaikilla on aina kaikki hyvin ja autan usein pyytämättä. Siinäkin minun on pitänyt opetella rajojen vetämistä, että jaksaisin itsekin.

Hyvästit tuppisuulle

Tällä hetkellä Pete elää monella tavalla unelmaansa, koska pystyy elättämään itsensä musiikilla. Tekstejä hän tekee parhaiten uudessa ympäristössä, ja joka vuosi hän matkustaa vähintään yhteen uuteen maahan lomailemaan ja tekemään kappaleita.

– Yksi unelmistani on se, että olisin jonain päivänä käynyt maailman jokaisessa maassa. Tällä hetkellä käytyjä maita on 37. Matkustan nykyään aina yksin, sillä reissussa joudun kohtaamaan itseni, ja se tekee hyvää.

Pete on onnellinen, että on itsensä kanssa nykyisessä pisteessä.

– Olen päässyt pois tuppisuun roolista, vaikka tunneasioissa minulla on siihen yhä taipumusta. Olen myös oppinut, että kaikesta selviää puhumalla. Rohkaisen itseäni usein sanomaan asioita, joista olisin aikaisemmin vaiennut.

Tekstittäjänä ja musiikintekijänä Pete uskoo olevansa vielä ihan alussa.

– Haen siinä roolissa itsevarmuutta ja tyyliäni. On ihan kivakin ajatella, että kaikki on vielä edessä.

– Tärkein rooli elämässä on olla aidosti oma itsensä. Kun asiat ovat oman pään sisällä kunnossa, niin kaikki elämän osa-alueet toimivat hyvin.

Pete Parkkonen

27-vuotias laulaja tuli tutuksi neljännen kauden Idolsista, jossa sijoittui kolmanneksi.

Tehnyt kolme albumia, neljäs ilmestyy ensi vuonna. Uusi sinkku julkaistaan loppuvuodesta.

Voitti viime vuonna Tähdet tähdet -musiikkiohjelman ja vuonna 2014 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman.
Asuu kämppiksen kanssa Helsingissä, 2-vuotias poika.

Antti Lindtman hehkuttaa vauvaonnea sosiaalisessa mediassa.

SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja hänen puolisonsa Kaija Stormbom, 54, ovat saaneet esikoistytön. Antti kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa. Instagramissa hän julkaisi kuvan, jossa näkyy hänen oma kätensä ja pikkuinen lapsen käsi.

– Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, kaikki hyvin, Antti kirjoittaa.

 

Pieni on elämän alku, suuri on vanhempien onni. Tyttö tuli, kaikki hyvin❤️

A post shared by Antti Lindtman (@anttilindtman) on

Kuvan paikkasijainniksi Antti on lisännyt Helsingin Naistenklinikan.

Myös Facebookissa Antti hehkuttaa pienen vauvan synnyttämää onnea.

– Tyttö tuli, 3440g/50cm. Kaikki hyvin <3 Elämä on tässä ja nyt, Antti kirjoittaa.

Antti ja Kaija ovat kertoneet avoimesti siitä, kuinka vaikeaa lapsen saaminen on heille ollut. Kesällä Antti kirjoitti Facebookissaan, että he ovat toivoneet perheenlisäystä jo kymmenen vuotta.

– Se haave on ollut mielessä joka päivä, viimeisenä illalla ja aamulla ensimmäisenä, yli kymmenen vuoden ajan. Toivon liekki ehti kynttilässä jo välillä lepattaakin, hän kirjoitti.

Samassa päivityksessä hän ilmoitti, että pariskunta odottaa vihdoin lasta.