Suvi Teräsniska suunnittelee teetättävänsä hääpukunsa. Kuva: Jouni Harala
Suvi Teräsniska suunnittelee teetättävänsä hääpukunsa. Kuva: Jouni Harala

Iskelmälaulaja Suvi Teräsniska juhlii loppukesästä häitä kihlattunsa Simo Aallon kanssa. – Haluan naimisiin ennen lasten hankkimista, Suvi sanoo.

Iskelmälaulaja Suvi Teräsniskasta on piakkoin tulossa rouva, sillä loppukesästä vietetään hänen ja kihlattu Simo Aallon häitä. Juhlat pidetään Suvin kotikonnuilla Kolarissa ja niistä tulee suuret. Vieraita on tulossa 200 ja valtaosa tulee Suvin puolelta.

– Olen sukurakas ihminen. Tiesin jo ennen Simon tapaamista, että mahdollisiin häihini tulee paljon sukulaisia paikalle. Olemme kovia juhlimaan ja pitämään hauskaa: suvun kokoontuessa joku on jatkuvasti kaivamassa esiin harmonikkaa, tanssimassa ja laulamassa karaokea, Suvi nauraa.

Suvi ja Simo tapasivat kolme vuotta sitten töiden kautta, kun Kemistä kotoisin oleva Simo liittyi Suvin bändiin valo- ja äänimieheksi. Alkuajat kuluivat tutustuessa ystäväpohjalta, mutta puolen vuoden tuntemisen jälkeen pari alkoi seurustella.

– En tiennyt heti, että tuon miehen kanssa tulen menemään naimisiin. Kun kiinnostukseni sitten heräsi, kävi nopeasti selväksi, että se oli molemminpuolista. Muut bändin jäsenet ovat tosissaan kettuilleet asiasta ja muistuttivat siitä alkuun joka käänteessä, Suvi virnistää.

Kihlat Pariisissa

Puoli vuotta seurusteltuaan pari muutti yhteen Suvin kerrostalokolmioon Oulussa. Kihloja vaihdettiin kaksi vuotta sitten lomamatkalla Pariisissa.

Suvi ja Simo olivat etukäteen puhuneet yhteisestä tulevaisuudesta, mutta kosinta tuli Suville silti yllätyksenä. Matkan aikana hän ihmetteli, miksi Simo halusi koko ajan kantaa kameralaukkua, johon sormus oli hänen tietämättään piilotettu. Kun Simo sitten polvistui pariisilaisella kadulla kaupunkimaisemissa, Suvilta pääsi itku.

– Olin ilmaissut Simolle, että minua saa kosia, mutten tiennyt hänen olleen suunnitelmissaan niin pitkällä. Äitini puolestaan sanoi, että hän oli jo ennen reissua varma, että menemme tällä matkalla kihloihin.

Pari mukulaa

Simo on Suvin ensirakkaus ja ensimmäinen seurustelusuhde.

– Jälkikäteen mietittynä minulle oli yllättävän tärkeää, että tapasin ihmisen, jolla ei ollut aikaisempaa perhettä eikä entistä aviopuolisoa. Tuntuu hyvältä, että Simon kanssa koemme kaiken ensimmäistä kertaa.

Parin tulevaisuuden haaveisiin kuuluvat myös yhteiset lapset. Suvi ja Simo ovat suunnitelleet, että kaksi tai kolme lasta olisivat tervetulleita. Ensin Suvi haluaa kuitenkin viettää häitä.

– Olen siinä mielessä perinteinen, että haluan naimisiin ennen lasten hankkimista. Haluamme yhdessä perheen, mutta se tulee jos on tullakseen. Odotan, että elämä antaa siinä asiassa merkin.

Lue lisää Suvin hääsuunnitelmista ja parin rakkaustarinasta Me Naisten numerosta 19/2014. Voit ostaa digilehden täältä. Joka päivä -tilaajana pääset lukemaan koko jutun täältä.

Katso myös video:

Seksiä vasta hääyönä? Suvi Teräsniska vastaa

Lue lisää Suvista:

Suvi Teräsniska ja ystävä Anna: ”Yö yhdisti meidät”

Reilu vuosi sitten Sauli Koskinen opiskeli itsensä personal traineriksi.

Sauli Koskinen, 32, tuli alun perin tunnetuksi Big Brother -voittajana, sittemmin juontajana. Reilu vuosi sitten Sauli opiskeli itsensä personal traineriksi. 

– Olen pidemmän aikaa treenannut aktiivisesti. Kun aloin harjoitella personal trainerini Jari Sorsan kanssa, ymmärsin, että pt:n homma kiinnostaisi minuakin. Lopulta kävin koulun ja tykkäsin kovasti.

Nuorena Sauli kokeili kaikkea jalkapallosta mäkihyppyyn ja lumilautailuun. Omaa lajia ei silti löytynyt.  Aktiivisemmasta treenaamisesta hän innostui vuonna 2010, kun hän muutti Los Angelesiin, jossa asui hänen silloinen miesystävänsä poptähti Adam Lambert.

– Siellä tuli pieni muutos myös ruokavalioon. Losissa on trendikästä olla hyvässä kunnossa, ja minun aikana siellä yleistyivät vihersmoothiet. Oma ruokavaliokin muuttui siihen suuntaan.

”Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään.”

Losissa Sauli treenasi salilla, patikoi kukkuloilla ja kävin ohjatuilla tunneilla. Kun hän muutti neljän Kalifornian vuoden jälkeen Suomeen, treenaaminen jatkui. Amerikka-vuosien jälkeen Sauli kotiutui Suomeen hyvin.

– Vaikka onhan se ilmasto kiva, niin arvostan sitä, että Suomessa asiat on helppo järjestää. Ja olen käynyt Kaliforniassa kuitenkin aika usein.

Välit Adamiin ovat pysyneet hyvinä eron jälkeenkin.

– Ollaan tosi hyviä kavereita. Nähdään aina kun nähdään, mutta hän on minulle yhä tärkeä ihminen, Sauli kertoo XS Sports Nutrition –ravinnesarjan lanseerauksessa.

Näyttelijäpari Minka Kuustosen ja Aku Sipolan lapsen laskettu aika on helmikuussa.

Näyttelijäpariskunta Minka Kuustonen, 32, ja Aku Sipola, 27, saavat lapsen. Minka kertoi asiasta Ilta-Sanomille.

– Lapsi on odotettu ja toivottu, ja tämä on ihana asia, Kuustonen kertoo IS:lle.

Minka aikoo jäädä äitiyslomalle vuodenvaihteen jälkeen.

– Vauvan laskettu aika on helmikuussa.

Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Aku Sipola Syysprinssi-elokuvan ensi-illassa vuosi sitten. Aku näytteli itsekin elokuvassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Minka ja Aku ovat olleet yhdessä 3,5 vuotta. Minka tunnetaan muun muassa Putous- ja Tellus-sarjoista. Lisäksi hän on näytellyt Onnenonkijat- ja Kesäkaverit-elokuvissa. Aku on näytellyt esimerkiksi Uusi päivä -sarjassa.