Hiihtäjä Mika Myllylän perheessä roolit ovat heittäneet kuperkeikkaa. Miehensä uralle ja kolmelle pienokaiselle omistautunut vaimo ryhtyy kuuden kotona vietetyn vuoden jälkeen yrittäjäksi. – On minun vuoroni tehdä jotain omaa, Suvi Myllylä kertoo rohkeasta ratkaisustaan. Nyt on karpaasin vuoro seisoa tukijoukoissa.
Haastattelu on julkaistu Me Naiset -lehdessä 18.7.2002

Haastattelu on julkaistu Me Naiset -lehdessä 18.7.2002. ( Linkki tiedostoon )

Mika, 32, ja Suvi Myllylän, 29, mökkipaikka Posiolla on kuin pieni metsäparatiisi.

Ympäri vuoden asuttava torppa sijaitsee rauhallisen tien varrella, kauniissa järvenrantamaisemassa. Rehevä metsä suojaa pihapiirin vieraiden katseilta.

Piilopirtti rantasaunoineen on mitä mainioin paikka rauhoittumiseen ja latailuun. Pesueen pienokaisille Benjamille, 5, Olivialle, 3, sekä vuoden ja kahden kuukauden ikäiselle Wiljamille ympäristö tarjoaa tilaisuuden seikkailuun ja irrotteluun.

Tänä kesänä Myllylän huushollin lomaviikot jäävät vähiin Suvin opiskelukiireiden vuoksi. Ennen yksinomaan ammattimaiseen hiihtämiseen keskittyneessä perheessä Mikan ja Suvin roolit ovat heittäneet kuperkeikkaa.

Yhä suurempi vastuu kotiaskareista jää karpaasin kontolle, kun on vaimon vuoro rakentaa uraa. Suvi on astumassa yksityisyrittäjän saappaisiin ja toteuttamassa pitkäaikaista haavettaan omasta lastenvaateliikkeestä.

Williriiheksi nimetty putiikki avaa ovensa Myllylöiden kotikylässä Haapajärvellä elokuussa.

– Olen ollut kotona esikoisemme Benjamin syntymästä lähtien. Arkeni on ollut lasten ja kodin hoitamista sekä Mikan tukemista hänen urheilu-urallaan. Mutta nyt on minun vuoroni päästä tekemään jotain omaa, määrätietoinen Suvi kertoo.

Jäi vain tyhjyyden tunne

Myllylöiden arki on ollut yhtä myllerrystä Lahden MM-kisojen jälkeen. Kansan suuri suosikki, esikuva ja kunnioitettu sankari muuttui dopingkärähdyksen myötä sylkykupiksi ja petturiksi. Tai ainakin niin kävi julkisuudessa.

– Vaikka toisaalta minähän myös olin osaksi kohde, vuosien ajan elin Mikan rinnalla hiihtouran vaatimusten ja aikataulujen mukaan, tingin omista haaveistani hänen uransa vuoksi. Se oli kova päivätyö minullekin. Kun Lahden jälkeen matto oli yhtäkkiä vetäisty jalkojemme alta, tilalle jäi vain suuri tyhjyyden tunne.

Lapset olivat pelastava tekijä

Pahimpien jälkilöylyjen aikoihin Myllylät saivat kolmannen lapsensa. Pikku-Wiljamin syntyessä oli jaksettava iloita uudesta elämästä ja rakkautta oli riitettävä myös kahdelle vanhemmalle lapselle. Uusi pienokainen toi muuta ajateltavaa synkkien tuulien keskelle.

– Meidän oli keskitettävä kaikki energia lapsiin ja omaan jaksamiseemme, Suvi kertoo.

– Lapset olivat myös valtava voimanlähde. Heidän arkensa jatkui leikkeineen ja touhuineen, tapahtuipa ympärillä mitä tahansa, sama meno oli aina päällä sateella ja paisteella. He pakottivat nousemaan aamuisin ja pysymään kiinni arkiaskareissa. Mikalle lapset olivat varmasti pelastava tekijä.

Suvi kuvailee itseään ”tilannesitkeäksi” tyypiksi, joka vastatuulessa sinnittelee eteenpäin. Väsyminen ja luovuttaminen tulevat vasta pitkällä aikavälillä, pahimpien karikkojen jälkeen. Suvi olikin Mikan piinanhetkillä perheen piiskuri, joka patisti miehensä sängystä ylös masennuksen tai väsymyksen uhatessa.

– Vasta myöhemmin minulta loppui usko. Mika oli puskurini silloin, kun aloin murehtia, mitä jatkossa tekisimme ja millä eläisimme. Mika on kuitenkin äärimmäisyyksiin asti sitkeä, hänellä on uskomaton sisu. Hän on enemmän pintatunneherkkä, kuohahtaa hetkessä, mutta hänen sisimpäänsä eivät pikkukolhut vaikuta, Suvi sanoo.

Suvi ei osaa sanoa, milloin ikävät kokemukset laitettiin takaalalle tai koska vastoinkäymisistä päästiin yli. Suvi vertaa kokemuksiaan surutyöhön, jolloin tasapainoillaan luopumisen ja uuden alun välillä ja jonka kestoa ei tarkalleen voi määrittää.

Suvilla on tapana pitää leuka pystyssä ja katse eteenpäin, ja hän yrittää löytää kaikesta tapahtuneesta positiivisia puolia. Hän huomauttaa, että Mikan menestymisen vuosinakin heillä on ollut paljon kestettävää. Kunnia ei tullut karpaasille ilmaiseksi.

Näin jälkeenpäin Suvi näkee Lahden jälkeisen ajan myös opettavaisena ja terapeuttisena. Se antoi tilaisuuden aloittaa alusta. Kun ei ollut enää kiinni missään, oli tulevaisuus suunniteltava uusiksi. Muutoksien myötä hän kokee kasvaneensa myös aiempaa empaattisemmaksi.

– Se, mitä elämässä tapahtuu, on tarkoitettu kestettäväksi. Täytyy vain ajatella, mitä kaikkea vielä voi tulla ja tapahtua, mitä kaikkea meillä vielä on elämättä.

Suvi on rohkeampi

Suvi ja Mika ovat olleet yhdessä kolmetoista vuotta, he alkoivat seurustella Suvin ollessa 16-vuotias. Kesällä heidän häistään tulee seitsemän vuotta. Suville kolme lasta alkaa tuntua riittävältä määrältä, mutta Mika naureskellen suunnittelee oman jalkapallojoukkueen hankkimista.

Mikan rinnalla Suvi joutui tottumaan yksinoloon, sillä huippuurheilua elettiin paljon yhteisen ajan kustannuksella. Perheen kasvettua Suvin oli helpompi jäädä kotiin kuin reissata Mikan perässä koko pesueen voimalla.

Myllylät ovat kuitenkin pitäneet kiinni jokavuotisesta perinteestään päästä kahdenkeskiselle lomamatkalle. Tänä vuonna he rentoutuivat romanttisessa Pariisissa.

Suvi kertoo taannoisten koettelemusten yksinomaan lähentäneen heidän suhdettaan.

– Wiljamin syntymän aikoihin tunsin kuin en olisi riittänyt kaikille. Uudesta vauvasta huolehtiessani en pystynyt olemaan tarpeeksi läsnä Mikaa varten, minusta ei ollut tukemaan häntä yhtä paljon kuin olisin halunnut. Mutta niin vain me selvisimme siitä ajasta, Suvi huokaa.

Myllylät elävät toisenlaista, positiivisempaa kriisiaikaa nyt Suvin yrittäjyyden kynnyksellä. Kun Mikalla on aikaa kotona olemiseen, aikaisempaa suurempi vastuu kotiaskareista jakaantuu hänenkin kontolleen. Entisessä elämässä mies oli tottunut kävelemään valmiiseen pöytään, mutta tällä kertaa onkin Mikan vuoro seisoa tukijoukoissa.

– Nyt olen ehtinyt iloita lapsistamme paljon enemmän kuin aiemmin. Olen saanut seurata Wiljamin kasvua ja nauttia isyydestä aivan uudella tavalla. Vaikka se tietäisikin tekemistä, on ollut palkitsevaa nähdä, että isääkin tarvitaan kotona, Mika tuumii.

Päätös Suvin töihin lähdöstä tehtiin pitkien keskustelujen ja harkintojen jälkeen, eikä se syntynyt kivuttomasti. Suvi opiskelee parhaillaan yrittäjätutkintoa varten ja nauraa, ettei vieläkään oikein varmuudella tiedä, mikä hänestä tulee isona. Hän kuitenkin saa täyden tunnustuksen Mikalta.

– Minä en varmasti olisi uskaltanut tehdä mitään yhtä radikaalia. Suvi on paljon rohkeampi kuin minä, Mika sanoo ylpeyttä äänessään.

Oma elämä hallussa

Idea lastenvaateliikkeen perustamisesta syntyi käytännön tarpeista. Omalta asuinseudulta sellainen puuttuu, ja tähän asti Myllylät ovat hakeneet naperoidensa vaatteet isoista kaupungeista tai tuoneet tuliaisina ulkomaanmatkoilta.

Äitinä Suvi on oppinut, mikä lastentarvikkeissa käytännössä toimii ja eritoten, missä heikkoudet piilevät. Omaan liikkeeseen hän hankkii tuotteita niin Suomesta kuin maailmalta. Benjami, Olivia ja Wiljami saavat toimia koekaniineina.

Suvi aikoo työskennellä putiikissaan niin paljon kuin se perhe-elämän puitteissa on mahdollista. Hän on myös päättänyt välttää näännyttämästä itseään.

Yrittäjäksi ryhtyminen on Suville suuri haaste, johon on vastattava nyt tai ei koskaan.

Vastuu ei Suvia pelota, hän kuvailee itseään selviytyjäksi, joka mieluiten on oman elämänsä herra. Kuusi lasten kanssa kotona vietettyä vuotta ovat olleet antoisaa aikaa, mutta vaihteeksi hän tahtoo tehdä asioita itselleenkin.

– Nyt on minun vuoroni kokeilla kykyjäni, ottaa aikaa itselleni. Vaikka rakastan lapsiani yli kaiken ja nautin suuresti kotona olemisesta, ei minusta ole ikuiseksi kotiemoksi. Olen vielä nuori tekemään ja kokemaan. Sitä paitsi ei se raha puussa kasva, Suvi perustelee.

– Elämä on viime vuosina opettanut sen, ettei sitä kannata suunnitella kauhean pitkälle. Paras vain elää päivä kerrallaan, nauttia onnesta tässä ja nyt, muutoin voi pudota tyhjän päälle, Suvi hymyilee itsevarmasti.

Jenna Rantonen on ollut työttömänä vuodesta 2014 asti. Hänen mielestään aktiivimalli on loukkaus työttömiä kohtaan. ”Teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan.”

Jos joku asia on puhuttanut suomalaisia vuonna 2018 niin työttömyysturvan aktiivimalli – eikä se ole mikään ihme.

Aktiivimalli vaikuttaa valtavan monen suomalaisen elämään. Suomessa oli huhtikuussa noin 233 000 työtöntä. Huhtikuussa hieman alle puolet heistä menetti työttömyystukiaan 4,65 prosenttia, koska ei pystynyt täyttämään tammi–maaliskuussa aktiivimallin ehtoja.

Aktiivimallia on kritisoitu monin sanoin. Sitä on kutsuttu esimerkiksi rankaisukeinoksi, joka ei aidosti auta ketään työllistymään.

Samoin mallista ajattelee myös 22-vuotias Jenna Rantonen. Lahtelainen Jenna on yksi niistä, joiden työttömyystukea aktiivimalli on rokottanut, vaikka hän hakee aktiivisesti töitä.

– Olen tehnyt ja teen kaikkeni työllistyäkseni. Siitä huolimatta paskaa tulee niskaan, koska en onnistunut täyttämään aktiivimallin ehtoja. En usko, että malli auttaa ketään työllistymään. Minulle se ei ole ainakaan niin tehnyt, Jenna kertoo.

Satojen työhakemusten vuodet

Jenna valmistui vuonna 2014 lähihoitajaksi. Lonkkien virheasennon takia hän kärsii kovista kivuista selässä ja alaraajoissa. Kipujen takia fyysinen hoitotyö ei kuitenkaan onnistu.

– Olen tilanteessa, jossa en tarvitse sairauslomaa, mutta en voi tehdä koulutustani vastaavaa työtä terveyteni takia, Jenna kertoo.

Valmistumisensa jälkeen Jenna on tehnyt pari lyhyttä pätkää oman alansa töitä. Sen lisäksi hän on osallistunut työkokeiluihin ja opiskellut hammashoitajaksi puoli vuotta. Suurimmaksi osaksi Jenna on viimeiset neljä vuotta ollut työttömänä. Oman arvionsa mukaan hän on vuosien aikana lähettänyt satoja työhakemuksia.

”Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.”

Tälläkin hetkellä Jenna etsii työpaikkoja viikoittain. Sopivia paikko ei kuitenkaan ole juuri tarjolla.

– Selkäni rajoittaa työnhakua. Voin tehdä vain toimistotöitä. Mutta moniin paikkoihin vaaditaan korkeakoulutus, jota minulla ei ole. Toki voisin laittaa hakemuksia sellaisiinkin paikkoihin, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä, ketä se hyödyttäisi.

Heikko työllisyystilanne on saanut Jennan miettimään uutta urasuuntaa. Syksyllä hän tähtää haastatteluihin, jotta pääsisi opiskelemaan terveydenhuollon sihteeriksi.

– Toivottavasti se lykästää. Ajatus opiskelusta antaa vähän valoa muuten toivottomalta tuntuvaan tilanteeseen.

Arjen avaaja

Aktiivimallia on kritisoitu myös siitä, ettei se tunnu ymmärtävän työttömän arjesta tai työnhaun realiteeteista juuri mitään. Myös Jenna yhtyy kritiikkiin.

– Työttömän elämää ohjaa päätökset, jotka on tehnyt ihmiset, jotka eivät ymmärrä, millaista on olla työtön. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta.

Millaista työttömän arki ja työnhaku oikeasti on? Pyysimme Jennaa kirjoittamaan elämästään kolmen viikon ajan päiväkirjaa:

VIIKKO 1

Maanantai

Aamuni ovat melkein aina samanlaisia. Herään kahdeksan maissa, luen puhelimesta uutiset ja lähden koirani kanssa lenkille. Baron on minulle tärkeä kaveri, joka auttaa pitämään päivärytmini tasaisena.

Aamutoimien jälkeen tsekkaan työvoimatoimiston verkkosivut. Käyn läpi ja hyväksyn oman suunnitelmani, jonka päivitin työkkärin työntekijän kanssa viime viikolla puhelimitse.

Sen jälkeen teen kotitöitä. Illalla lähden ystävän kanssa Mäkkäriin. Se on harvinaista herkkua.

Tiistai

Juon päiväkahvit ulkona ja samalla tsekkaan työkkärin tarjonnan. Mitään minulle sopivaa ei löydy. Tuttuun tapaan tilanne turhauttaa. Haluaisin niin kovasti töihin.

Työttömyys vaikuttaa mielialaani todella paljon. Se stressaa, ahdistaa ja tulee uniin. Ahdistuneena ruokakaan ei maistu.

Välillä mietin, yritänkö tarpeeksi, kun en joka hetki ole etsimässä uutta työtä ja fiksaamassa ansioluetteloa. Voisinko tehdä vielä enemmän? Kaikista eniten synkkyyteen vetää se, kun ehtii jo innostua työpaikasta ja odottaa haastattelukutsua, mutta sitten sähköpostiin tuleekin viesti, jossa lukee ”valitettavasti sinua ei valittu tällä kertaa.”

”Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä.”

Arjen tärkein kaveri.
Arjen tärkein kaveri.

Kun huolet painavat, on pakko ottaa aikalisä omiin ajatuksiin. Yritän ajatella, että tilanteeni on kuitenkin loppupeleissä ihan hyvä. Asun avopuolisoni kanssa ja minulla on perhe, joka tukee. Vaikka terveyteni ei ole ihan paras, huonomminkin voisi mennä.

Loppupäivän yritän rentoutua. Katselen sarjoja ja luen lempiblogejani.

Keskiviikko

Herään tavallista aiemmin. Selkäni on päättänyt pitää vapaapäivän, ja säryt tekevät liikkumisesta vaikeaa. Aamutoimien jälkeen lähden koiran kanssa ulos. Loppupäivän kuuntelen selän vointia. Päivä kuluu hitaasti, ihan kuin koomassa.

Luen eräästä blogista kokemuksia työttömyydestä, yrittäjyydestä ja osa-aikatyöstä. Se herättää minussa surua. Miksi työttömän elämä ja toimeentulo on tehty niin vaikeaksi? Mitä pitää tehdä, jos työtä ei saa, vaikka kuinka yrittää? Miksi aktiivimalli rankaisee minua, vaikka yritän kaikkeni?

Torstai

Lähden kaupungille ja käyn ostoksilla. Tiukan budjetin kanssa ostan vain sen, mitä tarvitsen. Alennukset syynään tarkkaan. Alkuillasta käyn apteekissa. Astmalääkkeisiin kuluu 34 euroa. En ole vielä saanut lääkettä varten lääkäriltä Kelaan lausuntoa, joten joudun maksamaan täyden hinnan. Se on kova lasku, mutta lääkkeet on pakko ostaa. Ei niistä voi tinkiä.

Perjantai

Mietin puoleenpäivään asti, lähdenkö läheisen kotieläinpihan avajaisiin. Päätän lähteä. On päästävä ulos kotoa.

Joskus päiviin on vaikea keksiä tekemistä. Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin. Kyllä jokaiseen päivään jotain keksii.

”Epäilen, että arkeni vaikuttaa muiden silmään tylsältä. Itse yritän välttää ajattelemasta niin.”

Yhteiskunnan työttömille tarjoama toiminta ei tunnu minulle omalta. En käy työttömien ryhmissä, koska en näe, että ne auttaisivat minua mihinkään suuntaan. Niissä ei käy edes käy omanikäistäni porukkaa, joiden kanssa voisi jutella. Ne tuntuvat vain ylimääräiseltä kuluerältä, koska bussimatkat maksavat niin paljon.

Lauantai & sunnuntai

Viikonloppuaamuisin menemme yhdessä avopuolisoni kanssa lenkittämään koiraa. Se on mukavaa. Joskus saattaa mennä useita päiviä ilman, että juttelen kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Minulla on rakkaita ystäviä, mutta suuren osan ajastani olen omissa oloissani. Työttömänä elämä on usein yksinäistä.

Joskus minua hävettää kertoa muille, että olen työtön. Huomaan myös tuntevani kateutta muita samanikäisiä kohtaan, koska heillä on töitä tai he opiskelevat. En tunne juurikaan itseni ikäisiä työttömiä. Vertaistukea on vaikea saada.

Lauantaina menemme avopuolisoni äidille syömään ja illalla lenkille. Pelaamme erän sulkapalloa. Sunnuntaina herään huonosti nukutun yön jälkeen siihen, että selkä kiukuttelee. Aamulla avopuoliso saa lenkittää koiran yksin. Koko päivä tuntuu löysältä.

”Työttömänä elämä on usein yksinäistä.”

Viikon yhteenveto: ”Tällä viikolla oli paljon puuhaa! Yhteinen kaupunkireissu äidin kanssa ja kotieläinpihan avajaiset jäivät mieleen.”

VIIKKO 2

Maanantai

Pidän siivouspäivän. Saan touhuun kulumaan useamman tunnin. Sen jälkeen otan rennosti ja odotan, että avopuolisoni pääsee töistä, jotta pääsemme kauppaan.

Olemme sopineet, että puolisoni hoitaa kauppalaskut, koska minulla ei yksinkertaisesti ole siihen rahaa. Minun rahani ovat jatkuvasti tiukassa. Mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. Lopetin kuntosalilla käymisenkin, koska se maksoi niin paljon. Onneksi on koira, jonka kanssa voin lenkkeillä.

”Harmittaa, että toinen joutuu elättämään minut.”

Puolisoni on keskituloinen. Hänen tulojensa takia en saa Kelan työttömyyskorvauksen lisäksi asumistukea tai toimeentulotukea. Kuukaudessa saan siis 494 euroa. Siitä lähtee vielä 20 prosenttia veroa.

Minua harmittaa, etten voi auttaa rahallisesti avopuolisoani tai olla itsenäinen. Minua harmittaa, että toinen joutuu hoitamaan melkein kaikki laskut ja elättämään minut. Se on nöyryyttävääkin.

Kannan oman korteni yhteiseen kekoon tekemällä kotityöt. Se on vähintä, mitä voin tehdä.

Tiistai & keskiviikko

Lähdemme tiistaiaamuna siskoni kanssa äidille kylään. Vierailulla menee pitkälle iltapäivään ilman, että ajankulua edes huomaa.

Keskiviikkona käyn verkossa läpi avoimia työpaikkoja ja tarkistan CV:n, jotta se on ajan tasalla. Tarkistan myös työvoimatoimiston lähettämät työtarjoukset. Mitään ei ole taaskaan saatavilla.

Torstai & perjantai

Päivärytmini rikkoo ainoastaan lääkärin soitto. Saan B-lausunnon, jotta saan astmalääkkeet jatkossa halvemmalla. Olo on helpottunut.

Äidiltäni leikattiin torstaina lisäkilpirauhanen. Hän pääsee kotiin perjantaina. Menen hänen seurakseen yöksi.

”Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.”

Ylppäreihin lähdössä!
Ylppäreihin lähdössä!

Matkalla sairaalaan ostan torilta pari rasiaa kotimaisia mansikoita piristykseksi. Ne ovat kalliita, mutta sen arvoisia. Kyllä elämästä pitää välillä nauttiakin.

Lauantai & sunnuntai

Vierailen sukulaisen ylioppilasjuhlissa. Laitan päälleni saman mekon, joka itselläni oli päällä pari vuotta sitten omissa juhlissani. Olisipa varaa uuteen, mutta ei vain ole. Kummoista lahjaakaan en voi antaa.

Päivä kuluu nopeasti juhliessa iltaan asti. Sunnuntaina käymme kaupassa ja avopuolisoni tekee ruokaa. Päivä on ihanan leppoisa.

Viikon yhteenveto: ”Siskoni ja minun yhteinen vierailu äidin luona oli viikon kohokohta. B-lausunto sai hieman huokaisemaan helpotuksesta. Myös ylioppilasjuhlat olivat mahtavat.”

VIIKKO 3

Maanantai

Tälle päivälle ei ole akuutteja kotitöitä. Tsekkaan jo aamulla avoimet työpaikat. Masentaa, kun taaskaan ei löydy mitään sopivaa.

Odotan jo kuumeisesti lääkäriaikaa, joka on varattu kesäkuun lopulle. Toivottavasti silloin saan tietää selän kunnosta enemmän. Toivon, että se auttaisi tilannettani.

Lounaalla teen pikapyttipannua ja katson Muumeja. Ne piristävät aina, kun elämä potkii.

Tiistai

Masentaa. Mietin liikaa raha-asioita, töitä ja koulua. Minusta ei juuri nyt tunnu olevan yhtään mihinkään. Vietän koko päivän tekemättä mitään.

Keskiviikko

Hoidan heti aamusta koiran ihottumat. Sen jälkeen mietin, jaksanko lähteä mihinkään. Rahaa ei ole. Ehkä voisin lähteä ulos valokuvaamaan? Päätän tehdä niin.

”Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa.”

Koko viikko on taas yksi niistä, jolloin mikään ei onnistu. Tuntuu siltä, että elämä romahtaa, kaikki ahdistaa ja vituttaa. Onneksi minulla on avopuolisoni. Hän tukee vaikeassa paikassa.

Torstai & perjantai

Olo on ankea. Olen tsekannut pitkin viikkoa avoimia työpaikkoja. Mitään sellaisia, mitä voisin hakea, ei ole tullut vastaan. Joko puuttuu koulutus tai työ ei vain sovellu selälleni. 

Valokuvauspäivän satoa.
Valokuvauspäivän satoa.

Lauantai & sunnuntai

Lauantaina käymme kansainvälisillä suurmarkkinoilla. En osta mitään. Rahat ovat lopussa ja voin hakea vasta seuraavalla viikolla työttömyyskorvausta.

”Työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.”

Onneksi ensi viikolla on luvassa uudenlaista tekemistä. Menen alkuviikosta vapaaehtoisena hoitamaan maahanmuuttajaperheiden lapsia, kun heidän äitinsä opettelevat suomea.

Vaikka työstä ei saa rahaa, se piristää. Harmi kyllä vapaaehtoistyö ei kerrytä minulle aktiivisuutta. Se ei siis suoraan nosta toimeentuloani. Mutta kyllä työ on arvokasta muutenkin kuin vain rahan takia. Enpähän ole koko ajan kotona.

Viikon yhteenveto: ”Viikko oli masentava ja lannistava. Itkun kanssa se kuitenkin meni ohi. Tällaisia viikkoja mahtuu elämään aina välillä.”

Entinen pitkäaikaistyötön, nyk...

Millaista työttömän arki oikeasti on? Pitkäaikaistyötön Jenna, 22, piti päiväkirjaa kolme viikkoa

Toivon tosissaan että jokainen ketä siellä huutelee että aktiivisuutta ja "kyllä tekevälle aina töitä löytyy" tämän tyyppisiä juttuja, joutuvat oikeasti joskus kokemaan työttömyyden ja sen jatkuvan pettymyksen mikä työn hakemiseen liittyy..voisi olla sen jälkeen eri ääni kellossa..KUKAAN kuka ei ole henkilökohtaisesti joutunut pitkäaikaistyöttömyyttä kokemaan, ei sitä ymmärrä.
Lue kommentti
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto
Raakel ja Nicke yhteiskuvassa vuonna 2013. Kuva: Sanoma-arkisto

90-luvun alusta saakka tunteneella pariskunnalla on viisi yhteistä lasta.

Raakel ja Nicke Lignell juhlivat tänään 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään. Kiitos Nicke, Raakel kirjoittaa kuvan alla.

 

A post shared by Raakel Lignell (@raxlig) on

Yli 20 vuotta sitten otetussa mustavalkoisessa hääkuvassa Raakel ja Nicke poseeraavat melko vakavina. Raakelilla oli hääpäivänään yllään pitkä huntu ja olkapäät paljastava hääpuku.

Ihan niin kuin ennenkin

Raakel ja Nicke tapasivat ensimmäisen kerran 90-luvun alussa. Nyt heillä on viisi lasta: Greta, Edith, Poujou, Joel ja Eliel.

Pariskunnan yhteisiin vuosiin on mahtunut paljon. Hieman yli kymmenen vuotta sitten nokkakolarissa rattijuoppo törmäsi Nicken autoon. Ensiavussa todettiin, että hän oli saanut törmäyksessä kallonmurtuman ja aivoverenvuodon. Nicke on kertonut avoimesti, että kolari muutti hänen suhtautumistaan elämään. 

– Kun palasin töihin, pelkäsin aluksi mokaavani. Entä jos pää ei pelaa? Ei auttanut muu kuin ottaa armeliaampi asenne itseä kohtaan. Eihän mokaaminen niin vaarallista ole. Opin myös ymmärtämään nyt-hetken tärkeyden. Huomisesta emme tiedä mitään.

Nicke paljasti vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.