”Ymmärsin  vasta politiikan jätettyäni, että osa epäonnistumisistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta.” Kuvat: Heli Blåfield
”Ymmärsin vasta politiikan jätettyäni, että osa epäonnistumisistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta.” Kuvat: Heli Blåfield

Suvi-Anne Siimes on ollut 9 vuotta vanhemman puolisonsa kanssa yhdessä 30 vuotta. Pari on päättänyt, että mies yrittää jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään.

OPPI ÄIDILTÄ: PÖYTÄ KATETAAN

”Elin lapsuuteni 1960- ja 70-lukujen Malmilla, joka oli vielä viehättävästi vähän lande, vanha kirkonkylä. Muistan kalakaupan, pullapuodin ja kirjakaupan, josta sain ensimmäiset itselleni ostetut kirjat.

Kotimme vierestä meni junarata, ja muistan, miten radalla kulki vielä toisinaan höyryvetureita. Me lapset laskimme pitkien tavarajunien tavaravaunuja. Yksi varhainen lapsuudenmuistoni on myös, miten radan ylikulkukäytävällä jäi ihmisiä junan alle. Muistan nähneeni sellaisia myttyjä.

Lapsuudenkodin oppi on, että pöytä katetaan. Meillä oli aina kauniit astiat ja veitset ja haarukat laitettu oikein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vaikka meitä oli neljä lasta, meillä oli siistiä. Se oli äidilleni tärkeää. Isä oli aika poissaoleva, henkisesti ja fyysisestikin.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Olen vieläkin übervastuullinen.”

OPPI ITSESTÄ: HYVIN HARVOIN OLEN VASTUUTON

”Elämääni on leimannut se, että olen vanhin lapsi, ja meidän perheeseen jäi sellainen dynamiikka, että minä olen se vastuullinen, joka äidin apuna huolehtii pikkusiskoista. Olen vieläkin übervastuullinen. Siitähän on paljon hyötyä elämässä, mutta on se myös rasite. En hirveän usein anna vain mennä ranttalointimielessä. Hyvin harvoin käyttäydyn vastuuttomasti.

Toivoin hartaasti pikkusisaruksia. Ensimmäinen siskoni on minua viisi vuotta nuorempi. Vuodet ainoana lapsena ovat vaikuttaneet niin, että olen oppinut löytämään seuraa itsestäni. Minulla on aina ollut tosi voimakas, intensiivinen sisäinen maailma.

Kun sain ensimmäisen lapseni, ajattelin, että jos Luoja vain suo, haluan mahdollisimman pian toisen. On elämäni suuria iloja nähdä, että omat lapseni ovat läheisiä keskenään.”

OPPI VARHAIN: PERHEESSÄ ON SALAISUUKSIA

”Opin varhain, että perheessä on salaisuuksia.

Kouluikäisenä menin kerran lukemaan vanhempieni vihkiraamattua koulutehtävän takia. Raamattuun oli kirjoitettu perheen syntyneet ja kuolleet. Menin kysymään äidiltäni, että kuka tämä on tämä Panu – vajaat puolitoista vuotta minun jälkeeni syntynyt poika, josta ei ollut koskaan puhuttu.

”Tarina sai tavallaan päätöksensä vasta nyt, kun setäni kuoli ja haudattiin.”

Panu oli syntynyt keskosena ja kuollut seuraavana päivänä. Joskus paljon myöhemmin olen puhunut Panusta äidin kanssa. Äiti sanoi, että olihan se valtavan surullista, mutta että sinä olit minulle aina suuri lohtu.

Tarina sai tavallaan päätöksensä vasta nyt, kun setäni kuoli ja haudattiin. Tilasimme hänelle hautakiven ja putsasimme samalla isänpuoleisen suvun hautakiven – samaan hautaan on haudattu myös meidän isä ja Panu. Molempien nimet laitettiin hautakiveen vasta nyt.

Isäni kuoli vuonna 1995. Hän oli hoitanut asiansa huonosti jo kauan. Jouduin hakemaan hänen kuolinpesänsä konkurssiin. Äitini oli etäisesti tiennyt, että asiat olivat huonosti, mutta siskoilleni se oli sokki. Hautajaiset pidettiin, mutta nimi jäi laittamatta hautakiveen.

Nyt kun isän ja Panun nimet lisättiin hautakiveen, tietyllä tavalla se laittoi kannet kiinni myös näille jutuille.”

 

 


”Olen ehkä jollakin tavalla nuortunut tultuani isoäidiksi. Vaikka aikani on rajallinen, on lastenlasten kautta 2050-lukukin minulle olemassa.”


OPPI ÄITIYDESTÄ: ON SIUNAUS OLLA TARPEELLINEN

”Sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana. Se jossain perustavassa mielessä avasi minut maailmalle. Vahvan sisäisen maailman rinnalle tuli arjen maailma, jossa huolehdin jostain muusta.

Minulle oli tärkeää myös sanoittaa maailmaa ja arkisia asioita lapselle. Nyt kun olen mummi, on aivan ihanaa, että saan tehdä sitä taas. Maailmaa on kauhean kiva hämmästellä ja pohdiskella pienten kanssa.

Nuorena mietin paljon elämän tarkoitusta. Kun tulin äidiksi, se loppui. Koko se pitkä vaihe, kun on vanhempana huolto- ja hoitovastuussa lapsista – elämän tarkoitushan oli siinä.

Seurasin keväällä Twitterissä keskustelua, jossa äidit ja isät valittivat, miten haastava elämänvaihe ruuhkavuodet on, kun pitää tehdä töitä ja on lapsia. Vastasin keskusteluun, että eikö ole ihanaa olla niin monipuolisesti tarpeellinen? Sen huomaa vasta jälkeenpäin, miten suuri siunaus se on.”

”Nuoruus on kauhean yliarvostettu elämänvaihe.”

OPPI IÄSTÄ: ELÄMÄ RIKASTUU AJAN KULUESSA

”Kun opiskelin kahden lapsen äitinä, muistan ajatelleeni, miten tunsin itseni sata vuotta opiskelukavereitani vanhemmaksi. Samantapainen kokemus on ollut, kun minusta tuli 50-vuotiaana isoäiti. Olen taas vähän eri sfäärissä monien ikätovereideni kanssa.

Varsinkin varhaisempi nuoruus on kauhean yliarvostettu elämänvaihe. Tietysti se on hienoa silloin kun sen kokee, mutta äärimmäisen paljon rikkaammaksi elämä ajan kuluessa tulee.

Poikani häissä pohdin, miten rakkaus lapseen vain kasvaa kun lapsi vanhenee. Tulee enemmän, mihin rakkaus voi tarttua. Vaikka se on jo alussa älyttömän suurta, rakkaus voi vain kasvaa.”

OPPI AATTEISTA: EN TARVITSE PUOLUETTA

”Olin nuorena puoluetta vailla ollut vasemmistolainen, ja sellainen minusta on tullut vanhempanakin. Minulle on luonnollinen tila olla tällainen hang-around.

On kauhean tärkeää, että ihminen voi identifioitua johonkin poliittiseen suuntaan olematta puolueen jäsen.

Opiskeluaikana harkintani oli vain, että minusta ei tule demaria. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa demarius näyttäytyi tuolloin sellaisena, että kun liitytään sdp:hen niin saadaan virka. Se oli ehkä hupsu mielipide, mutta minulle silloin vahva kokemus. Se ei vastannut käsitystäni poliittisen sitoutumisen syistä.

Liityin vasemmistoliittoon 1990-luvun alussa, ja puolueen puheenjohtaja minusta tuli 1998. Erosin puolueesta 2007, kun jäin pois eduskunnasta.”

”Politiikassa oppi, mitä valta on ja miten sitä käytetään.”

OPPI POLITIIKASTA: SE ON SOTAA

”Oli suuri lahja ja etuoikeus saada olla mukana politiikassa, erityisesti eduskunnassa. Se oli työyhteisönä ihan huikea. Hyvin erilaisista taustoista tulevat ihmiset suhasivat yhdessä. Eihän sellaista ole missään.

Kun itse olin tällainen yliopistokoulutettu älykkö suuresta kaupungista, oli äärimmäisen terveellistä päätyä sellaiseen maailmaan.

Politiikassa oppi, mitä valta on ja miten sitä käytetään. Miten sitä tavoitellaan ja mitä sen saavuttamiseksi ollaan valmiita tekemään.

Ymmärsin vasta politiikan jätettyäni, että osa epäonnistumisistani ja vaikeuksistani johtui siitä, että minulla oli täysin väärä kuva politiikasta. Olin lukenut filosofiaa ja kuvittelin, että politiikka toimii keskustelun ja avoimuuden periaatteilla. Sitten ihmettelin ja paheksuin pelaamista, johon törmäsin. Kärsin siitä.

Politiikka on sotaa, jossa on vain välirauhoja. Ei ole mitään onnellista loppua. On jännä, että kaltaiseni utelias, lukenut ihminen, joka on ollut tosi kiinnostunut yhteiskunnasta, pystyi olemaan politiikan todellisesta luonteesta niin pihalla.”

OPPI BISNEKSESTÄ: TUTKINTOA ARVOSTETAAN LIIKAA

”Vuonna 2007 siirryin Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi. Lääketeollisuudessa on hirveästi amerikkalaisia yrityksiä, ja niiden johtajina oli tyyppejä, joilla ei välttämättä ollut mitään akateemista koulutusta. Siellä riittää, että on hyvä, kiinnostunut ja fiksu. Suomessa olin nielaissut sellaisen tutkintokeskeisen ajatuksen, että vain akateemiset opinnot takaavat merkittävän uran.

Nyt Suomessakin ollaan menossa enemmän siihen, että palkataan hyviä tyyppejä. Toivon, että siihen suuntaan mennään lisää. Ei se ole koulutus, joka tekee sinut.”

OPPI JOHTAJANA: EI SAA OLLA VÄSYNYT

”Johtamisessa kaikkein tärkeimmät asiat ovat kuuntelu ja läsnäolo. Ei saa olla väsynyt, pitää olla läsnä. Pitää kuunnella kauhean tarkkaan, mitä toi toinen yrittää ilmaista, mitä se todella sanoo, mitä sillä on mielessä. Pitää olla riittävän virkeä, että on oikeasti auki.

Se on myös johtamisen suurin haaste. Pitää olla riittävän kurinalainen siinä, että lepää riittävästi. Sehän ei ole siellä johtajan kalenterissa, että mene nukkumaan.”

”Olen ehkä jollakin tavalla nuortunut tultuani isoäidiksi.”

OPPI LAPSENLAPSILTA: TULEVAISUUS ON

”Vuodesta 2011 olen toiminut Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtajana. Omia eläkevuosiani pohdin hivenen, joskus.

Enemmän pohdinta liittyy siihen, että puolisoni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Elämänsuunnitelmaamme kuuluu, että hän jatkaisi töissä mahdollisimman pitkään, jotta elämänpiirimme eivät erkanisi liikaa.

Olemme olleet 30 vuotta yhdessä – olisihan se surkeaa, jos avioliitto nyt kariutuisi siihen, että elämänpiirit erkanevat toisistaan. Toivon, että voin itsekin jatkaa pitkään työssä. Työ on hieno tapa olla toisten ihmisten kanssa.

Olen ehkä jollakin tavalla nuortunut tultuani isoäidiksi. Ajattelen, että vaikka aikani on rajallinen, on lastenlasten kautta 2050-lukukin minulle olemassa. Nämä pikkutytöt ovat olemassa silloin.

Se on ollut huikean merkityksellinen asia ymmärtää. Että tulevaisuus edelleen on, ja sitä pitää rakentaa.”

Lue kaikki Me Naisten Tämän olen oppinut -juttusarjan jutut täältä.

Suvi-Anne Siimes

Syntynyt 1.6.1963.

Puoliso Kari Penkkilä. Kolme lasta.

Työeläkevakuuttajat TELA:n toimitusjohtaja.

Entinen kansanedustaja ja vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuriministeri, 2.valtiovarainministeri, asuntoministeri ja kehitysyhteistyöministeri.

Sisältö jatkuu mainoksen alla