Susanna Laineen mielestä raha pitää ottaa huomioon myös parisuhteessa. "Jotain samoja periaatteita täytyy olla." Kuva: Liisa Valonen
Susanna Laineen mielestä raha pitää ottaa huomioon myös parisuhteessa. "Jotain samoja periaatteita täytyy olla." Kuva: Liisa Valonen

Juontaja Susanna Laineella on rahaan suora suhde: se täytyy ansaita itse.

Kun juontaja Susanna Laineella, 36, on ylimääräistä aikaa, hän avaa netissä myytävien asuntojen sivuston. Kolmas sijoitusasunto on vielä pelkkä haave, mutta hän juonii silti mielellään sijoituskuvioita, myös muutamien ystäviensä kanssa. 

Vappu (Pimiä) soitti juuri, että olenko huomannut kiinnostavan asunnon, joka on tullut myyntiin. Puheenaiheet ystävien kanssa ovat kyllä muuttuneet, kun nykyään juoruamme asuntosijoittamisesta, Susanna naurahtaa.

”En ole ikinä olettanut, että joku kustantaisi elämääni.”

Susanna kertoo, että hänellä on ollut rahaan aina hyvin suora suhde: se täytyy ansaita itse.

– En ole ikinä olettanut, että rahaa tippuisi taivaalta tai että joku kustantaisi elämääni. En ole esimerkiksi ikinä miettinyt parisuhdetta siltä kannalta, että eläminen saattaisi tulla yhdessä asuessa halvemmaksi, Susanna sanoo.

”Rahaan liittyy aina valtasuhde.”

– Rahaan liittyy aina valtasuhde. Jos elää parisuhteessa tai muuten jonkun muun rahoilla, elää helposti toisen armoilla.

Taloudellinen itsenäisyys on ollut Susannalle aina itsestäänselvyys, eli hän sitten yksin tai parisuhteessa.

– Jollekin luksuselämä voi olla sitä, että pääsee matkustelemaan ja istumaan päivät kauneushoidoissa puolison rahoilla. En halua arvostella toisten valintoja, mutta minusta se tuntuu jo ajatuksenakin ahdistavalta.

Paljonko Susannalla kuluu rahaa viikossa? Lue koko haastattelu Me Naisten tuoreesta numerosta 8/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.