Miksi ihminen on empaattinen? Sonja Koski tutkii kysymystä apinoiden avulla. Kuvat: Heli Blåfield
Miksi ihminen on empaattinen? Sonja Koski tutkii kysymystä apinoiden avulla. Kuvat: Heli Blåfield

Suomen ainoa apinatutkija tekee työkseen apinakokeita ja pohtii, miksi ihminen on sellainen kuin on.

Tiesittekö, että on sellainenkin ammatti kuin apinatutkija? Suomessa heitä on yksi, helsinkiläinen Sonja Koski.

– Mä nyt olenkin sellainen hörhö, että löydän itseni aina jostain tieteenalojen välistä. En minäkään tiennyt nuorena, että apinoita voi tutkia.

Suomessa ei voikaan: Sonja löysi apinat sattumalta Hollannissa, jossa hän oli Erasmus-vaihto-opiskelijana.

– Luin väitöskirjan, joka oli vakavasti otettavaa apinatutkimusta. Mikään ei ollut ikinä tuntunut niin kiinnostavalta. Naiivina opiskelijana lähetin tekijälle sähköpostia ja pyysin kertomaan lisää. 

Sonja sai mukavan vastauksen ja kutsun tulla graduntekijäksi apinaprojektiin. Pian hän löysi itsensä Sumatralta apinatutkimushommista.

– Apinat veivät mukanaan. Ne ovat niin samastuttavia, monimutkaisia ja ihmismäisiä.

Sonjan työhuone on Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Sonjan työhuone on Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.

Sonjan nykyisen oppialan nimi on biologinen antropologia, ja siinä tutkitaan ihmisen evoluutiota lähisukulaisten avulla.

– Mitä on tapahtunut näiden kuuden miljoonan vuoden aikana, kun ihmisen kehityslinja on ollut olemassa? Miksi meistä on tullut tällaisia?

Sonjan tutkimuksessa kävi ilmi, että simpanssit ystävystyvät helpoimmin itsensä tyyppisen persoonan kanssa – ja että apinoiden riidat sovitaan sitä nopeammin, mitä läheisempi tyyppi on kyseessä. Tällä hetkellä menossa on tutkimus, jossa tutkitaan empatiaa: miksi ihminen on niin empaattinen apina?

– Me ollaan hirveän kiltti laji. Nykyään korostetaan ihmisten kilpailuhenkisyyttä, mutta oikeasti ihminen on täysin riippuvainen yhteistyöstä.

Sonjan työpöydän alla ei näy apinahäkkejä, eikä ikkunasta avaudu näkymää sumuisille gorillavuorille. Tutkimusmarmosetit asuvat Wienissä, ja siellä on parhaillaan graduntekijä, joka lähettää Sonjalle tutkimusmateriaalia analysoitavaksi. Tällä hetkellä tarkkailun alla ovat marmosettien kasvonilmeet. Tarttuvatko ne kavereihin kuten ihmisillä? Vielä ei ole tietoa.

– Apinoita voi tutkia joko tarkkailemalla tai koeasetelmilla. Esimerkiksi rohkeutta tutkittiin niin, että laitettiin toiseen huoneeseen jotain pelottavaa – vaikka litsihedelmä, jota marmosetit jostain syystä pelkäävät hirveästi – ja sitten kutsuttiin apinoita katsomaan.

– Kokeemme ovat apinoille vapaaehtoisia. Teemme kaikkemme, ettei niistä jää traumoja! Uskaliaat saavat palkinnoksi jauhomadon.

”Olin hyvin tosikko lapsi.”

Haaveammatti lapsena

– Trapetsitaiteilija. Mutta olin hyvin tosikko lapsi. Inhosin satuja, koska niissä tapahtui yliluonnollisia asioita. Tykkäsin koulunkäynnistä.

Tämä on muuten Korkeasaaressa asuva keisaritamariini eikä marmosetti, kuten aikaisemmin väitimme!

Eniten ahistaa

– Akateeminen työ on vähän sellaista 'mikään ei riitä' -työtä. Täytyy jatkuvasti todistaa oman tutkimuksensa tärkeyttä. Elämä on parin vuoden välein katkolla: jatko riippuu siitä, oletko julkaissut jonkin lautakunnan mielestä tarpeeksi, tarpeeksi hienoissa lehdissä. Siihenkin tottuu, mutta on tämä epäterve maailma.

Hanttihommissa

– Aloitin lehdenjakajana 13-vuotiaana. Olen sen jälkeen tehnyt kaikenlaista: ollut hammashoitajaharjoittelijana, ruokakaupan kassana, kirjastossa kopioijana, leipurina, myyrien pyydystäjänä biologeille... Gradun jälkeen yritin päästä Madagaskarille väitöskirjan tekoon. Hain apurahaa ja köyhäilin huolella: tein töitä baareissa ja teatterin kokki-baarityttö-siivoojana. Madagaskarin hanke ei ikinä toteutunut.

Työminäni

– Olen aika tehokas – siedän huonosti tehotonta säätämistä. Haluan myös sopia aina projektin alussa kirjallisesti, kuka tekee mitäkin ja mikä on artikkelin kirjoittajajärjestys. Tieteessä järjestys on tärkeä, ja kun se sovitaan reilusti, vältytään reviiritappeluilta.

Suomessa vai ulkomailla?

– Tutkijan työ on samaa ajattelua ja sähköposteilua kaikkialla. Muita kulttuurieroja on tietysti. Britanniassa opiskelijat ovat valmiita keskustelemaan ja haastamaan, Suomessa ollaan ujompia – mutta niin oltiin Sveitsissäkin. Amerikkalaisissa on hyväntuulisuutta ja innostusta, ja se on oikeastaan aika kannustavaa. Suomessa pitää mielellään olla puoliahdistunut.

Samastuttavat simpanssit

– Simpanssien kommunikointi tarttuu. Kerran lähdin Hollannissa eläintarhalta nälkäisenä ja ostin kioskilta falafeleja. Näin, miten se poika latoi annokseen kaikkea ihanaa. Kun hän ojensi falafelit minulle, en sanonut ’kiitos’ vaan hihkuin vahingossa AU AU AU AU sillä äänellä, jolla simpanssit sanovat, että nyt on hyvää.

Mitä seuraavaksi?

– Rehellisesti sanottuna en tiedä. Saan vuoden loppuun asti EU-apurahaa, sitten kaikki on auki.Ehkä voisin tehdä jotain ihan muuta kuin tutkimusta?

Ensimmäinen tutkimus

– Turkinkyyhkyillä tehty tutkimus siitä, miten testosteroni vaikuttaa koiraskyyhkyjen kujerrukseen. Opiskelijatyöni Erasmus-vaihdossa oli mahtava tieteellisen työn opettaja: aivan kaikki meni pieleen, en saanut ollenkaan tuloksia. Lopuksi kävi ilmi, että käyttämäni testosteroni oli mennyt jotenkin pilalle.

Muokattu 4.4.2017 klo 11:04. Tarkennettu tekstiä, korjattu kuvatekstiin oikea apinalaji.

Sonja Koski

Syntynyt 1973 Helsingissä.

Työskentelee Marie Sklodowska-Curie Fellowship -tutkijana Helsingin yliopistolla. Tutkii kädellisten persoonallisuutta ja empatian evoluutiota.

Asuu jälleen Helsingissä; on työskennellyt aikaisemmin Hollannissa, Englannissa ja Sveitsissä.

Harrastaa intohimoisesti tanssimista ja suunnitteli siitä joskus ammattiakin.
 

Vierailija

Suomen ainoa apinatutkija etsii apinoista selityksiä sille, miksi ihminen on niin kiltti

On totta, että on vaikea muistaa että on hyvyyttä, kun joku saa tavalliset ihmiset tekemään tahallista systemaattista järjestelmällistä pahaa. Käytös, jonka selvästi itse näkevät olevan haitallista, koska suojelevat siltä joitakin toisia ihmisiä, mutta laittavat tahallisesti vaikka aina, kun joku perhe on. Vaikka 10 vuoden ajan. Ja kun tavalliset lähtevät mukaan, joilla on pokkaa istua kiusaamisen vastaisena etupenkissä. Tai esittää muuten selkärankaista.
Lue kommentti
Vierailija

Suomen ainoa apinatutkija etsii apinoista selityksiä sille, miksi ihminen on niin kiltti

Ei ihminen ole kyllä kiltti. Ihminen voi olla pahempi kuin eläin. Apinoissakin löytyy lajeja, jotka syövät toisiaan. Ne tappelevat ja purevat yhtälailla. Ihmisen pahuus kytkeytyy kieroutuneempaan muotoon. Suomessa on paljon ihmisillä mielenterveysongelmia ja nämä kytkeytyvät ympäristön vaikutuksiin. Mielenterveysongelmainen vainoaja ja kiusaaja voi aiheuttaa mielenterveysongelmia uhrilleen. Eläimillä on perustarpeet elämässä, joita yrittävät täyttää ja elävät laumassa. Ihminen elää yksin tai...
Lue kommentti

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.