Yhdysvalloissa 19 vuotta asunut kiekkolegenda Jere Lehtinen toi elokuviin kaksostyttönsä Annan (vas.) ja Sofian sekä jääkiekkoa pelaavan Joel-poikansa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Yhdysvalloissa 19 vuotta asunut kiekkolegenda Jere Lehtinen toi elokuviin kaksostyttönsä Annan (vas.) ja Sofian sekä jääkiekkoa pelaavan Joel-poikansa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Suomeen kesällä NHL-vuosien jälkeen palannut kiekkotähti Jere Lehtinen vietti harvinaista leffailtaa lastensa kanssa uuden Lomasankarit-elokuvan ensi-illassa.

Jääkiekkotähti Jere Lehtinen, 41, sai maistaa harvinaista herkkua, kun hän saapui 14-vuotiaiden kaksostytärtensä Annan ja Sofian sekä 10-vuotiaan poikansa Joelin kanssa elokuviin.

Leffaksi oli valittu ohjaaja-käsikirjoittaja Taavi Vartian Lomasankarit, jonka kutsuvierasensi-iltaa juhlittiin maanantaina Bio Rexissä Helsingissä. Koko perheen toimintaseikkailun tapahtumat sijoittuvat aurinkoiseen Kreikkaan.

Neljätoista kautta NHL:ssä pelannut Jere kertoo, ettei perhe ole viettänyt koskaan yhteisiä lomia Kreikassa.

– Se ei ole vielä tuttu lomakohde. Olemme asuneet Yhdysvalloissa, joten lomat on vietetty enimmäkseen sillä suunnalla. Kesäisin olemme tulleet aina Suomeen, hän jutteli.

Nyt Lehtisten perhe saa nauttia kotimaasta mielin määrin, sillä he muuttivat takaisin Suomeen kesäkuussa.

– Kuluneet kuukaudet ovat olleet melkoista totuttelua ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Koti on nyt Espoossa. Ei maiseman vaihdos tietenkään suju ihan tuosta vaan. Varsinkin lapsille muutos on ollut iso, kun taakse jäivät koulut ja kaverit, Jere kertoo.

Anna, Sofia ja Joel vakuuttavat löytäneensä jo uusia ystäviä, ja koulukin sujuu kuulemma hyvin.

Isänsä tavoin myös Joel pelaa lätkää. Jere toimi viimeiset kaksi vuotta poikansa jääkiekkojoukkueen apuvalmentajana Dallasissa.

"Pesti Leijonissa innostaa"

Jere kertoo, että kotimaahan hänet houkutteli pesti Suomen jääkiekkomaajoukkueen general managerina. Hän seuraa tehtävässään pitkään GM:n hommia hoitanutta Jari Kurria.

Mies kertoo ottaneensa työn innostuneena vastaan.

– On hienoa, että saan jatkaa urani jälkeen jääkiekon parissa. Olen ollut viimeiset kolme vuotta mukana Leijonien toiminnassa pelaajatarkkailijana. Hommat ovat alkaneet tuntua entistä enemmän omalta jutulta. Jääkiekko on iso osa elämääni, ja on mahtavaa, että saan antaa peliurani jälkeen lajille takaisin.

Laitahyökkääjän oma NHL-ura starttasi vuonna 1995 ja päättyi keväällä 2010. Hän on ainoa suomalainen pelaaja, joka on voittanut sekä Stanley Cupin että maailmanmestaruuden.

Jere myöntää haikeuden iskevän välillä.

– 19 vuoden jälkeen Dallasiin jäi paljon hyviä ystäviä ja muistoja. Se on rakas paikka. Tulemme käymään siellä varmasti, hän sanoo.

Lue myös

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta jääkiekko, Miss Suomi Lotta Hintsa?

Itkeminen on nykyaikaa – katso mallia miesurheilijoilta