Kuva Milka Alanen
Kuva Milka Alanen

Näyttelijä Kirsti Wallasvaara tapasi miehensä yökerhossa. – Kun viereen istui, tuntui että ripset kärventyivät.

Näyttelijä Kirsti Wallasvaara on löytänyt joko todella hyvän anti-age -voiteen tai sitten ikuisen nuoruuden lähteen. Kirstistä ei nimittäin ikinä uskoisi, että hän täyttää joulukuussa jo 70 vuotta.

– Voi kuule, minun salaisuuteni on runsas pyöräily ja raitis ilma, Kirsti nauraa.
Käpy selän alla -elokuva teki Kirstistä yhden 60-luvun seksisymboleista. Näyttelijän vetovoima ei ole vuosien varrella himmennyt. Tänä syksynä Kirsti on esiintynyt Kansallisteatterin Patriarkka-näytelmässä ja saanut roolistaan paljon kiitosta.

– Näyttelijät sanovat usein huomaavansa ajan kulumisen siitä, että ensiksi he esittävät tyttäriä, seuraavaksi äitejä, sitten isoäitejä ja lopulta noita-akkoja. Minä tein kuitenkin lapsirooleja vielä kuusikymppisenä. Mutta nyt kun katson itseäni peilistä, niin onhan tuo naama rupsahtanut ja alkanut roikkua sieltä sun täältä, Kirsti itse väittää.

Maakuntateattereissa suurimman osan urastaan tehnyt Kirsti asuu nykyään Lahdessa yhdessä puuseppä-artesaanimiehensä Jari Kilposen kanssa. Jari on Kirstiä 17 vuotta nuorempi, mutta pariskunta on pitänyt yhtä silti jo kaksikymmentä vuotta.

Jari ja Kirsti tutustuivst aikoinaan lahtelaisessa yökerhossa. Kirsti oli tullut yökerhoon näyttelijäkollegoidensa kanssa, Jari oli juhlimassa valmistumistaan Lahden Muotoiluinstituutista.

– Jari oli niin fyysinen ja miehekäs, että kun viereen istui, tuntui että ripset kärventyvät!

Ennen Jarin tapaamista Kirsti oli ollut kahdesti naimisissa. Hänellä on aikuiset pojat Mikael ja Hannes aiemmista liitoistaan.

Ikäeroa ei voi suositella

Toistaiseksi ikäero ei ole vaikuttanut pariskunnan elämään. Kirsti ei kuitenkaan suosittele isoa ikäeroa kenellekään.

– Olisi parempi, jos kumppanit olisivat suurin piirtein samassa elämänvaiheessa. Mutta toisaalta voihan nuorikin ihminen sairastua tai kuolla yhtäkkiä. Monesti minäkin olen Jarille sanonut, että lähde nyt, hyvä mies, jo jonkun toisen mukaan. Jari on saanut myös olla sitkeä, kun on kestänyt tällaista vaimoa, joka on aina töissä. Toisaalta sekin, että kummallakin on aina ollut myös oma elämänsä, on pitänyt meidät yhdessä, Kirsti pohtii.

Jarin myötä Kirstille avautui kokonaan uusi maailma. Jari on kotoisin Kuhmosta ja pari viettää kaikki kesät siellä. Moni on voinut bongata Kirstinkin myymässä Kuhmon torilla kukkia ja marjoja.

– Jari peri toripaikan eräältä puutarhurilta ja olemme uskolliseet pysyneet ruudussa.

Virallisesti Kirsti on jo eläkkeellä, mutta hän aikoo paiskia töitä niin pitkään kuin vain rooleja riittää.

– Nelikymppisenä minulla oli kausi, jolloin tunsin itseni jo ihan vanhaksi ja ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Enää en saa kunnon rooleja, enkä enää jaksa lähteä uuteen ihmissuhteeseen. Mutta mitä vielä!

Lue koko juttu Me Naisten numerosta 43/2012