Jarkko Niemi on vienyt kehonsa äärirajoille roolejaan varten. Hän onnistui pudottamaan 12 kiloa muutamassa kuukaudessa seitsemän ohjenuoran avulla.

Esimerkiksi Syke- ja Siskonpeti-sarjoista tutuksi tullut näyttelijä Jarkko Niemi, 31, nähdään perjantaina 29.1. ensi-iltansa saavan Love Records – Anna mulle Lovee -elokuvan pääroolissa tavanomaista vatsakkaampana.

Railakkaasta elämänmenosta nauttivan, musiikkituottaja Atte Blomin roolihahmoa varten Niemi kävi läpi puolentoista kuukauden lihotuskuurin, jonka aikana hän kerrytti kiloja kaikkiaan kymmenen.

– Söin light-tuotteita, jotka lihottavat ja lisäävät ruokahalua. Lisäksi vedin lounaaksi pikaruokaa, joka sisälsi hampurilaisaterian ja kolme juustohampurilaista. Välipalaksi saatoin syödä suklaalevyn ja urheilijoiden massapirtelöitä, Niemi kertoo.

Muun muassa crossfitiä harrastaneelta, urheilulliselta Niemeltä kiellettiin myös liikkuminen.

Söin light-tuotteita, jotka lihottavat ja lisääät ruokahalua.

 – Vointini oli tosi nihkeä. Sokeriövereiden takia olin välillä kiukkuinen ja minun oli tosi vaikea nukkua.

Paitsi että muutos oli hyvin fyysinen, oli myös näyttelijän psyyke koetuksella.

 – Esimerkiksi juhlissa piti heti selitellä kollegoille, että minulla on meneillään lihotusproggis, ettei kukaan olisi epäillyt nopeaa painonnousua, Niemi myöntää.

Yleensä M-kokoinen Niemi joutui myös uusimaan vaatekaappiaan vanhojen käydessä pieneksi.

 – Oli outoa olla tilanteessa, jossa vaatteet eivät yhtäkkiä mahdukaan päälle. Oli pakko ostaa kolme kokoa isompia vaatteita.

Jarkko Niemi lihotti itseään roolia varten syömällä muun muassa light-tuotteita, suklaata ja pikaruokaa. Kuva: Future Films
Jarkko Niemi lihotti itseään roolia varten syömällä muun muassa light-tuotteita, suklaata ja pikaruokaa. Kuva: Future Films

11 viikkoa, - 12 kg

Kun Love Records oli purkitettu, oli Niemellä edessä vielä isompi työ. Parin kuukauden sisään olisi päästävä lääkärisarja Sykkeen Petteri Holopaisen hahmon mittoihin, niihin Niemelle ominaisiin. Kilojen karistaminen oli raskasta, mutta onnistui ammattilaisen avulla.

– Sain valmentajakseni Juha Silvennoisen, joka on työskennellyt muun muassa neljänkymmenen näyttelijän kanssa vastaavissa projekteissa. Olin hyvin motivoitunut laihduttamaan, koska olin etukäteen varmistanut Juhalta, että takaisin mittoihin palaaminen olisi mahdollista.

Silvennoisen ammattitaidon saloja kunnioittaen Niemi ei paljasta tarkkoja kunto- ja dieettiohjelmiaan, mutta jakaa silti muutaman perusvarman laihdutuskeinon, jonka avulla hän palasi yhdessätoista viikossa 12 kiloa kevyempään elämään.

– Projekti oli tosi opettavainen. Olen vähän hikari, joten oli tosi hienoa oppia omasta kehosta. Huomasin, että jalkani ovat vahvat, mutta esimerkiksi olkapäitä pitää treenata tarkemmin. Opin myös, että perusjutut ovat olennaisimpia laihduttamisessa – oikein syöminen on kaikkein tärkeintä.

Näin Jarkko karisti 12 kiloa

Kaappien siivous

– Heitin pois kaikki light-tuotteet, valkoisen vehnän ja sokerituotteet. Sokeri on ehkä kaikkein pahin lihottaja, ja lisätyn ja valkoisen sokerin pois jättäminen on iso palvelus itselle.

Selkeä kauppalista

– Sain kolmen sivun listan siitä, mitä en saisi syödä ja sivun listan siitä, mitä saisin syödä. En kuitenkaan keskittynyt kiellettyjen listaan, vaan huolehdin enemmänkin siitä, mitä saisin syödä. Sain selkeät ohjeet siihen, mitä ostaa kaupasta. Kannoin kotiin paljon etenkin vihreitä kasviksia, kanaa, kalaa, kananmunia, hapanmaitotuotteita ja omenoita.”

Säännöllinen ruokarytmi ja selkeä lautasmalli

– Oikea ruokarytmi ja hyvin syöminen oli tärkeintä. Söin päivän aikana aamupalan, välipalan, lounaan, toisen välipalan, päivällisen ja pienen iltapalan. Ruokavalio ei sisältänyt mitään ihmeellisyyksiä, vaan perusjuttuja, kuten puuroa aamupalaksi ja pääruokalautasella vähintään puolet oli kasviksia.

Vettä ja unta

– Join tosi paljon vettä, 2-3 litraa päivässä. Tein myös vissyä, johon lisäsin sitruunaa. Lisäksi nukuin paljon.

Ei ehdottomuudelle

– Koska kahden kuukauden aikataulu oli tiukka, en halunnut lipsua dieetistä. Esimerkiksi kuiva valkoviini ja cava olivat kuitenkin sallittujen listalla.

Makean korvikkeita

– Aika nopeasti sokerin pois jäätyä alkoi muu ruoka maistua makeammalta. Esimerkiksi turkkilainen jogurtti pakastemustikoilla oli tosi makeaa. Hedelmistä en syönyt oikeastaan muita kuin omenoita. Tavallisesti laihduttaja voisi syödä hedelmiä reilummin.

Paljon liikuntaa

– Treenasin paljon. Viidessä päivässä treenasin kahdeksan kertaa, koska kolmena päivänä tein kaksi treeniä.  Viisi tunnin aerobista treeniä, kuten pyöräilyä tai vesijuoksua ja kolmesti viikossa lihaskuntotreeniä ammattivalmentajan ohjeistuksella.

– Aluksi tuntui että en saa henkeä, saan sydärin ja laattaan, vaikka olen aina ollut urheilullinen. Pystyin tekemään vain neljäsosan punnerruksista, joita olin tehnyt aikaisemmin.

Aleksi Mäkelän ohjaama Love Records – Anna mulle Lovee -elokuva saapuu elokuvateattereihin perjantaina 29.1.2016. Päärooleissa nähdään Jarkko Niemi, Riku Nieminen ja Tomi Alatalo.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.