Irmeli Alankoja, Timo Kannisto, Sirkka Liisa Rautakangas ja Eira Kytölä-Hellsten iloitsivat mahdollisuudesta kävellä porukalla ja kauniista syyssäästä. Kuvat: Aino Salonen
Irmeli Alankoja, Timo Kannisto, Sirkka Liisa Rautakangas ja Eira Kytölä-Hellsten iloitsivat mahdollisuudesta kävellä porukalla ja kauniista syyssäästä. Kuvat: Aino Salonen

Me Naiset osallistui Vie vanhus ulos -kampanjaan ja lähti Sirkka Liisan ja Timon kanssa ulkoilemaan.

Torstaina 6. lokakuuta vietettiin valtakunnallista ikäihmisten ulkoilupäivää, ja Me Naisetkin lähti sen kunniaksi kävelylle Kampin palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa Helsingin syksyiselle Töölönlahdelle. Reitin varrella ihailtiin graffiteja, kukkaistutuksia ja ruskaa. Ja kuultiin uskomattomia ihmiskohtaloita.

Taustalla on viidettä kertaa järjestetty Vie vanhus ulos -kampanja, joka haastaa ihmisiä ja yhteisöjä auttamaan vanhuksia ulkoilemaan. Lue lisää kampanjasta tästä jutustamme.

Kampin palvelukeskuksessa ei asu vanhuksia, vaan siellä järjestetään senioreille vapaa-ajan toimintaa, kuten tansseja ja nyt ulkoilua. Lähellä asuva Sirkka Liisa Rautakangas, 77, tuli paikalle kumppaninsa Timo Kanniston, 76, kanssa. He ovat suukoista ja halauksista päätellen vahva tiimi.

Sirkka-Liisan elämässä on totisesti riittänyt alamäkiä, joita hän kävellessään nyt kertaa. Poika teki itsemurhan, tytär menehtyi aivosyöpään ja kaksosveli kuoli tapaturmaisesti veneonnettomuudessa.

Sirkka Liisa ja Timo ovat olleet yhdessä vuodesta 1988. Samana vuonna kun kaksosveli kuoli, 12 vuotta sitten, Timo putosi rappusissa ja sai aivovamman. Ennen onnettomuutta hän oli menestynyt arkkitehti, joka on esimerkiksi suunnitellut neljä metroasemaa Helsinkiin.

– Yksi minuutti voi muuttaa ihmisen elämän, Sirkka Liisa sanoo.

Sirkka Liisa ja Timo ovat aina tykänneet käydä yhdessä kävelyllä.
Sirkka Liisa ja Timo ovat aina tykänneet käydä yhdessä kävelyllä.

– Sanotaan, että ihminen on kuin korkki. Ei se uppoa, vaan se nousee aina pinnalle. Elämä jatkuu, koska sen on pakko, Sirkka Liisa sanoo.

Kymmenen vuoden ajan hän hoiti Timoa kotona, mutta nyt tämä on ollut pari vuotta hoidossa Diakonissalaitoksella. Aina kun mahdollista, Timo kyläilee Sirkka Liisan luona, kuten nyt.

”Meillä on ollut niin ihanaa, kun olen kotona niin hirveän yksinäinen.”

– Meillä on ollut niin ihanaa, kun olen kotona niin hirveän yksinäinen. On ihanaa syödä aamupalaa yhdessä. Timon järki pelaa, vaikka ei häntä uskalla jättää yksin, koska hän eksyy.

Nyt Sirkka Liisa iloitsee kauniista maisemista ja siitä, että Timokin on mukana kävelyllä. Yleensä tämä ei pääse ulos muuten kuin hoitajien mukaan kauppareissuille.

Sirkka Liisa kävelee aina, kun se on mahdollista, mutta ongelmana ovat sairaat jalat.

– Minulla on perinnöllinen sairaus, ja ainoana mahdollisuutena on amputointi, hän kertoo hoitovaihtoehdoista.

Nyt Sirkka Liisa miettii, miten hänen harrastuksensa – vapaaehtoistyö Kampin palvelukeskuksessa – onnistuu, jos hän menettää jalkansa.

Ylämäet ottavat koville, koska turvonneet jalat painavat paljon.

– Jalkani ovat niin paksut, että yhdestä jalasta saisi kolme.

”Aamulla kun herään, teen 300 erilaista jumppaliikettä. Muuten en pääsisi ylös sängystä.”

Moni kävelyllä mukana olevista vanhuksista kertoo, että liikunta auttaa kipuihin. Vaikeimpia ovat aamut.

– Aamulla kun herään, teen 300 erilaista jumppaliikettä. Muuten en pääsisi ylös sängystä, Sirkka Liisa sanoo.

Sirkka Liisa ulkoilee myös talvisin. Kuten muille vanhuksille, myös hänelle on tärkeää, että kaupunki pitää tiet auki. Pahat kaatumiset ovat kuitenkin heikentäneet tasapainoa.

– Ihan kuin humalassa kävelisi.

Elämäniloinen nainen korostaa kuitenkin, että on muuten terve ja hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Reippailun jälkeen Timo Kannisto, Sirkka Liisa Rautakangas ja Eira Kytölä-Hellsten suuntaavat yhdessä pizzalle.
Reippailun jälkeen Timo Kannisto, Sirkka Liisa Rautakangas ja Eira Kytölä-Hellsten suuntaavat yhdessä pizzalle.

Ystävät auttavat eteenpäin

Ystävät ovat Sirkka Liisan henkireikä. Kävelyllä mukana oleva Eira Kytölä-Hellsten, 64, asuu samassa talossa. Kaksikko käy toisinaan yhdessä kävelyllä, ja kesäaikaan he menevät istumaan meren rantaan.

Moni vanhuksista iloitsee kävelytapahtumasta, koska saa seuraa. Kävely on Irmeli Alankojalle, 72, ainoa mahdollinen liikuntamuoto. Nyt hän puhalsi pölyt kävelysauvoista ja lähti ne kainalossa Kampin palvelukeskukseen.

”Ei olisi tullut lähdettyä ilman tätä tempausta.”

– Ei olisi tullut lähdettyä ilman tätä tempausta, Irmeli sanoo.

Irmeli elää yksin ja ainoat pari sukulaista asuvat Raumalla, joten kävelyseuraa ei yleensä ole.

Haluatko auttaa?

Vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa voi tehdä monen hyväntekeväisyysjärjestön, kuten Suomen Punaisen Ristin, Helsinki Mission, Vanhusten turvan (Helsinki), Mummon Kammarin (Tampere) tai seurakuntien, kautta. Voit myös kysyä läheisestä palvelutalosta, olisiko siellä tarvetta vapaaehtoiselle, kuten kävelyseuralle.

Lähditkö kävelylle? Kerro se sosiaalisessa mediassa hashtageilla #vievanhusulos ja #menaiset.

Vuoristotaudista kärsineet morsian ja sulhanen vaihtoivat häätamineisiin jäisen kiven takana kymmenen asteen pakkasessa. 

Moni naimisiinmenoa suunnitteleva haaveilee destination weddingistä eli häiden järjestämisestä jossakin ihanassa, usein lämpimässä ja eksoottisessa paikassa. 

Myös Australiassa asuvalla suomalaisella Heidi Turusella, 32, oli tällainen haave. Hänen ja australialaisen Tom-puolison, 31, häistä tulikin melkoinen reissu – voisi sanoa destination wedding 2.0. 

Heidi ja Tomi tapasivat vuonna 2013 Australian Queenslandissa. Heidi oli lähtenyt yliopistosta valmistumisen jälkeen reppureissaamaan, päätynyt Aasian-vuosien jälkeen Australiaan ja havitteli uutta viisumia pidentääkseen oleskeluaan Australiassa. 

– Siitä asti olemme olleet yhdessä kuin paita ja peppu, Heidi kertoo sähköpostitse Australiasta. 

Pari alkoi seurustella pian ensitapaamisensa jälkeen, ja vuonna 2015 Tomi kosi Heidiä, kun he olivat viettämässä joulua Suomessa. 

Suunnitelmat käyntiin

Häiden suunnittelu sai sysäyksen helmikuussa 2017, kun Heidin päähän pälkähti idea Mount Everestin -reissusta. 

– Laitoin Tomille viestiä, että kiinnostaako lähteä Everestille tänä vuonna. Tunnin päästä siitä varasin meille lentoliput, ja aloimme innolla suunnitella reissua. 

”Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella,”

Pariskunnalta oli jo pitkään udeltu, missä häät pidettäisiin, sillä Tomin perhe asuu Australiassa ja Heidin Suomessa. 

– Idea pitaa häät Everestilla lähti aluksi vitsistä. Sen jälkeen aloimme miettiä, että niistä tulisi kyllä mahtavat häät. Voiko olla hienompaa paikkaa menna naimisiin kun maailman huipulla! Heidi muistelee.

Selvää oli, että kummankaan perhe tai muut läheiset eivät lähtisi hääparin mukaan vuorelle juhlimaan häitä, joten Everestin-reissun jatkoksi päätettiin järjestää pienimuotoinen hääillallinen Koh Samuilla Thaimaassa. 

– Olin aina haaveillut pienistä intiimeistä rantahäistä jossain eksoottisella saarella, Heidi kertoo. 

Häitä ryhdyttiin suunnittelemaan samalle kesälle. Thaimaan hääillalliselle varattiin kaikenlaista valokuvaajasta kukka-asetelmiin, mutta Mount Everestin seremonian suunnitteleminen oli vaikeampaa, sillä vuorella vallitsevia olosuhteita ei voinut tietää varmaksi.

Heidi oli käynyt vuosia sitten Nepalissa Annapurna-vuoriston perusleirissä. Tomilla ei ollut lainkaan kokemusta vuorikiipeilustä. Pariskunta alkoi harjoitella tulevaa koitosta varten Australiassa, mutta siellä heillä ei ollut mahdollisuutta treenata 700 metriä korkeammalla. Happivaje ja siitä johtuva vuoristotauti eivät siis tulleet tutuiksi – vielä. 

Tomi ja Heidi halusivat kiivetä häävarusteineen itsenäisesti, ilman ulkopuolista kantoapua. Heidin avoselkäinen pitsimekko, pitkä huntu ja muu hääasu matkustivat Tomin 25-kiloisessa rinkassa, ja Heidin oma rinkka painoi noin 12 kiloa. 

Vuoristotautinen morsian

Heidin ja Tomin tavoite oli pitää häät Mount Everestin perusleirissä, joka on noin 5 380 metriä merenpinnan yläpuolella.

Parin päivän kiipeämisen jälkeen, kun pariskunta oli saavuttanut 4 000 metrin korkeuden, kumpikin sai vuoristotaudin oireita, kuten päänsärkyä. Erityisesti Heidin olo oli tukala.

– Emme olleet varmoja, selviämmekö huipulle asti. Päätimme aikaistaa häitä päivällä ja kiirehtiä ylös, jotta voisimme aloittaa matkan takaisin. En ollut valmis luopumaan haaveestani mennä naimisiin huipulla, Heidi kertoo.

Lopullisen päätöksen hän ja Tom tekivät Gorak Shepin kylässä muutama sata metriä perusleirin alapuolella. 

– Lounaan jälkeen päätimme, että this is it, tänään mennään naimisiin. Jätimme kaikki muut varusteemme Gorak Shepiin, pakkasimme hääpukumme ja aloitimme patikoinnin Everestin perusleiriin lumisateessa. 

Heidin olo helpottui yllättäen korkeammalle noustessa. 

– Olin kai niin motivoitunut häistä.

”Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa.”

Kiven takana hääasuun

Ylhäällä odotti yllätys: perusleirissä yli 5 000 metrin korkeudessa oli kyllä muitakin kiipeilijöitä, mutta kukaan heistä ei ollut pystyttänyt paikalle telttaa.

– Meidän ei auttanut muu kuin vaihtaa hääasusteisiin ison jäisen kiven takana. Tom suojasi minua takillaan, kun vaihdoin mekon päälle. Lämpötila oli noin -10 astetta, ja satoi lunta. 

Tom ja Heidi olivat kertoneet muille paikalla olleille menevänsä naimisiin. Kun he ilmestyivät häätamineissaan kiven takaa, lähelle oli kerääntynyt hymyilevä ja häämarssia hyräilevä yleisö. 

Heidi ja Tom lausuivat toisilleen kirjoittamansa häävalat ja vaihtoivat sormukset. 

Yleisö hurrasi, ja sitten otettiin kuvia. 

– Emme kumpikaan kuulu kirkkoon tai ole kovin uskonnollisia, joten seremonia maailman huipulla vuoristossa oli juuri meidän näköisemme juhla, Heidi toteaa. 

Kuvien jälkeen oli aika laittaa retkeilyvaatteet takaisin päälle ja aloittaa patikka alaspäin, takaisin majapaikkaan. 

Seuraavana aamuna Heidi ja Tom nousivat vielä hieman perusleiriä korkeammalle, runsaassa 5 600 metrissä olevalle Kala Pattharin huipulle ottamaan valokuvia. Sää oli niin kylmä, että rinkat jäätyivät, mutta maisemat olivat Heidin mukaan mielettömät. 

Seuraava huippu kiikarissa

Nepalin vuoristoisista maisemista tuore aviopari lensi Koh Samuille Thaimaahan. Siellä molempien perheet olivat mukana hääjuhlassa, ja Heidin isä saattoi saattaa Heidin alttarille – tai siis rantaan, jossa seremonia järjestettiin – kuten Heidi oli toivonut. 

Heidi oli alun perin ajatellut laittavansa meikin ja kampauksen myös Everestin-seremoniaa varten, mutta vuoristotaudin takia se jäi tekemättä. Thaimaassa aviopari pääsi nauttimaan spa-hoidoista ja laittautuminenkin onnistui paremmin. 

Kuva: Cherry May Ward Photography
Kuva: Cherry May Ward Photography

Reissuhäiden jälkeen Heidi ja Tom eivät lähteneet erilliselle häämatkalle. 

– Tavallaan saimme viettää häämatkan ennen hääseremoniaa, Heidi sanoo patikoinnista Everestille. 

– Yövyimme erittäin vaatimattomissa paikoissa matkan varrella ja nautimme joka hetkestä ilman puhelimia ja sosiaalista mediaa. 

Häiden jälkeen pariskunta palasi arkeen Australiassa. 

– Vuorilla patikointi haasteineen toi meitä entistäkin lähemmäs toisiamme ja synnytti varsinaisen vuoristokuumeen. Suunnittelemme jo seuraavaa reissua Nepaliin ja kartoitamme seuraavaa valloitettavaa huippua, Heidi kertoo. 

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.