Sofia Helin on oppinut roolihahmoltaan Sagalta, miten sanotaan ei.

Huippusuositun Silta-rikossarjan pääosaa näyttelevä Sofia Helin, 41, kertoi Me Naisille Tukholmassa, ettei päähenkilö Sagan nahkoihin meneminen ollut aluksi helppoa.

– Saga on niin erilainen kuin minä, etten heti ymmärtänyt häntä. Oli vaikea löytää itsestään rakennusaineita hahmoon. Mutta nyt kun olen viettänyt hänen kanssaan monta kuukautta, en enää ajattele, että olisimme niin erilaisia. Taidan olla muuttumassa häneksi, Sofia kertoo.

Harvan rikossarjan päähenkilö on saanut osakseen samanlaista kohua, ihmettelyä ja fanitusta kuin Saga. Sarjan tekijät päättivät heti aluksi, etteivät diagnosoi töksäyttelevää ja sosiaalisilta taidoiltaan avutonta rikostutkija Sagaa. Sofia uskookin, että Saga kiinnostaa katsojia niin paljon, koska hän tekee kiellettyjä asioita.

– On tabu olla nainen, joka sanoo, mitä ajattelee. Itse pelkään usein käyttäytyväni väärin tai sanovani jotakin sopimatonta, mutta Saga ei. Me naiset käytämme paljon energiaa toisten miellyttämiseen, vaikka pitäisi löytää tasapaino uhrautumisen ja sen välille, että on mukava muille. Harjoittelen yhä sanomaan ei. Pelkästään ei, ilman sen kummempia selityksiä.

Sekava lapsuus

Sofia oli vain kymmenen päivän ikäinen vauva, kun hänen perheettään kohtasi tragedia, joka varjosti tytön koko lapsuutta. Sofian kuusivuotias isoveli lähti mummon kanssa pyöräillen ostamaan jäätelöä, jäi auton alle ja kuoli.

– Elämäni alkoi suurella katastrofilla, jonka seurauksena kaikki oli hyvin sekavaa vuosikausia. Vaikka en kärsinyt katastrofista sillä hetkellä, kärsin siitä, miten se vaikutti ympäristööni ja läheisiini. Vanhempani ja lähisukulaiseni ovat ihania ihmisiä, mutta onnettomuus oli vain heille liikaa. Lapsuuteni ei ollut turvallista ja tasaista, vaan yhtä kaaosta, näyttelijä kertoo.

Vasta parikymppisenä Tukholman Teatterikorkeakoulussa Sofia tunsi kohtaavansa samanlaisia ihmisiä kuin hän itse oli. 

– Aloin avautua ja päästää asioita ulos. Se oli fantastista ja kipeää, mutta teki hyvää. Uskon myös, että voin työssäni käyttää hyväkseni lapsuuteni onnettomia kokemuksia. Sofia kertoo.

Koulun käytäviltä Sofia löysi myös nykyisen aviomiehensä Daniel Götschenhjelmin. Pariskunta näytteli yhdessä sinkkulentoemännän elämästä kertovassa komediassa Nina Frisk, mutta sittemmin Daniel on jättänyt näyttelemishommat vaimolleen ja keskittyy nykyisin papin ammattiinsa.

Pariskunta asuu Tukholmassa kahden lapsensa kanssa eikä Sillan suosio ole juurikaan vaikuttanut Sofian arkeen. 

– Kuskaan tyttäreni joka päivä päiväkotiin ja vietän suurimman osan vapaa-ajastani fudiskentän laidalla poikani pelejä seuraten. Omasta lapsuudestani johtuu, että haluan tarjota lapsilleni mahdollisimman tasaisen arjen, Sofia kertoo.

Sillan sunnuntaisin klo 22 TV1:ssä.

Lue lisää Sofian arjesta ja Silta-sarjan kuvauksista Me Naisten numerosta 39/2013.

Sofia Margareta Götschenhjelm Helin

■ Syntynyt 25.4. Hovstassa Etelä-Ruotsissa.

■ Asuu Tukholmassa aviomiehensä ja kahden lapsensa kanssa.

■ Valmistunut Tukholman teatterikorkeakoulusta vuonna 2001.