Jari-Matti Latvalan viimeisin rallikausi on sujunut hyvin. Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen
Jari-Matti Latvalan viimeisin rallikausi on sujunut hyvin. Kuva: Sanoma-arkisto / Juhani Niiranen

Rallitähti kertoo päässeensä masennuksesta eroon kesän alussa.

Tänään ilmestyneessä Seurassa rallikuski Jari-Matti Latvala kertoo viimeisen vuoden aikana kokemista henkisistä ongelmista. Viimevuotinen rallikausi oli Jari-Matille niin raskas, että hän sairastui masennukseen.

– Viime vuoden lopulla olin älyttömän masentunut. Vaikeudet alkoivat Jyväskylän rallin jälkeen, hän kertoo Seuralle.

– Olin ahdistunut kotonakin, eikä mikään tuntunut hauskalta. Yritimme tyttöystäväni Maisa Torpan kanssa lomailla kauden jälkeen Australiassa, mutta siitäkään ei tullut mitään, hän kertoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lopulta rallikuski hakeutui urheilupsykologin vastaanotolle. Nyt Jari-Matin tilanne on ehdottomasti parempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Masennukseni ei ollut mikään pikku juttu, lopullisesti pääsin siitä eroon vasta kesän alussa. On hankala selvittää niin isoja asioita yksin, kun ei tiedä yhtään, mikä on oikein ja mikä ei. Onneksi hain ja sain ammattiapua, hän kertoo.

MM-ajoja ja lapsihaaveita

Ensi viikolla Jari-Matti ajaa Jyväskylän MM-rallisssa. Hän ja Maisa ovat seurustelleet vuoden ajan. Pariskunta kihlautui juhannuksena.

Hääpäivää ei toistaiseksi ole lyöty lukkoon, mutta taannoin pari kertoi Me Naisille haaveilevansa lapsista.

– Haluamme ehdottomasti yhteisiä lapsia. Siihen tähdätään, Maisa kertoi.

– Se ei kuitenkaan tapahdu lähivuosina. Ei olisi reilua jättää Maisaa kotiin lapsen kanssa, kun itse reissaan yli 200 päivää vuodessa, Jari-Matti totesi.

Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen
Maisa Torppa ja Jari-Matti Latvala ovat pitäneet yhtä reilun vuoden. Kuva: Sanoma-arkisto / Milka Alanen
uskomatonta itsekkyyttä

Just joo - lapsia hommataan mut mites Maisan lapsi? Pitäisivät huolta nyt ensin tästäkin lapsesta ennen kuin hankkivat lisâä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla