Minka Kuustosen kolmekymppisiä juhlittiin viime vuonna Helsingin Teurastamon B-Side Barissa. Serkku Sami Hedberg oli tuolloin stand up -keikalla. Kuva: Jouni Harala
Minka Kuustosen kolmekymppisiä juhlittiin viime vuonna Helsingin Teurastamon B-Side Barissa. Serkku Sami Hedberg oli tuolloin stand up -keikalla. Kuva: Jouni Harala

Serkukset Minka Kuustonen ja Sami Hedberg ovat kääntäneet ujoutensa ja herkkyytensä vahvuudekseen. Nyt Minka on tuore Putous-tähti ja Sami Suomen menestynein stand up -koomikko.

Miltä kuulostaisi elokuva, jossa supersankarin tiukkaan trikooasuun pukeutunut Sami Hedberg suutelee serkkuaan Minka Kuustosta auringonlaskussa? Idea on Minkan, 31, ja hän pitää sitä erinomaisena. Sami, 35, kuuntelee serkkuaan kauhistuneena.

Se lienee tarkoituskin.

– Minulla on perverssi huumorintaju. Pääasiassa läppäni ovat täyttä paskaa, mutta parhaimmillaan niistä voi jalostaa konvehdin, Minka virnistää.

Pian Samikin on mukana juonessa. Serkukset intoutuvat muistelemaan lapsuudessa otettua yhteiskuvaa, jossa he poseeraavat ilkosillaan puhallettavassa uima-altaassa yhdessä Minkan isosiskon Iina Kuustosen kanssa.

– Siitä kuvasta tehdään kyllä vielä joskus rekonstruktio, Sami innostuu.

Minkan isä, muusikko Mikko Kuustonen, ja Samin äiti Sirpa Hedberg ovat keskenään sisaruksia. Samin äiti on myös Minkan sylikummi. Kyseessä onkin varsinainen taiteilijasuku.

Minkan sisko Iina nousi aikanaan koko kansan tietoisuuteen Putous-ohjelman myötä. Nyt pikkusisko seuraa perästä: Minka on keväällä jatkuvan show’n tuore kasvo. Minka on pestistä innoissaan, vaikka alkuun idea jännitti.

”Kysyin kaverini kaksivuotiaalta lapselta, lähdenkö mukaan Putoukseen. Hän sanoi joo.”

– Mietin, uskallanko haastaa itseäni näyttelijänä niin hullulla tavalla. Olen tottunut hiomaan roolihahmojani liiankin tunnollisesti, mutta Putouksessa pitää uskaltaa heittäytyä tyhjän päälle. Lopulta kysyin kaverini kaksivuotiaalta lapselta, lähdenkö mukaan. Hän sanoi joo. Aion syyttää häntä jokaisesta virheestäni.

Minka asuu Iinan kanssa samassa kerrostalossa. Ennen Iina kävi jatkuvasti koputtelemassa Minkan ovea ja testaamassa tällä ideoitaan suoria lähetyksiä varten.

– Nyt minä olen se, joka koputtelee Iinan ovella. Jos hän nauraa sketsilleni, tiedän tehneeni löydön. Toisaalta sekään ei takaa mitään tasoa, Minka nauraa.

– Lähetän myös isälleni videoita ideoistani ja testaan niiden toimivuutta. Hän puolestaan lähettää minulle demoja lauluistaan. On mahtavaa, että olemme nykyään tasavertaisia kollegoita.

Samin mielestä Minka on Putoukseen nappivalinta.

– Minka on uskomaton nainen, joka kantaa koko kehonsa ja karismansa upeasti. Hän tulee varmasti loistamaan.

Kritiikki hämmensi Samin

Myös Samin työkalenteri pullistelee liitoksistaan: parhaillaan hän kuvaa kulttisarja Konttoria, jonka pääroolin hän näyttelee. Arkisin kuvauspäivät venyvät kymmentuntisiksi, perjantaisin ja lauantaisin hän tekee stand up -keikkoja ja tuomaroi sunnuntaisin Talent-ohjelmassa.

– Konttorin tekeminen on minulle tosi iso juttu. En ole tajunnut, miten rankkaa mutta antoisaa tv-sarjan kuvaaminen voi olla. Olen mukana melkein jokaisessa kohtauksessa, joten tekstiä pitää opetella ulkoa parikymmentä sivua per jakso.

Samin valinta Ricky Gervaisin luoman legendaarisen pomon rooliin on poikinut myös kritiikkiä. Kaarina Hazard kirjoitti lokakuun Image-lehteen esseen, jossa hän ruoti Samin valintaa. Hazard kuvaili Samia vaarattomaksi, pulleaksi pojaksi, jota kenenkään ei tarvitse pelätä eikä haluta.

Sami ei ole koskaan tavannut Hazardia eikä ymmärrä, mitä tämä yritti kirjoituksellaan hakea.

– Mietin pitkään, miksi tämä kirjoitus on tehty. Minun valintani rooliin voi kyseenalaistaa, mutta miksi piti mennä henkilökohtaisuuksiin? Minuahan arvosteltiin paitsi ulkoisesta habituksestani, jopa siitä, etten ole seksuaalisesti haluttava. Olen edelleen hämmentynyt, Sami ihmettelee.

”Äitini pahoitti todella mielensä poikansa henkilökohtaisesta arvostelusta.”

– Äitini pahoitti todella mielensä poikansa henkilökohtaisesta arvostelusta. Ymmärrän, että julkisessa ammatissa olen vapaata riistaa, mutta kritiikin pitäisi kohdistua työhöni eikä persoonaani.

Minkan mielestä on itsestään selvää, että Sami on vakavasti otettava näyttelijä, sillä stand upin kautta opituista taidoista on hyötyä näyttelijäntyössäkin.

– Sami on tilannekomiikan mestari. Ajoitukset, kyky improvisoida ja kertoa tarinoita ovat näyttelijälle aivan oleellisia taitoja. Sami on paitsi hervoton, myös uskomattoman rohkea ja antaa lavalla kaikkensa.

Sami ja Minka näyttelevät lyhyesti yhdessä uudessa Luokkakokous 2 -komediassa. Samilla on yksi päärooleista, Minka on pienessä sivuroolissa kukkakauppiaana. Minka otti pestin vastaan, koska halusi päästä tekemään töitä serkkunsa kanssa.

– Yritimme parhaamme mukaan tehdä kohtauksestamme mahdollisimman härskin, mutta elokuvaan se ei päätynyt, Minka naureskelee.

Minka epäilee, ettei hänestä olisi stand up -koomikoksi. Sami on eri mieltä. ”Tietenkin pystyisit siihen.”
Minka epäilee, ettei hänestä olisi stand up -koomikoksi. Sami on eri mieltä. ”Tietenkin pystyisit siihen.”

Idylliset lapsuuskesät

Yhteisestä lapsuudesta Sami muistaa, että Kuustosten kodissa oli omalaatuinen, kiehtova tunnelma.

Minkan isä Mikko matkusteli paljon ulkomailla, joten koti oli sisustettu afrikkalaisilla patsailla ja erilaisilla soittimilla.

Erityisesti mieleen ovat jääneet lapsuuden kesät, joita he viettivät yhdessä suvun mökillä Sauvossa. Minka muistaa, kuinka he uittivat lammessa kaarnalaivoja. Sami puolestaan muistelee kesäiltoja, kun Mikko soitti kitaraa ja Olavi-ukki kertoili serkuksille tarinoita.

– Lapsuutemme kesät olivat mahtavia. Kellään ei ollut riitoja tai vaikeuksia, vaan yhteistä hauskaa. Ehkä noista ajoista juontaa juurensa se, että suku on meille molemmille todella tärkeä. Ihmisten pitää viettää aikaa yhdessä, Sami sanoo.

Nykyään Sami tunnetaankin suvun puuhamiehenä ja juhlien järjestäjänä, joka pitää huolta, että kaikki viihtyvät. Viime kesänäkin hän järjesti serkusillan yhdessä isosiskonsa kanssa.

”Sukumme kautta huumori on ollut meidän molempien elämässä läsnä alusta asti.”

– Siellä näki, että me kaikki olemme keskenämme samanlaisia, mutta ihan erilaisia kuin muut. Sukumme kautta huumori on ollut meidän molempien elämässä läsnä alusta asti.

– Moni meistä on samalla alalla tai muuten vaan pataan pudonneita, joten kemiamme kohtaavat. Suku on meille turvaverkko, Minka kiittelee.

Nykyään Minka ja Sami tapaavat toisiaan, kun työkiireiltään ennättävät.

– On aina ihanaa nähdä. Se, että olemme samalla alalla, on lähentänyt meitä. Kävin juuri katsomassa Samin jäähallikeikan. Heiluin banderolli kädessäni ja häiriköin, Minka vitsailee.

– Kun Putous alkaa, aion tehdä saman kuin Minka, Sami vinkkaa.

Ujot puurtajat

Lapsena sekä Minka että Sami olivat ujoja. Minka peesasi isosiskoaan Iinaa, Sami isäänsä, joka oli seuramies ja vahva tarinankertoja. Isä kuoli kuusi vuotta sitten.

– Meidän molempien persoonaan on vaikuttanut se, että vanhempamme olivat niin huumorintajuisia. Nuorena Sami oli pidättyväisempi kuin nyt. Olimme molemmat hyvin herkkiä, Minka sanoo.

– Minka ja Iina olivat kaksikko ja tekivät kaiken yhdessä. Minka oli heistä ujompi, Sami muistelee.

Silti serkukset rakastivat esiintymistä. Molemmat kuvasivat tahoillaan kotivideoita, Minka yhdessä siskonsa kanssa.

– Esityksemme Iinan kanssa kestivät aina järjettömän kauan. Vanhempamme nukahtelivat kesken kaiken ja heräsivät, kun imitaationi Pate Mustajärvestä tai Jope Ruonansuusta lähtivät käyntiin, Minka nauraa.

Lapsena Minka eli usein mielikuvitusmaailmassa ja saattoi unohtua pitkiksi ajoiksi haaveilemaan. Sami taas kuvailee olleensa äidin poika.

– Jopa äitini sanoi minulle, etten kestäisi, jos joku nauraisi minulle, Sami huomauttaa.

Molemmat tuntevat saaneensa olla lapsina juuri sitä, mitä he ovat. Minka uskoo, että avarakatseinen ja kannustava kasvatus loi molemmille vankan minäkuvan, mistä on nyt hyötyä.

”Saimme lapsena kokeilla rauhassa rajojamme.”

– Saimme lapsena kokeilla rauhassa rajojamme. Nyt aikuisina pystymme palaamaan siihen tunteeseen, joten uskallamme heittäytyä ja pistää itsemme alttiiksi, Minka pohtii.

Kouluaikoina Minka oli keskiverto kahdeksikon oppilas, Sami taas hikipinko, jonka keskiarvo oli yli yhdeksän. Nykyään molemmilla on tiukka työmoraali: he tekevät töitä vaikka koko valveillaoloaikansa.

Minkalla on tällä hetkellä ideoituna ainakin 15 sketsihahmoa Putousta varten. Samikin näyttää kännykkänsä muistiinpanoista kilometrin mittaista idealistaa. Välillä molempien pitääkin tietoisesti raivata lepotaukoja kalenteriin.

– Olen päättänyt, että ensi vuonna hiljennän tahtia. On pakko, että jaksan. Tiedän, etten voi vetää tukka putkella loputtomasti. Mutta vaikka työnteko välillä väsyttäisi, saan siitä paljon enemmän kuin se ottaa, Sami sanoo.

132 kiloa

Kiire on heijastunut viime vuosina myös Samin painoon. Hän kertoo olleensa 27-vuotiaaksi asti hoikka, mutta stand up -uran kasvun myötä myös kiloja alkoi kertyä. Enimmillään Sami on painanut 132 kiloa.

– Pysähtelin keikkamatkojen välissä huoltoasemilla ja vedin karkkia ja suklaata joka kerralla. Siitä ei hyvää seurannut.

Pari vuotta sitten Sami laihdutti 30 kiloa, kunnes häntä pyydettiin lihottamaan itseään Luokkakokous 2:n roolin vuoksi. Niinpä hän lihoi 12 kiloa. Nyt Sami on taas alkanut laihduttaa, ja tavoitepaino on 105 kilossa.

– Olen sujut itseni ja painoni kanssa mutta en aio elää koko elämääni ylipainoisena. Tulen aina olemaan iso mies mutta haluan, että minulla on hyvä olo. Juuri nyt minulla on niin paljon töitä, että jos tähän päälle vielä alan urheilla, kroppani menee aivan sekaisin. Kehon täytyy ehtiä myös levätä.

Minka taas myöntää olevansa himourheilija, joka tekee työmuistiinpanojakin salilla ollessaan.

– Roolihahmon luominen on minulle hyvin fyysistä: mietin, millaista urheilua hän voisi harrastaa ja aloitan lajin itse.

Minkan mukaan hänen identiteettinsä ei kuitenkaan ole rakentunut ulkonäön varaan.

– Aikuisena innostuin tajutessani, että voin pukeutua myös nätisti, eikä aina tarvitse näyttää perseestä reväistyltä.

Isommin identiteettiä on muokannut pikkusisaruus. Minkalla ja Iinalla on vain vuosi ja neljä kuukautta ikäeroa. Minka itse kutsuu pikkusiskoutta ”luigiudeksi” pelihahmo Super Marion ja tämän veljen Luigin mukaan.

– Luigi on se vähän huonompi vaihtoehto. Mutta se ei haittaa minua ollenkaan. Tykkään olla pikkusisko, se on hyvä identiteetti. Luigina oleminen vaatii uskallusta ja sitä, että osaa myös tarvittaessa ottaa tilan itselleen.

”Äitini on joskus sanonut, että älä Sami väheksy itseäsi”, Sami sanoo. Myös Minka opettelee samaa.
”Äitini on joskus sanonut, että älä Sami väheksy itseäsi”, Sami sanoo. Myös Minka opettelee samaa.

Edelleen herkkiksiä

Sekä Minkalle että Samille huumorin tekeminen on keino haastaa itseään.

– Olemme itseämme kohtaan tosi kriittisiä ja itsemme pahimpia vihollisia. Teemme sitä, mikä pelottaa meitä kaikkein eniten. Mutta pelkoja päin meneminen tarjoaa mahdollisuuden yllättää ja ylittää itsensä, Minka sanoo.

Molemmat myöntävät olevansa yhä herkkiä, mutta siitä on ammatissa pelkästään apua.

– Olen edelleen erittäin herkkä ja ujo, mutta yhtä lailla olen rajaton. Olen aikuisiällä oppinut luopumaan suodattimistani, mikä on ollut vapauttavaa, Minka pohtii.

”Kokemus on tuonut uudenlaista lujuutta ja isoa itsevarmuutta.”

– Minäkin olen todella herkkä, mutta kokemus on tuonut uudenlaista lujuutta ja ennen kaikkea isoa itsevarmuutta. Tunnen, että tarkoitukseni on saada muut ihmiset nauramaan, Sami miettii.

Hän kertoo käyneensä hiljattain Elastisen kanssa Lastenklinikan syöpäosastolla tsemppaamassa pieniä potilaita. Silloin 9-vuotias poika kertoi heille, kuinka parin Täytyy jaksaa -kappale oli saanut hänet kestämään syöpähoitoja paremmin.

– Silloin aloimme itkeä molemmat. Minulle koko jutun juju on se, että onnistun koskettamaan muita ja vaikuttamaan heihin. Se on minulle kuin elämän eliksiiriä, Sami myöntää.

Minkasta tuntuu hämmentävältä ja mahtavalta, että lapsuudesta tuttu kameralle hulluttelu on hänelle nyt työtä.

– Putous on jo muuttanut minua. En ota itseäni enää liian vakavasti. Katsojat voivat vaikka laskea mokiani. Turha tässä on silti pienentää itseään. Tällä hetkellä opettelenkin sitä, etten vähättelisi itseäni vaan olisin itsevarmasti sitä, mitä olen, Minka sanoo.

Tunnesyöminen ja oman vartalon häpeily estivät radiotoimittaja Hanna Kinnusta olemasta se urheilullinen ja sisukas tyyppi, joka hän todellisuudessa on.

Kaksi vuotta sitten seisoin alasti peilin edessä ja mietin, kuka on vienyt minun kehoni. Raskausarvet ja kilot eivät olleet minun kroppaani, Radio Aallon Dynastiasta tuttu aamujuontaja Hanna Kinnunen muistelee.

Hanna oli juuri aloittanut kehosuhdekurssin, josta etsi apua tunnesyömiseen ja epämukavaan oloon. Kurssilla tehtiin harjoituksia, jotka opettivat kuuntelemaan kehon viestejä.

– Huomasin, etten pystynyt seisomaan peilin edessä minuuttia kauempaa. Tein harjoituksen vielä muutaman kerran, ja pystyin viimein hengittämään. Sitten aloin kiittää vatsaani ja rintojani, jotka ovat jaksaneet kantaa ja imettää kaksi lasta. Aloin keskittyä myönteisiin tunteisiin ja löytää viimein iloisen itseni.

Liian iso liikkumaan?

Hanna on aina ollut liikunnallinen. Hän aloitti tanssin kolmevuotiaana ja jatkoi kilpatanssia 14-vuotiaaksi SM-tasolle asti. Sitten nivelsiteet katkesivat ja tanssi jäi harrastukseksi. Pitkästä liikuntataustastaan huolimatta Hanna ei ole koskaan pitänyt itseään urheilullisena.

– Laihdutin ensimmäisen kerran 11-vuotiaana. Koulussa jotkut kiusasivat pyöreydestä. Ajattelin, että hoidan asian ja lenkkeilin salaa koko kesän. Laihdutus loppui, kun äitini havahtui muutokseen kesän lopussa. Olin hetken aikaa aivan liian taitava salaamaan ensin surun kiusatuksi tulemisesta ja sen jälkeen laihduttamiseni, Hanna kertoo.

Teini-iässä tanssivalmentaja haastoi Hannan kanssaan painonpudotuskisaan.

Toisen kerran Hanna kohtasi paineita laihduttaa, kun teini-iässä tanssivalmentaja haastoi hänet kanssaan painonpudotuskisaan.

– Hänen mukaansa parin kilon pudotus olisi auttanut lajissa pärjäämisessä. Tanssissa kilpailu oli kovaa, ja tunsin tanssijoita, joilla oli anoreksia tai bulimia. Lajista puuttui lapsen näkökulmasta tervettä suhtautumista urheiluun. En ryhtynyt laihdutuskisaan.

Tanssi pysyi säännöllisenä osana Hannan elämää aina kolmekymppiseksi asti. Hän tanssi kuubalaista salsaa, streetiä ja discoa ja myös opetti tanssimista.

– Rakastan tanssia ja olen ollut lahjakas oppimaan koreografioita. Silti mielessäni on kytenyt ajatus siitä, että en voi harrastaa lajia, jos olen tietyn kokoinen.

Suklaasieposta salikissaksi

Ruuhkavuosien myötä tanssiharrastus jäi lähes kokonaan, ja Hannan urheilut koostuivat satunnaisista kuntosalipyrähdyksistä.

– Vuosina 2006–2009 näyttelin Salatut Elämät -sarjassa ja olin reilusti ylipainoinen. Taustalla oli vaikea ero, jota hoidin tunnesyömällä. Myös raskauteni vaikuttivat suhteeseeni liikuntaan ja ruokaan, Hanna pohtii.

– Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2010. Synnytys oli raju ja päättyi sektioon. Kun pääsin kotiin, kävelin 3,5 tuntia päivässä, koska halusin palavasti olla hyvinvoiva tuore äiti.

Vuonna 2012 syntyi toinen lapsi, ja jälleen Hanna hoiti väsymystä tunnesyömällä. Vasta muutaman vuoden kuluttua kehosuhdekurssille lähdettyään hän oivalsi, millaista liikuntaa ja ruokaa hänen vartalonsa kaipaa.

– Olin ollut monta vuotta surullinen, en oma iloinen itseni. Tajusin, että liikunnan tärkein tehtävä on tuottaa hyvää oloa ja energiaa ja ettei minun tarvitse mennä suklaakaapille, jos on paha tai väsynyt olo.

”Haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni.”

Tänä syksynä Hanna on treenannut salilla personal trainer Mikko Silvennoisen ohjauksessa. Liikuntarutiinin löytymiseen vaikutti se, että Hannan kilpirauhasesta löydettiin loppukesästä kasvain.

– Se oli hyvänlaatuinen, mutta se säikäytti, ja koin tarvetta laittaa asiat uuteen tärkeysjärjestykseen. Olen 37-vuotias ja jemmannut paljon suklaata ja karkkia itseeni. Nyt on aika pitää itsestä huolta, Hanna sanoo.

– Jotkut sanovat, että on luksusta maksaa pt:stä, mutta ei se ole. Tarvitsin jonkun, joka ymmärtää jahkailujani ja ruuhkavuosiani. Mikon laatima treeniohjelma ja ruokavalio tuntuvat luonnollisilta.

Hannalle tärkeintä treenaamisessa eivät ole pudotetut kilot. Siksi hän ei ole asettanut itselleen painotavoitteita. Tärkeintä on tehdä liikunnasta pysyvä elämäntapa.

Nykyään Hanna ei mieti, tarvitsisiko olla tietyn muotoinen voidakseen urheilla. Hän käy tanssimassa streetiä aina kun ehtii.

– Suhtaudun peilikuvaani rehellisesti, se on tällä hetkellä sellainen kuin on. Uskon ennen kaikkea hyvinvoivaan kehoon ja haluan, että lapsillenikin välittyy se, että minulla on terve suhde vartalooni. Nyt ajattelen, etteivät kilot määrittele kuntoani.

Hanna Kinnunen

Oulusta kotoisin oleva 37-vuotias Radio Aallon Dynastia-ohjelman aamujuontaja asuu Klaukkalassa miehensä ja 5- ja 7-vuotiaiden lastensa kanssa.

Työskennellyt näyttelijänä esimerkiksi Salatut Elämät -sarjassa ja Levottomat 3 -elokuvassa sekä toimittajana Yleisradiossa.

Kirjoittanut kehopositiivisuuteen kannustavan kirjan Valtavan ihana yhdessä Aino-Kuutamo Uusitorpan kanssa.

29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
29-vuotiaan Alina Tomnikovin näyttelijänura on nyt hurjassa nosteessa. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Alina Tomnikovia kutsuttiin jo lapsena Suomen Juulia Roopertiksi. Ujo lapsi rakasti esiintymistä kotona isänsä vhs-kameralle.

”Milloin nää sinne Puttoukseen?” sukulaiset Oulussa ovat kyselleet näyttelijä Alina Tomnikovilta, 29, jo pitkään. Nyt se vihdoin tapahtuu, ja Alina on pestistä tohkeissaan itsekin.

– Olen katsellut Putousta sen alkukausista lähtien, ensin ihan muina faneina, sitten näyttelijän vinkkelistä. Olen ihastellut, miten monipuolisesti näyttelijät saavat siinä revitellä. Tunnen, että nyt oli minulle oikea aika lähteä mukaan.

Katso videolta, millainen kujeilija Alina oli jo lapsena! Videopotpuri on kooste Alinan Dimka-isän kuvaamista vhs-nauhoista.


Alina tuntuu rytinällä lyöneen läpi urallaan parin viime vuoden aikana. On tv-sarjoja Syke, Pää edellä, Downshiftaajat ja Donna sekä elokuvia Rendel, Tuntematon sotilas, pari Rölliä sekä pian ensi-iltansa saava Veljeni vartija.  Niiden lisäksi Alina on näytellyt muun muassa Ryhmäteatterissa sekä Kansallisteatterissa.

– Olen saanut tehdä draamaa, sketsiviihdettä ja kaikenlaista. Putous-komedia on yksi asia lisää taiteilijuuteni sisällä.

Sukulaistäti kutsui Alinaa Suomen Juulia Roopertiksi jo silloin, kun tyttö oli polvenkorkuinen.

– Lapsena haaveilin, että minusta kasvaisi Pretty Womanin ihana kiharatukka tai Fifth Elementin Leeloo, jota Milla Jovovich näytteli. Nykyään mieluusti näyttelisin sellaisia rooleja, mutta enää en haluaisi olla he, Alina nauraa.

Muiden mokailu puhdistaa

Alina kiittelee Putous-porukan keskinäistä yhteishenkeä. Sen kokeneet tekijät rauhoittelevat ensikertalaisia ja muistuttavat nauttimaan kaiken tohinan keskellä.

– Pirullista onkin, että paineet tulevat itseltäni. Tiedostan hyvin ohjelman suosion, Alina sanoo.

Alinaa viehättää, että suosikkiohjelma on koko perheen viihdettä.

– Se yhdistää ikään katsomatta, hän miettii.

– Ja onhan siinä sekin, että katsomalla sekoiluamme ja mokailuamme ihmiset voivat kotisohvillaan puhdistua omista nolouksista. Siinä kunkin häpeät himmenevät, kun seuraa muiden painavan menemään ilman mitään häpyä.

Putous MTV3 pe 20.1. alkaen.