Me Naiset
|
VIrpi Salmi
Manuela Bosco on tumma ja tulinen, serkku Anita Kirvesniemi vaalea viilipytty, jota ei saa hermostumaan millään. Kuva: Juha Salminen
Manuela Bosco on tumma ja tulinen, serkku Anita Kirvesniemi vaalea viilipytty, jota ei saa hermostumaan millään. Kuva: Juha Salminen

Manuela Bosco ja Anita Kirvesniemi ovat serkukset, mutta niin läheiset, että voisivat hyvin olla siskokset. Manulta Anita on oppinut, että aina ei tarvitse välittää muiden mielipiteistä.

– Me saadaan tästä niin paljon kuittailua!

Serkukset Manuela Bosco, 34, ja Anita Kirvesniemi, 26, halaavat, asettavat kädet toistensa kaulalle ja katsovat toisiaan tarkoituksellisen imelästi. Ollaan sisäpihalla Helsingin Katajanokalla, jossa aivan viime päiviin asti oli Manuelan työtila. Nyt sieltä on löytynyt hometta, mutta sukkela Manuela on jo löytänyt uuden paikan aivan nurkan takaa.

Söpöilystä on luvassa kuittailua ainakin Manuelan pikkusiskolta Carla Boscolta, 33, ja Anitan isosiskolta Elisa Kirvesniemeltä, 30. He ovat tiiviin serkussarjan kaksi muuta jäsentä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näiden sukulaisten kesken vinoilulle ei tarvita erityistä syytä, siihen riittää oikeastaan ihan se, että Manu ja Anita ovat taas niin Manu ja Anita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Meitä yhdistävät hyvin samanlaiset elämänarvot. Olemme molemmat kiinnostuneita ravinnosta ja yhteiskunnallisista asioista. Lisäksi meillä on molemmilla kilpaurheilutausta, Manuela kertoo.

”Meidän serkkujen Whatsapp-ryhmässä viuhuu helposti satakin viestiä päivässä.”

Kymmenen vuotta sitten urheilu-uransa lopettanut Manuela juoksi sadan metrin aitoja. Anita on hiihtänyt viime vuodet kilpaa Yhdysvalloissa, jossa hän asui ja opiskeli hiihtostipendillä vuosina 2011–2015. Sairastelut ovat häirinneet treenaamista, joten nyt Anita keskittyy opintoihinsa ja pohtii, onko kilpaurheiluun vielä intoa ensi vuonna valmistumisen jälkeen.

– Meidän serkkujen Whatsapp-ryhmässä, johon kuuluvat myös äitini Anni ja Anitan isä Harri, viuhuu helposti satakin viestiä päivässä, Manuela sanoo.

Harri on siis tietenkin hiihtäjä Harri Kirvesniemi, ja Anni Kirvesniemi-Bosco on Harrin sisko.

Alasti viestiä mummolassa

Kun Anita syntyi vuonna 1990, Manuela oli kahdeksanvuotias ja asui perheineen Italiassa.

– Ensimmäiset muistikuvani Anitasta ovat vuodelta 1991 Val di Fiemmen hiihdon maailmanmestaruuskisoista. Hoidimme kisojen aikana Anitaa, joka juuri opetteli eroon tissistä, Manuela nauraa.

– Anita on aina ollut aurinko ja tuonut hyvää fiilistä!

Kahdeksan vuoden ikäero ei estänyt tiiviin suhteen syntymistä.

– Olen serkkusarjani nuorin. Edeltäjänikin on minua neljä vuotta vanhempi, joten olen tottunut olemaan vanhemmassa seurassa, Anita sanoo.

– Anita on vanha sielu ja huippuälykäs, Manuela jatkaa ja muistuttaa, että ”tämä on ihan totta”.

Erityisesti serkut ja siskot menivät iloisesti sekaisin Mikkelissä, jossa Manuela ja Anita ovat viettäneet kesiään isovanhempiensa kesäpaikassa niin kauan kuin jaksavat muistaa.

Siellä Manuelan isän puolelta periytyvä italialaisuus ja Kirvesniemien savolaisuus lyövät kättä, kun iltaisin kokoonnutaan yhteen syömään ja puhumaan. Ruoka on silloin kasvispainotteista, sillä Manuela on ollut vegaani neljä vuotta, ja kansanterveystiedettä Itä-Suomen yli-opistossa Kuopiossa opiskeleva Anitakin on ”90-prosenttisesti” kasvissyöjä.

Lapsina serkuskatras järjesti kesäpaikassa karnevaaleja, joihin kuului tietysti urheilukilpailuja mutta myös näytelmiä, Spice Girlsien kappaleiden esittämistä sekä urheilijahaastatteluja. Väliajalla lapset myivät leipomuksiaan kovaan hintaan. Mukana olivat usein myös Anitan äidinpuoleiset serkut, ja kaikki seitsemän lasta nukkuivat siskonpedissä saunatuvan lattialla kuin Astrid Lindgrenin kirjoissa konsanaan. Tekemistä keksittiin helposti, kun seuraa riitti.

– Me juoksimme alasti viestiä pihassa ja vaari otti aikaa, Manuela muistelee.

Nimi rajoittaa

Perheissä ei olisi tullut kuuloonkaan, etteivät lapset olisi harrastaneet urheilua.

– Se lähti kuitenkin täysin meistä itsestämme. Urheilu oli niin luonteva osa meidän elämää.

Anitan vanhemmat Harri ja Marja-Liisa olivat Suomen nimekkäimpiä kilpahiihtäjiä, aikansa superjulkkiksia.

– Välillä nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti, ja kilpaurheilusta tietämättömät kuvittelivat, että pääsen jotenkin helpommalla. Tietenkään se ei ollut niin, Anita sanoo.

”Ehkä olen kuitenkin ollut sukunimeni takia tietyllä tavalla varovainen, etten ole ihan mitä tahansa hölmöyksiä tehnyt.”

Vanhempien julkisuus on aina kuulunut Anita elämään. Se ei ole vaikuttanut kuitenkaan elämään juuri muuten kuin siten, että hän osaa vältellä vanhempiaan koskevien juorujuttujen ja netin keskustelupalstojen lukemista.

– Julkisuus on aina ollut itsestään selvä asia ja kuulunut heidän ammattiinsa. Harvoin siitä mitään rasitetta on ollut, ehkä olen kuitenkin ollut sukunimeni takia tietyllä tavalla varovainen, etten ole ihan mitä tahansa hölmöyksiä tehnyt.

Manuelan sisilialaislähtöinen isä Carmelo Bosco opiskeli 1970-luvulla liikuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa. Siellä hän tutustui Manuelan äitiin.

Manuelan ja Anitan yhteiset isovanhemmat olivat ammateiltaan poliisi ja opettaja.

– Heiltä on jo lähtöisin se, että suvussamme on aina arvostettu pedanttisuutta ja sitä, että ollaan kansankynttilöitä oman aikansa Suomessa. Suvussamme on aina ollut vahvat linjaukset siitä, miten asiat on tapana tehdä, Anita sanoo.

Manuela nyökyttelee vieressä. Heitä yhdistävät Anitan kanssa kuitenkin luonteenpiirteet, jotka eivät ehkä ole olleet muulle suvulle niin tyypillisiä.

– Me olemme molemmat erittäin rentoja ja suurpiirteisiä esimerkiksi aikataulujen ja siivouksen suhteen. Siskomme taas ovat erittäin tarkkoja ja siistejä.

Anita on oppinut Manuelalta spontaaniutta ja että kannattaa tehdä, mitä haluaa eikä välittää muiden mielipiteistä.

– Sitä olen opetellut, ja oppinutkin, ettei kaiken tarvitse olla aina niin täydellistä. Suvussamme on ollut paljon menestyneitä ihmisiä. Siksi on pitänyt opetella, että voi tehdä sitä, missä tuntee olevansa hyvä, ilman paineita. Aina ei ole pakko kehittyä maailman parhaaksi.

 

Manuela ja Anita viettivät kaikki lapsuudenkesät isovanhempiensa kesäpaikassa. Kuva: kotialbumi

 

Temperamentti erottaa

Harvinainen marraskuinen aurinko paistaa viistosti ja saa Katajanokan kellertävät ja oranssit jugend-talot hehkumaan.

– Tämä on yksi Euroopan ainoita näin hyvin säilyneitä jugend-alueita, Manuela selittää ja viittoo katua alaspäin vihreää taloon:

– Tuon talon tornin mallin mukaan Tove Jansson on piirtänyt muumitalon.

Manuela on asunut Katajanokalla vasta vuoden. Tiedot asuinalueesta ovat peräisin Manuelan mieheltä ja lasten Saharan, 2 v 8 kk ja Otavan, 11 kk, isältä Kasimir Baltzarilta, joka on tehnyt myös kiinteistönvälittäjän töitä. Katajanokalla sijaitsee myös Manuelan ateljee. Hän on ollut on ollut nyt pari vuotta kuvataiteilija päätyökseen. Manuelella on tutkinnot taidekasvatuksesta Jyväskylän yliopistosta ja näyttelemisestä Accademia Europea d'Arte Drammaticasta Roomasta.

– Ensimmäisen raskauden jälkeen maalaaminen palasi niin voimalla elämääni, että minun oli pakko ruveta tekemään sitä systemaattisesti, Manuela sanoo.

Anitalla on kotonaan serkkunsa ”aiempaa tuotantoa”, muumien majakkaa esittävä taulu, jonka Manuela maalasi hänelle 18-vuotislahjaksi.

Anita kuuntelee rauhallisena Manuelan puhetta. Kun hänen vuoronsa tulee, juttua riittää kuitenkin ihan yhtä paljon kuin serkullakin.

– On meillä silti erilainen temperamentti. Ei ole varmaankaan kovin vaikea arvata, kummalla on tulisempi, Anita sanoo.

”Vaikkei toisen ongelmia pysty ratkaisemaan, pystyy silti monesti auttamaan.”

Manuela ei ole koskaan nähnyt Anitaa suuttuneena. Anita on taas monestikin ihmetellyt, miksi Manu kiihtyy nollasta sataan jostakin aivan mitättömästä asiasta.

– Ihan aina en käsitä, mikä siinä tilanteessa oli niin kiihdyttävää. Varsinkin siskonsa kanssa Manulle tulee helposti kiistaa, mutta tiedän kyllä, että nopeasti se siitä rauhoittuu.

Kun tulee Manuelan vuoro arvioida, missä he ovat erilaisia, Anita sanoo:

– Tiedän mitä aiot sanoa!

Tekemisen tempo on italialais-savolaisella ja eteläkarjalaisella erilainen. Kun Manuela tekee nopeasti ja miettimättä, mitä huvittaa, Anita jää usein jahkaamaan.

– Mutta Anita on avautunut tosi paljon. Hän on tosi itsenäinen, ottaa asioista selvää ja uskaltaa kulkea omaa polkuaan.

Museonkävijät Lontoossa

Kun serkku on kuin sisko, elämään ovat kuuluneet niin yhdessä jaettu arki, ilot kuin vaikeudetkin.

Anitan ja Manuelan keskusteluyhteys on kestänyt Manuelan vaikeat vuodet, kun hänen vanhempansa erosivat tai kun isä Carmelo kuoli vuonna 2003. Anitan vanhemmat puolestaan erosivat kymmenisen vuotta sitten, kun Anita oli 15-vuotias.

– Välillämme ei ole mitään rooleja, eikä meillä ole minkäänlaista tarvetta miellyttää toisiamme. Silloin voi puhua mistä vain, Manuela sanoo.

– Vaikkei toisen ongelmia pysty ratkaisemaan, pystyy silti monesti auttamaan, Anita jatkaa.

Enimmäkseen Anita ja Manuela eivät tee yhdessä ”mitään ihmeellistä”. Kun Anita tulee Kuopiosta Helsinkiin, he hengailevat yhdessä Manuelan kotona, tekevät ruokaa ja puhuvat.

– Anita on minun au pairini, Manuela vitsailee.

– Katsotaan, miten hän viihtyy, kun laitan hänet lasten kanssa samaan huoneeseen nukkumaan!

”Meistä ei kumpikaan hämmenny ihmisten erilaisuuden edessä.”

Serkuksia yhdistää myös se, että molemmat ovat asuneet vuosia ulkomailla ja reissanneet paljon, myös yhdessä. Se on kasvattanut molemmissa rohkeutta, suvaitsevaisuutta, sopeutuvaisuutta ja joustavuutta.

– Meistä ei kumpikaan hämmenny ihmisten erilaisuuden edessä eikä kovin helposti ala arvostella ketään.

Yksi ikimuistoisimmista reissuista, sellainen, josta kehtaa puhuakin, oli neljän serkuksen matka Lontooseen, jossa Manuela asui silloin viidentoista neliön kämpässä. Manuela ja Anita halusivat välttämättä viimeisenä päivänä Churchill-museoon. Siskot Carla ja Elisa koettivat selittää, ettei siihen ole aikaa. Manuela ja Anita saivat kuitenkin tahtonsa läpi. Kun englanninkielinen, 1,5-tuntia kestänyt kierros Iso-Britannian entistä pääministeriä esittelevässä museossa oli lopussa, ja Anitan tempaisi opastusluurit päästään, Elisa tokaisi: ”Mie en tajunnut yhtään mittään”.

Se ei tarkoittanut, etteikö hän olisi oikeasti ymmärtänyt mitään, se oli vain kiukkuinen protesti sille, että taas Manu ja Anita olivat tehneet mitä halusivat, koska ovat niin Manu ja Anita.

Juttu naurattaa Manuelaa ja Anitaa vieläkin.

Ei ihme, jos siskoilta on jälleen kuittailua tiedossa.

Anita Kirvesniemi ja Manuela Bosco

Anita Kirvesniemi

26-vuotias kansanterveystieteen opiskelija.

Hiihtänyt kilpaa SM-tasolla ja voittanut useita nuorten SM-mitaleita.

Opiskellut Yhdysvalloissa New Mexicossa ja Minnesotassa, ja hiihtänyt siellä myös kilpaa.

Kirjoittanut Vegemaniaan kasvispainotteisen ruokavalion hyödyistä.

Manuela Bosco

34-vuotias kuvataiteilija, näyttelijä ja entinen yleisurheilija, jonka päämatkana oli 100 metrin aitajuoksu.

Urheilu-uralta on useita suomenmestaruuksia.

Näytellyt muun muassa Luokkakokous 2 -elokuvassa.

Julkaissut romaanin Ylitys (Teos) ja kirjoittanut lastenkirjan Pöytä joka tahtoi kodin (Otava 2015) Pamela Tolan kanssa. Julkaisi juuri vegaanisen keittokirjan Vegemania (Cozy Publishing) Anita Kirvesniemen kanssa.

 

Vierailija

Paljon turhempaakin on kirjoitettu, ainakaan tässä ei ruikutettu joistakin sairauksista tai muista elämän vaikeuksista! Ilmeisesti positiivinen sävy elämässä ei yleensäkään vain miellytä kaikkia, vaan joidenkin mielestä olisi kivempää lukea, miten huonosti muilla menee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla