Yhdestä asiasta 91-vuotias kuningatar ei luovu – päivittäisistä drinksuistaan.

Kuningatar Elisabeth II pitää mielensä virkeänä nauttimalla päivittäin neljä annosta alkoholia, kertoo Harper's Bazaar. Jo 91-vuotias monarkki on hallinnut Iso-Britanniaa vuosikymmeniä, ja pitelee valtikan lisäksi myös lasia sujuvasti kädessä.

Kuninkaallisen keittön entisen kokin Darren McGardyn mukaan kuningatar ei ole ”foodie”. Hän syö vain silloin, kun on tarpeen ja tarkan rutiinin mukaan. Myös alkoholi kuuluu kuningattaren päivärutiiniin – vaikka aikataulu on tiukka, aina löytyy aikaa cocktailille ja samppanjalle.

McGardy paljasti kuningattaren ruokailurutiinin Business Insiderille, jonka raportoinnin mukaan kuningatar nauttii ennen lounasta ginistä ja Dubonnetista valmistetun cocktailin sitruunalla ja jäillä. The Independentin mukaan hän taas nauttii lounaansa yhteydessä lasillisen viiniä. Sehän on terveellistä, eikös? Iltansa kuningatar päättää tyylikkäästi Dry Martinilla ja lasillisella samppanjaa.

Kuningattaren serkku Margaret Rhodes on kertonut, että Elisabeth ei ole koskaan muuttanut juomistottumuksiaan. Hän pitää tiukasti kiinni päivittäisistä drinkeistään. Ja miksipä sitä hyviä tapoja muuttamaan.

Yhdestä asiasta kuningatar ei kuitenkaan välitä: oluesta. Hän käänsi selkänsä huurteiselle tuopille vieraillessaan Guinnessin tehtaalla Dublinissa.

 

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!