Sebastian Rejman. Kuva: Kaisu Jouppi
Sebastian Rejman. Kuva: Kaisu Jouppi

Suomenruotsalainen Sebastian Rejman ei osaa snapsilauluja.

Onko sinulla talenttia?
Osaan soittaa, laulaa, puhua, pelata jääkiekkoa, liikuttaa nenää samalla tavalla kuin koirat ja olen hyvä eläinten kanssa. Olen nähnyt monenlaista lahjakkuutta ohjelmaa tehdessä, Janne Katajan pingviinitanssista alkaen. Maamme nuoret tytöt ja pojat ovat todella keksineet tekemistä vapaa-aikanaan. Joku diabolo-hyrrä! Ei tulisi itselle mieleen, että pitäisikö alkaa sunnuntain ratoksi treenata diaboloa. Jos saisin valita itselleni uuden
talentin, haluaisin osata breikata. Olen tosi jäykkä ja huono siinä.

Sinä olet oikeasti muusikko. Miten päädyit tv-hommiin?
Tuotantoyhtiöstä soitettiin, koe-esiintymisessä oli hauskaa, ihmiset olivat kivoja: en keksinyt mitään syytä kieltäytyä. Mietin aluksi, liittyykö työ mitenkään musahommiin, mutta on toisaalta hauskaa olla vaihteeksi jollain muulla duunissa. Juontajakollegani Lorenz Backman puhuu kuin Ruuneperi. Jopa minä olen hiljentynyt hänen rinnallaan pariksi minuutiksi. Hysteeristen kohtausten riski on olemassa, ja odotan jo suoria lähetyksiä.

Mitä musiikkirintamalle kuuluu?
Giant Leap -yhtye on telakalla, levätköön rauhassa. Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet itsetutkiskelun aikaa. Huomasin, että jokin tökki toista levyä tehdessä, ja oli pakko selvittää, mikä. Nyt minulla on uusi bändi, jota kutsun nimellä sooloprojekti. Musa tuntuu taas hyvältä.

Musiikki on ehdottomasti tärkein juttuni. Sain 14-vuotiaana kitaran, ja siitä alkoi tukan kasvu. Pian tein ensimmäisen, punkhenkisen kappaleeni Left By Love. Kuten näkyy, olin hyvin sisällä rakkauselämässä tietämättä aiheesta hevon helvettiäkään. Minulla oli levytyssopimus jo 22-­vuotiaana, mutta irtisanouduin. Levy-yhtiö olisi halunnut suomeksi laulavan koko kansan Sebastianin, ja se ei kiinnostanut.

Olet kaksikielisestä perheestä. Asioitko suomeksi vai ruotsiksi?
Puhun faijan ja joidenkin koulukavereiden kanssa ruotsia. Muuten olen vahvasti suomenkielinen. Joskus bileissä huomaan, etten osaa laulaa kaikkia suomalaisten tuntemia lauluja. En toisaalta osaa suomenruotsalaisia snapsilaulujakaan. Eikä meillä ollut hirveästi fyrkkaakaan.

Olen ihan työläisperheestä Itä-Helsingistä. Minulla on kymmenen vuotta vanhempi veli, joka harrasti taekwondoa ja käytti minua harjoitusnukkena. Aina, kun vanhemmat lähtivät käymään kaupassa, broidi sitoi minut nippuun ja pieraisi naamalle. Terkkuja!

Sebastian Rejman

■ Muusikko on tuttu Giant Leap -yhtyeestä ja parin vuoden takaisesta Kuorosodasta. Soololevy on tulossa ensi vuonna.
■ Syntyi perjantaina 13.1.1978. ”En ole muuten taikauskoinen, mutta 13
on tärkeä numero. Se on tatuoitu käsivarteenikin.”
■ Koulutukseltaan ylioppilas, asuu Helsingin Kalliossa.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti
Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.