Kuva Susanna Kekkonen
Kuva Susanna Kekkonen
Sauli Koskinen ja Adam Lambert. Kuva Shutterstock
Sauli Koskinen ja Adam Lambert. Kuva Shutterstock

Sauli Koskinen muutti Los Angelesiin supertähti ­Adam ­Lambertin perässä, vaikka ei osannut kunnolla englantia. Kohta edessä on näytönpaikka: oma tv-ohjelma. – On semmoinen tohina, että täältä tullaan!

Bloggari Sauli Koskinen, 27, siirtää kuoharilasin sivummalle ravintola Kämpin Brasseriessa Helsingissä ja ojentaa pöydän yli näytille kännykkänsä. Ruudulla on kuva muutaman päivän takaa Lapin-lomalta, jolla Sauli ehti husky­safarille ja häkkiin susien kanssa, ihan niin kuin kuvassa näkyy.

– Mä olen just tuollainen. Ai häkkiin susien kanssa? Totta kai tulen! Vasta kun yksi säikyistä susista haisteli kättäni vähän­ kyräillen, tajusin, että mähän voin nyt siis kuolla, Sauli sanoo ja käkättää.

Nauru on käheä, tiukkarytminen ja aika tavalla tarttuva, eikä sen isäntä kursaile päästää sitä ilmoille. Huumoria pitää­ Koskisen elämässä olla ja energiaa ja positiivista mieltä. Niitä Sauli on viljellyt ympärilleen viiden Suomessa viet­tämänsä viikon aikana tavatessaan ystäviään ja perhettään. Vielä herkemmässä hyvä mieli Saulilla on nykyisessä kotikaupungissaan Los Angelesissa. Siellä, West-Hollywoodissa, hän asuu kump­paninsa, poptähti Adam Lambertin, 31, kanssa.

– On sillä merkitystä, että saa herätä auringonpaisteeseen lumipyryn sijaan. Eikä aurinkoisuus koske vain säätä, vaan tietty valoisuus paistaa myös Los Angelesin ihmisistä, Sauli kuvailee.

– Joskus mietin, että valtion pitäisi maksaa Suomessa asuville matka au­rin­­­koon­ talven synkimpinä kuukausina!

Kun Losissa vastaantulija näyttää hyvältä­ tai hänellä on hauska vaate, Sauli kehaisee sitä ääneen ja saa iloisen thanksin takasin. Kun hän viime viikolla Hyvinkäällä kysyi lenkkeilijän koiran rotua,­ taluttaja jurnutti eteenpäin vastaamatta mitään.

– Suomessa ajatellaan, että kyse on pinnallisuudesta, kun amerikkalainen kaupankassa kysyy 'Mitä kuuluu', vaikkei haluaisikaan kuulla asiakkaan koko elämän­tarinaa. Mutta onhan se nyt hiton paljon kivempi tapa kuin vain tuijottaa kassahihnaa ja narista, kun olet unoh­tanut punnita banaanisi, Sauli heittää esimerkiksi.

– Losista on tullut kotini, ja sen meininki sopii minunlaiselleni hyvin. Siellä uskallan elää vapaammin ja hengittää helpommin. Vetäistä leopardikuvioiset pillifarkut päälle ilman, että herätän huomiota kadulla.

Hyvinkää – Hollywood

Syntyjään hyvinkääläinen Sauli lähti Yhdysvaltoihin­ pari vuotta sitten. Suurin syy oli "pieni ihastus". Niillä sanoilla hän viittaa suhteensa alkuun Adamin kanssa. Yhteinen periaate on, ettei yhteistä yksityis­elämää sen suuremmin julkisuudelle availla. Saulille on tarjottu muun muassa tosi tv -sarjaa hänen elämästään, mutta siihen hän ei ole suostunut.

– Jos jonkinmoiselle ehdotukselle on tullut sanottua ei.

Sauli kuvailee elämäänsä ihanaksi, mutta varoo leveilemästä arjellaan. Rutiinit kuulemma tuskin poikkeaisivat elämästä Suomessa, jos Sauli olisi päättänyt jäädä tänne.

– Kirjoitan blogejani, käyn kaupassa, teen ruokaa, lenkkeilen ja käyn ulkona kavereitteni kanssa. Eikö se kuulosta ihan tavalliselta elämältä? Jos nyt välillä tälläydymme gaaloihin tai saamme kutsun Elton Johnin juhliin, ne ovat vain piipahduksia Hollywoodin glamouriin. En elä sitä glamouria päivästä toiseen.

Julkkiskerman keskellä hän sanoo onnistuneensa pitämään jalat maassa.

– Ei pidä ajatella olevansa yhtään parempi kuin muut, vaikka olisi kokenut mitä. Uskon, että me kaikki olemme samalla viivalla riip­pumatta taustoistamme tai asemastamme. ­Minulla on hyvä itsetunto, joka auttaa pitämään pään kylmänä kaikissa piireissä.­

Sauli ei myöskään myönnä amerik­kalaistuneensa – mitä nyt on hurahtanut terveelliseen elämään ja superfoodiin. Luomuruokiin erikoistunut Whole Foods Market on viikoittainen vakio-ostospaikka, ja smoothiebaareista on tullut tuttuja lounasmehupaikkoja.

– Minusta on tullut tarkka ruoka­pakkausten takapuolen lukija. Terveel­lisen ruokavalion noudattaminen on Amerikassa helppoa, sillä hedelmät ja vihannekset saa aina niin tuoreina.

Viimeisin ostos kotiin on oma mehulinko, jolla Sauli surauttaa punajuuri-porkkanamehut aamukahvin korvikkeeksi. Saulin mukaan useimmat reseptit kuulostavat pahemmalta kuin miltä maistuvat.

– Kyllä mä täällä Suomessa ollessani olen ajatellut, että olenko ihan turhamainen, kun ikävöin mehulinkoani. Eipä sillä, olen minä Jenkeissä leiponut karjalanpiirakoitakin. 

Amerikassa Sauli osallistuu aktiivisesti Suomi-seurojen menoihin. Porukalla on saunottu ja viimeksi katsottiin yhdessä Linnan juhlia isolta screeniltä.

Viisautta, varovaisuutta, rohkeutta

Sauli Koskinen astui julkisuuteen kuusi vuotta sitten 21-vuotiaana seikkailun­haluisena nuorena, jota kiritti valtava kokemuksennälkä. Hän oli nähnyt Hesburgerin tiskin ja pihvinpaistopaikat, muuttanut tylsistyksissään neljäksi kuukaudeksi Kanariansaarille ja työskennellyt vaatekaupassa, missä asiakas patisti osallistumaan Big Brother -ohjelmaan.

Ja Saulihan osallistui. Vuonna 2007 hän tepasteli BB-talosta sarjan kolmantena suomalaisvoittajana. Hänen elämässään ei ollut mitään poikkeavaa tai erityisen kiinnostavaa, mutta hän oli valmis jakamaan sen kaikkien kanssa.

– En kadu tuota reissua, mutta nykyisessä elämäntilanteessani en lähtisi mukaan,­ vaikka maksettaisiin mitä. Tuolloin olin ajattelematon pikkupoika, joka halusi vain bilettää ja kokea kaikkea hauskaa. En lähtenyt hakemaan jul­kisuutta, mutta en liioin ajatellut, mitä ohjelma toisi mukanaan.

Sauli sanoo olleensa pikkupoika verrattuna siihen mitä on nyt. Tässä kuussa mies täyttää 28 vuotta.

– Olen kasvanut, saanut elämän­kokemusta ja mennyt ihmisenä eteenpäin. Kuusi vuotta ei ole pitkä aika, mutta se on ollut minulle merkittävä elämänvaihe. Elämääni tulleet ihmiset ovat opettaneet paljon – mistä muustakaan sitä oppii yhtä paljon kuin muista ihmisistä?

Nyt kun Saulin elämässä on jotain erilaista tai joku erityinen, hän suhtautuu siihen suojelevammin.

– Minulla on yhä spontaani seikkai­lijan asenne. Kun lähden kaveriporukalla ulos, en voi tietää, mitä tapahtuu. Saatan edelleen tanssia pöydillä ja laulaa karaokea, mutta pieni järjen ääni on matkan varrella liittynyt mukaan. Olen saanut viisautta ja oppinut varovai­suutta.

Seikkailunhalun lisäksi Saulista löytyy rohkeutta. Amerikkaankin hän muutti osaamatta kunnolla englantia.

– Toivotan onnea sille, joka kokeilee samaa. En ole koskaan suostunut seinäruusuksi, mutta alussa itseni ilmaiseminen vieraalla kielellä oli tosi han­kalaa. Minusta tuntui, että putoan ­kavereiden jutuista enkä voi osallistua läpän­heittoon. Ajattelin, että hitto, ­enhän minä ole tällainen. Vaikka elämä nyt on hyvää, on se joskus ollut rankkaakin, eikä tieni ole ollut helpoin. Tällä hetkellä elämäni on hektistä ja seurattua, mutta itsepä­ olen polkuni valinnut.

Jaksamisessa ovat auttaneet läheiset ja perhe, joihin Sauli pitää säännöllisesti yhteyttä Skypen ja muiden palvelujen avulla.

– Onneksi on parhaat ystävät ja siskot, joille avautua silloin, kun pitää päästää ilmoja pihalle.

Palkinto hiljaiselosta

Tämänkertaiselle Suomen-vierailulle Sauli tuli paitsi läheistensä vuoksi myös työsyistä ja nähdäkseen Adamin konsertoivan Helsingissä. Ennen Suomea popin supertähden kiertue on poikennut muun muassa Indonesiassa,­ Singaporessa, Kiinassa, Japanissa,­ Etelä-Koreassa ja Venäjällä, missä myös Sauli piipahti.

Adamin jatkaessa kiertuettaan Sauli alkaa kuvata omaa uutta televisio­sarjaansa kotikulmilla Los Angelesissa. Suomen Fox-kanavalle tehtävässä life­style-ohjelmassa Sauli isännöi visiittejä amerikansuomalaisten julkkisten luona. Kaikkia kymmentä vierastaan Sauli ei vielä paljasta, mutta sarjassa vieraillaan ­ainakin kampaaja Riku Campon sekä ravintoloitsija-kokki Stefan Richterin kodeissa ja heille tärkeissä maisemissa. ­Lopulliset palaverit käytiin nyt Hel­singissä.­

Sauli on haaveillut omasta ohjelmasta jo pitkään ja on syystäkin täpinöissään unelmansa toteutuessa.

– Totta kai minua jännittää, tuleeko ohjelmasta hyvä vai floppi. Minulle tämä on hirmu tärkeä juttu.

Miehelle, joka julkisuudessa usein määritellään starapuolisonsa kautta, oma näkyvä projekti on ollut myös merkittävä itsetunnon kohottaja.

– Olen haaveillut omasta jutusta. Pari vuotta olen pitänyt hiljaiseloa, odottanut sopivaa projektia ja kieltäytynyt niistä jutuista, jotka eivät ole tuntuneet oikeilta.­ Koen, että odotus palkitaan nyt. On semmoinen tohina, että täältä tullaan!­

Tulevan kesän aikana Sauli palaa Suomeen vielä muissakin työasioissa. Hän iloitsee jo kesäisen Helsingin tunnelmasta ja siitä, että saa taas käyttää omaa kieltään. Parisuhteelle reissaaminen asettaa omat haasteensa varsinkin, kun reissaajia on kaksi.

– Yhdessäolo on kuitenkin vain järjestelykysymys. Minulle on tärkeää päästä välillä Suomeen, tarvitsen näitä matkoja kotiin ja läheisiäni. Onneni koostuu siitä, että saan heidät lähelleni.

Lue myös: Sauli Koskisen suosikkikohteet Los Angelesissa

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.