Koulukiusaaminen on vaikuttanut Sara Chafakin ystävyyssuhteisiin. "Minun on vaikea luottaa ja avautua, enkä päästä ihmisiä helposti lähelleni. Siksi päädyn usein antamaan väärän kuvan ja ensivaikutelman itsestäni", Sara harmittelee. Kuva Liisa Valonen
Koulukiusaaminen on vaikuttanut Sara Chafakin ystävyyssuhteisiin. "Minun on vaikea luottaa ja avautua, enkä päästä ihmisiä helposti lähelleni. Siksi päädyn usein antamaan väärän kuvan ja ensivaikutelman itsestäni", Sara harmittelee. Kuva Liisa Valonen

Missi Sara Chafak on tuntenut koulukiusaamisen takia itsensä aina ulkopuoliseksi ja epävarmaksi. Vasta nyt hän on oppinut pikkuhiljaa tykkäämään itsestään.

Sara Chafak, 23, kruunattiin Miss Suomeksi vuonna 2012 ja viime syksynä hän ihastutti Dancing on Ice -ohjelmassa luistelemalla pronssisijalle parinsa Sasha Palomäen kanssa. Sara oli kisassa etenkin pikkutyttöjen suosikki: hän sai heiltä valtavat kasat sydäntarroilla kuorrutettuja fanikirjeitä ja piirustuksia. Niissä Sara oli aina kuvattu prinsessana, kauniina ja lahjakkaana.

Luulisi, että missi olisi jo kehuihin tottunut, mutta Saraa hänen ohjelman aikana saamansa kannustus hämmensi. Melkein puolet elämästään marokkolais-suomalainen nainen on tuntenut olevansa ulkopuolinen, outolintu.

Päiväkodissa häntä haukuttiin neekeriksi, ja ala- ja yläkoulussa tuntui, että mitä nätimmin Sara oli tukkansa laittanut tai mitä hienommat vaatteet hänellä mielestään oli, sitä enemmän häntä kiusattiin.

– Koulukiusaaminen teki minut epävarmaksi ulkonäöstäni ja tekemisistäni. Minulla on aina ollut kova halu tehdä monia asioita, mutta se on vaikeaa, kun on vuosia saanut kuulla kauheuksia itsestään. Sisälläni on aina se pieni ääni, joka pidättelee ja vetää minua taaksepäin. Olen vasta nyt oppinut pikkuhiljaa tykkäämään itsestäni, Sara kertoo.

Vahvin kaikista

Sara varttui yksinhuoltajaäitinsä ja kahden veljensä kanssa Helsingin Vuosaaressa, missä ei vielä 1990-luvun alussa asunut juuri ulkomaalaistaustaisia lapsia. Eksoottinen, arabiaa välillä pälpättävä poikatyttö jätettiin usein leikkien ulkopuolelle ja häntä nimiteltiin.

Kiusaaminen alkoi päiväkodista ja jatkui pitkälle yläasteelle asti. Vanhemmat tytöt ottivat Saran koulussa silmätikukseen, nälvivät, huutelivat ja puhuivat pahaa selän takana.

Kerran kiusaaminen yltyi fyysiseksi, kun eräs tytöistä otti viidesluokkalaista Saraa välitunnilla rinnuksista kiinni ja uhosi antavansa tälle turpaan. Tilanne raukesi, kun opettaja osui paikalle.

– Selvisin kiusaamisesta, koska olin henkisesti ihan älyttömän vahva. Minun täytyi olla. Jos olisin ollut heikompi, minulle olisi voinut käydä huonosti. Ei minua pelottanut mennä kouluun, sillä ajattelin, että jos joku käy minuun vielä käsiksi, annan kyllä palaa.

Poika joka pelasti

Sara sai kiusaamisen keskellä voimaa jalkapalloharrastuksestaan ja läheisiltä ihmisiltään, kuten äidiltään ja poikaystävältään Tuomas Varesvuolta, jonka kanssa Sara on ollut yhdessä jo yhdeksän vuotta.

Heidän tavatessaan 14-vuotias Tuomas oli rinnakkaisluokan komea poika, josta Sara ajatteli ääneen: ”Jos mä ton saan, mä en pyydä enää mitään muuta.” Rakastuminen avasi Sarassa tunnelukkoja, joiden olemassaolon hän oli unohtanut.

– Itkin ensimmäistä kertaa vuosiin, kun rakastuin Tuomakseen. Hän ei tajunnut silloin kyyneleitteni merkitystä, mutta minulle se oli valtava asia. Tuomas tuli elämääni ihan helvetin hyvään aikaan. Ilman häntä olisin vain koko ajan ajatellut koulukiusaamista. Tuomas piti ajatukseni koossa, ja nykyään hän pitää jalkani maassa. On ihanaa, että olen saanut kasvaa yhteen ihmisen kanssa, joka tuntee minut oikeasti – jo ennen tätä kaikkea. Hän näki sen ruman ankanpoikasen, Sara hymyilee.

Pari asui yhdessä Tallinnassa puoli vuotta, missä molemmat opiskelivat kansainvälistä markkinointia yksityisessä yliopistossa. Saran tultua missiksi, he päättivät palata asumaan lapsuudenkoteihinsa Vuosaareen, kolmensadan metrin päähän toisistaan. Järjestely on toiminut, eikä parilla ole kiire kihloihin tai avoliittoon.

– Tykkään asua kotona ja olla taas äidin kainalossa. Vaikka odotan yhteistä elämää Tuomaksen kanssa, aion nauttia nyt siitä, että saan olla äidin kanssa. En halua vielä jättää häntä.

Mikä sai Saran perheen hajoamaan pirstaleiksi? Entä mistä lapsuutensa tapahtumasta hän tuntee yhä syyllisyyttä? Lue koko juttu Me Naisten numerosta 4/2014.

Voit myös ostaa digilehden täältä. Joka päivä -tilaajana pääset lukemaan koko jutun täältä.

Sara Chafak

■ Miss Suomi 2012 syntyi 25.10.1990 Helsingissä.

■ Isä marokkolainen, äiti suomalainen.

■ Asuu Helsingin Vuosaaressa äitinsä kanssa.

■ Seurustellut yhdeksän vuotta Tuomas Varesvuon kanssa.

■ Sijoittui kolmanneksi Dancing on Ice -ohjelmassa parinsa Sasha Palomäen kanssa.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.