Santtu-Matias Rouvali huhkii työkseen kapellimestarina kansainvälisissä konserttisaleissa. Kotona Lepsämässä hän herää aamuviideltä metsälle ja kuuntelee fiftarirokkia. – Täällä olen enemmän oma itseni, tuore isä kertoo.

Ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin, 28, saappaat nojaavat vastavalmistuneen oma­kotitalon kuistiin ja ovat vartta myöten mudas­sa. Ympärillä aukeaa loputon näkymä peltoa, metsää ja mutkittelevaa jokea. Kesällä 2012 hankittuun tilaan Lepsämän maalaiskylässä Nurmijärvellä kuuluvat uuden talon lisäksi 22 hehtaarin tilukset, vanha tupa, punainen navetta sekä tynnyri­sauna.

Santtu-Matias Rouvali on ollut kysytyimpiä suomalaisia kapellimestareita jo hyvän aikaa: viime vuonna hän vietti työajastaan 70 prosenttia ulkomailla. Nuoresta lahjakkuudesta alettiin kuhista ensimmäisen kerran vuonna 2009, kun hän debytoi lyhyellä varoitusajalla Radion sinfoniaorkesterin johtajana. Koko kansalle kiharapäinen kapellimestari tuli tutuksi viimeistään viime itsenäisyyspäivän vastaanotolla, jossa Santtu johti energisesti Tampere Filharmonikoita. Viime syksynä hän aloitti työt Tampereella ylikapellimestarina.

Mutta kotitilalla Lepsämän kylässä klassisen musiikin konserttisalit tuntuvat kaukaisilta – ja se on tarkoituksin.

Täällä Santtu samoilee omistamissaan metsissä lintukoiransa Matsonin kanssa ja kokkaa perheelle itse metsästämäänsä riistaa. Pakastimessa odottaa tälläkin hetkellä kaksi kanadanhanhea, 15 kyyhkystä ja yksi fasaani.

– Kotona haluan olla täysin irrallaan klassisen musiikin maailmasta. Koti on minulle kaikista tärkein paikka, Santtu sanoo.

Nopeat käänteissään

Santtu oli ehtinyt tapailla avopuolisonsa, pianisti Heini Lehdon, 31, kanssa vasta pari viikkoa, kun he bongasivat Lepsämän-tontin myynti-ilmoituksen netistä. Pari oli tutustunut toisiinsa pinta­puolisesti Sibelius-Akatemiassa, jossa Santtu opiskeli orkesterinjohtamista ja Heini pianonsoittoa. Toissa kesänä kuitenkin roihahti.

Hetken mielijohteesta Santtu ja Heini hyppäsivät autoon ja hurauttivat Lepsämään. He ihastuivat saman tien tunnelmaan ja näköaloihin ja tekivät kaupat.

Viime marraskuussa tontille valmistunut omakotitalo on vakuuttava ilmestys: viiden huoneen ja 170 neliön asunto on sisältä tilava ja moderni, ja sen pinnat hohtavat vielä uutuuttaan. Eteisessä portaikon vieressä roikkuu kyltti, jossa lukee 'living the dream', elämme unelmaamme. Verhot ja taulut puuttuvat vielä, mutta olohuone ja keittiö ovat jo saaneet kalusteet.

"Santtu on tämän perheen kokki", Heini sanoo miehen esitellessä metsästämäänsä kanadanhanhea.

Aluksi parin viime vuoden tavoitteena oli vain saada uusi talo nopeasti valmiiksi. Mutta sitten kuvioihin tuli muutakin: työmatkoja ulkomaille, Santun ylikapellimestarin virka, uusi koira, Heinille hevonen – ja lopulta vielä lapsikin. Vain kuukausi kodin valmistumisen jälkeen syntyi parin yhteinen poika.

– Olemme käänteissämme nopeita. Oikeastaan vasta tontin ostettuamme totesimme, että kai me nyt sitten seurustelemme. Lapsikin sai tulla jos on tullakseen, ja tulihan se. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu kuitenkin siltä, että juuri näin tämän piti mennäkin, Heini kertoo.

– Vaikka vauhtimme kuulostaa rankalta, se ei meistä tunnu siltä. Kaikki on tapahtunut niin luonnollisesti, Santtu peesaa.

Ympärillä näyttääkin ihan lapsi­perheen kodilta: Lattialla on vauvojen leikki­matto ja keittiön­pöydän vieressä pieni rottinkisänky. Olohuoneen hyllytason täyttävät siniset onnittelukortit.

Frakki hiessä maailmalla

Santtu on klassisen musiikin maailmassa poikkeus, sillä hänestä on tullut menestyvä kapellimestari jo parikymppisenä. Syksyllä 2010 lontoolainen agentuuri Harrison/Parrott ryhtyi kansain­välistämään nuoren kapellimestarin uraa, ja viime vuosina Santtu on paistatellut niin Kööpenhaminan, Lontoon kuin Ranskankin filharmonikoiden johtajana. Hän ei osaa itse arvioida, mikä on tehnyt hänestä kuuman nimen sekä Suomessa että maailmalla.

– Olen kai edennyt urallani, koska olen nopea oppimaan ja teen paljon töitä. Olen vain ollut oikeaan aikaan paikalla ja tehnyt mitä pyydetään. 

Santtu kuvailee olevansa arkielämässään rauhaton ja poukkoileva, mutta orkesterin edessä kaikki muuttuu. Silloin hän ei stressaa mistään vaan ottaa rauhassa ja antaa tilanteen viedä.

– En koskaan hermostu tai ahdistu töistäni. Stressinsietokykyni lavalla on todella hyvä.

Yksi selitys menestykselle lienee myös Santun työtään kohtaan tuntema intohimo. Kun hän jotain tekee, hän tekee sen täysillä. Täydellistä heittäytymistä kuvaa työasu frakki, joka on jokaisen esityksen jälkeen hikiläikkien peittämä. Esiintyminen kuumissa valoissa yleisön katseiden alla on niin intensiivistä, että Santun pitää pyörittää neljää eri frakkia pesulassa tasaisin väliajoin.

Kotona ylle sujahtavat kuitenkin käytännölliset, säätä kestävät vaatteet, sillä vapaa-aika kuluu enimmäkseen ulkona.Usein Santtu herää jo kukonlaulun aikaan metsälle. Jos harjoitukset Tampereella ovat alkamassa aamu­kymmeneltä, hän lähtee metsästämään jo viideltä. Joesta nousee myös kalaa, mutta pellot Santtu on vuokrannut naapurin viljelijälle.

Ennen maalle muuttoa Santtu asui kaksiossa Helsingin Töölössä. Silloin vapaa-aika kului pitkälti muiden muusikoiden kanssa musiikista puhuen.  Lepsämässä ei klassisesta musiikista juuri jutella. Santun lähes jokailtaiseen ohjelmaan kuuluvat saunatreffit naapurin Pertti "Pepe" Pölläsen kanssa. Pepe auttoi Santtua ja Heiniä uuteen kotiin asettumisessa auraamalla tiet lumesta.

– Täällä on siisti kyläfiilis, ihan eri tunnelma kuin Töölössä valittavien kau­punki­mummojen keskellä. Olen täällä paljon enemmän oma itseni, enkä aio muuttaa pois ikinä.

Ihmettelyä isyydestä

Santun puhelin pirisee. Manageri soittaa ja kertoo, että ensi viikolla olisi kapellimestarin keikka Tukholmassa, sillä joku on perunut esiintymisensä ja korvaaja tarvitaan nopeasti. Santtu esittää ajatuksen Ruotsin-reissustaan Heinille, mutta avopuolison paljonpuhuva katse muuttaa mielen.

– Juu, en mä kyllä todellakaan voi lähteä. Olemme suunnitelleet, että alku lapsen kanssa rauhoitetaan. Pojan takia näitä asioita pitää miettiä tästä eteenpäin tarkemmin, Santtu myöntyy.

Santtu ei ole vielä sisäistänyt, mitä kaikkea hänen uuteen rooliinsa kuuluu.

– Alan vasta pikkuhiljaa tajuta, että olen isä. Kun katson poikaani, mietin, että siinä se nyt on ja se on meikäläisen. Toistaiseksi roolini hänen elämässään on vielä aika pieni.

– Toisaalta se on myös suuri. Enhän minä ole voinut tehdä muuta kuin maata sohvalla ja imettää. Santtu onkin kokannut, siivonnut ja pyörittänyt arkea. Ja ollut tarvittaessa syli lapselle, kun minä olen tehnyt muuta. En olisi selvinnyt ilman hänen apuaan, Heini huomauttaa.

Heini on pianisti ja soittaa välillä partituureja Santulle, minkä avulla kapellimestari palauttaa töitä mieleensä.

Tuoreet vanhemmat eivät usko, että lapsi tulee muuttamaan heidän arkeaan kovin radikaalisti. Lapsen syntymän myötä vieraita on käynyt paljon, ja jatkossakin yhteys ystäviin on tarkoitus pitää tiiviinä.

– Jotkut muuttuvat, kun saavat lapsen, mutta me emme halua, että meille käy niin. Meistä ei tule kotihiiriä, emmekä halua nyhvätä vain keskenämme kotona. Kaipaamme muitakin ihmisiä ympärillemme, Santtu sanoo.

Vuosi ilman sähköä ja vettä

Kun Santtu ja Heini ostivat Lepsämän-tilukset, he saivat asuttavakseen ensi­alkuun vain vuonna 1927 rakennetun, lähes alkuperäiskunnossa olevan tuvan. Asunto piti lämmittää puilla kolmen kakluunin avulla, ja vessana pakkasillakin toimi vain navetan ulkohuussi.

Peseytymisen pariskunta hoiti ulkona tynnyrisaunassa, jonne he kantoivat vedet naapurin tontilta. Vaatteet käytiin pesemässä Heinin vanhempien luona Helsingissä.

Tupa on ulkonäöltäänkin askeettinen: koko talo on osittain valahtanut rinteeseen, ja sisätiloissa repsottavat niin tapetit kuin väliovetkin. On vaikea kuvitella, miten pari on pärjännyt vetoisassa tilassa ilman mitään mukavuuksia.

– Asuimme vuoden ilman sähköä ja vettä. Se oli parisuhteelle hyvä mittari, sillä opimme, että olemme samantyyppisiä ihmisiä. Parasta on, että nyt meillä on sekä kunnollinen koti että jotain ihan muuta. Voimmekin halutessamme palata aboriginaalielämään milloin vain, Santtu naureskelee.

Pieni vauva ja paljon matkustelua vaativa ura ovat hankala yhdistelmä, joten parin on pitänyt miettiä arjen sujuminen uusiksi. Äitiysvapaan ajan Heini ja lapsi kulkevat Santun mukana. Suunnitelmissa on kuitenkin hiljentää tahtia ja keskittyä enemmän töihin Suomessa.

– Tiedän onneksi töistäni jo pari vuotta etukäteen, ja nyt minulle on osunut Suomi-kausi. Tästä eteenpäin aion kuitenkin tasata täällä ja ulkomailla vietettyä aikaa, sillä en halua olla koko ajan reissussa.

Ränsistynyttä tupaa on tarkoitus joskus remontoida. Asiaa vaikeuttaa, että vuonna 1927 rakennettu talo on suojelukohde.

Ja jos Heini jääkin pyörittämään arkea yksin, apuna on tukijoukkoja. Hänen vanhempansa asuvat Helsingissä, Santun Lahdessa. Tarvittaessa molempien luokse pääsee Lepsämästä nopeasti.

– Eikä Santtu edes ole poissa niin paljon kuin kuulostaa. Hän on matkoilla neljä viisi päivää ja sitten taas kotona, Heini huomauttaa.

Kylän ainoa kapellimestari

Pariskunnalla on molemmilla kotona oma työhuone. Siinä missä Heinin huoneessa on suuri musta piano, Santun työhuone siintää tyhjyyttään. Kirja­hyllyssä on sentään iso pino partituureja, mutta levyjä ei näy missään. Kapellimestari ei ole ladannut klassista musiikkia edes tietokoneelleen.

– Kotona kuuntelen vain fiftarirokkia ja 1920-luvun big bandeja. Ne musatyylit ovat minulle vapaa-ajalla tarpeeksi yksinkertaisia.

Tonttinsa varalle Santulla on paljon suuria suunnitelmia. Navetasta hän haluaisi juhlatilan, jossa voisi järjestää vaikka juhannusfestivaalit. Uuden talon viereen pitäisi rakennuttaa autotalli ja remonttimyllerryksestä kärsinyt piha panna kuntoon.

Santun esitellessä tonttia ohi autoilee toinen kyläläinen, Kimmo Mäkiranta. Hän on menossa miesten yhteiselle peuransyöttöpaikalle, joten Santtu hyppää punaisen jeeppinsä rattiin ja päräyttää perään.

– Näin sut televisiossa, Kimmo heittää Santulle miesten tutkaillessa itselaukeavaa kameraa, jolla Kimmo kuvaa syöttöpaikalla peuroja ja muuta riistaa.

Paikkakunnan tuore julkkis on pantu kylässä merkille. Lepsämässä asuu paljon vanhoja sukuja, joiden keskellä Santun perhe on vielä uusi tulokas.

Kaupassa joku saattaakin vilkaista Santun perään ja alkaa supatella.

– Kyllähän me herätämme kiinnostusta, sillä täällä ei ole totuttu kapellimestareihin. Kaikki tietävät toistensa asiat, me tosin kaikista vähiten. Silti meidät on otettu erittäin hyvin vastaan. Saamme aina apua, jos sitä tarvitsemme.

Kimmo Mäkiranta on Santun metsästyskaveri. Miehet tapaavat usein yhteisellä peuransyöttöpaikalla.

Tuoreita faneja haaviin

Vaikka Santtu pyrkii pitämään työn ja arjen erillään, on hän hiljalleen ujuttanut klassisen musiikin maailmaa myös Lepsämään. Viime vuonna Santtu ja Heini järjestivät kotipaikkakunnallaan Syksy soi! -kulttuurifestivaalin, jossa esiintyi heidän lisäkseen muun muassa Radion sinfoniaorkesterin muusikoita.

– Festivaalit olivat menestys, ja kyläläiset tykkäsivät, Santtu kehaisee.

Tulevaisuudessa hänen toiveissa on saada innostettua erityisesti nuoria ihmisiä klassisen musiikin pariin. Kerran hän oli tupakalla työpaikkansa taka­pihalla, kun ryhmä lähellä hengailevia nuoria kysäisi, miksi miehellä on frakki päällään. Hetken kuluttua Santtu oli jo ylipuhunut porukan kuuntelemaan illan esitystä.

– Nuoret suhtautuvat ennakkoluuloisesti klassiseen musiikkiin, mutta kun heidät saa kerran houkuteltua paikalle, he tulevat uudestaan. Mielestäni juuri kapellimestari on se, joka voi avata keskustelun ja suostutella uusia ihmisiä mukaan. Klassiselle musiikille tuoreet kuuntelijat tekevät vain hyvää.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.