Näyttelijä Sanna Stellan pokkasi Venlan 80-luvun vintagemekossa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Näyttelijä Sanna Stellan pokkasi Venlan 80-luvun vintagemekossa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Näyttelijä Sanna Stellan on kyllästynyt siihen, että naiskoomikkous nostetaan aina esiin.

Hurjan suosion saavuttanut Siskonpeti-komediasarja pokkasi eilisessä Kultainen Venla -gaalassa odotetusti parhaan komedia- ja sketsiohjelman pystin. Näyttelijä Sanna Stellan, yksi suosikkikomedian neljästä tähdestä, kertoi osanneensa odottaa menestystä sarjalle jo sen alkumetreiltä asti.

– Täytyy tunnustaa, että jo siitä hetkestä lähtien, kun saimme idean Siskonpedistä, aloimme miettiä, mitä laitamme Venloihin päälle. Olemme koko ajan tehneet Venla-voittajaa.

– Koko lähetyksen ajan minua jännitti kuitenkin niin paljon, että nyt pokattuamme palkinnon minulla on ihan kaikkensa antanut olo, kuin olisin maratonin juossut, Sanna naureskeli.

Sanna uskoo, että sarjan suosio perustu pitkälti oikeaan ajoitukseen ja oikeisiin tyyppeihin. Sannan lisäksi Siskonpedin käsikirjoittaja-esiintyjänelikkoon kuuluvat koomikot Pirjo Heikkilä, Niina Lahtinen ja Krisse Salminen. Komediasarjan on sanottu olevan jopa edelläkävijä suomalaisella komediakentällä, sillä kaikki sen päätekijät ovat naisia.

– Tuntuu hyvältä, että meitä kutsutaan pioneereiksi – mutta naisetuliite on todella raivostuttava. Vaikka tottahan se on, että teemme komediaa naisista, sillä olemme naisia. Eikä vastaavia sarjoja ole kovin montaa olemassa. Historiallisesti nainen ei ole saanut kuulua ja näkyä, ja me taatusti kuulumme ja näymme.

Naamat eivät kyllästytä

Näyttelijä uskoo, että sarjan hyvä meininki ja tekemisen riemu välittyvät myös katsojille. Näyttelijänelikko on hyvää pataa keskenään myös vapaa-ajalla, eivätkä toisten naamat ole alkaneet kyllästyttää tiiviistäkään yhdessäolosta huolimatta.

– Ei näihin naamoihin vain voi kyllästyä. Soitan Pirjolle noin kolme kertaa päivässä. Ja jos en joskus soita, se kilauttaa takaisin, että mikäs nyt on hätänä. Mikset ole jo soittanut?

Parhaillaan Siskonpedistä työstetään kovaa kyytiä toista tuotantokautta. Uudet jaksot on tarkoitus saada purkitettua maaliskuun loppuun mennessä.

– Helmikuussa menemme studioon nauhoittamaan biisejä, ja heti perään alamme kuvata jaksoja. Minä odotan jo sitä leirikoulumeininkiä, että väännämme taas sarjaa aamusta iltaan, Sanna kertoi.

Lue myös:

Kultainen Venla -gaalan upeimmat – katso kuvat punaiselta matolta

Maria Veitola yllätti itsensäkin – yöpyi kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen sängyssä

Näin sinustakin tulee hauska nainen

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.