Samuli Edelmann asuu perheensä kanssa jälleen Suomessa. Kuva: Panu Pälviä
Samuli Edelmann asuu perheensä kanssa jälleen Suomessa. Kuva: Panu Pälviä

Samulin ja ohjaaja Mika Kaurismäen joulu huipentui hyväntekeväisyyskonserttiin, joka vei ajatukset pois kiireestä.

– Yleensä en ole kiireinen mies, mutta tänään olen, näyttelijä-laulaja Samuli Edelmann hymyili Johanneksen kirkossa Helsingissä toissapäivänä keskiviikkoiltana.

Kiireiden syy oli viattomien lasten päivän hyväntekeväisyyskonsertti, jonka Pappa Fest ry ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat järjestäneet jo monena vuonna. Tulot menivät tänä vuonna esimerkiksi MLL:n lasten ja nuorten puhelimeen.

– Tämä on upea, lämminhenkinen, rento tilaisuus, johon kaikki voivat tulla juuri sellaisena kuin ovat.

Pappa Fest ry on Samulin, tuottaja Pete Eklundin ja elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen perustama yhdistys, joten miehillä oli konsertin kanssa kädet täynnä työtä. Samuli luonnehti, että konsertti on artisteillekin kiireen ja paineiden keskellä miellyttävä kokemus. Nyt esiintymässä olivat esimerkiksi Cheek, Sanni ja Janna.

Maltan-vuosien jälkeen Samuli asuu nyt perheensä kanssa taas Suomessa.

Idean isänä Mika Kaurismäki

Konsertti syntyi alun perin elokuvaohjaaja Mika Kaurismäen ideasta.

– Ehdotin Samulille ihan pientä ideaa, että mitäs jos tehtäisiin tällainen konsertti. Siitä se lähti. On hienoa, että voi tehdä jotan pientä hyvää.

Vuoden 2015 konsertin tuotot menevät Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimen toimintaa.

Mika Kaurismäki oli konsertissa brasialaisen vaimonsa ja pariskunnan kahden pienen lapsen kanssa.

Mika keskittyy tällä hetkellä perhe-elämään, kun Tyttökuningas-elokuva on saatu elokuvateattereihin ja siihen liittyvä pyöritys on hieman laantunut. Elokuvassa nähdään sivuroolissa myös Samuli.

– Odotan hyvää vuotta, mutta työrintamalla ei ole tapahtumassa mitään konkreettista sanottavaa. Katselen ja käsikirjoittelen, Mika kertoi. Kuva: Jonna Öhrneberg

Vuoden vaihtumista Mika juhli leppoisasti perhepiirissä.

– Kun on pieniä lapsia, ei siinä hirveästi pääse bilettämään, hän naureskeli.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...