Samulin musiikkiuraa ja kiertue-elämää on kestänyt 27 vuotta. ”Sirkuselämä viehättää edelleen, se lähdön tunnelma ja saapuminen uuteen paikkaan. Jollain tasolla rakastan sitä.”
Samulin musiikkiuraa ja kiertue-elämää on kestänyt 27 vuotta. ”Sirkuselämä viehättää edelleen, se lähdön tunnelma ja saapuminen uuteen paikkaan. Jollain tasolla rakastan sitä.”

Samuli Edelmann pakeni vuosiksi suosion paineita toiseen maahan. Nyt hän haluaa auttaa muitakin puhumaan tunteistaan. – Surumielisyys ja kaiho ovat minulle tuttuja sävyjä.

Näyttelijä Samuli Edelmannin, 47, seurassa on paras sietää hiljaisia hetkiä.

Mies unohtuu niihin milloin kesken lauseen, milloin niiden välissä. Katse kiertää kaukana maisemassa tai nauliintuu vastapuoleen kuin tikka tauluun.

Samulille hiljaiset hetket ovat mukavia paikkoja, hyviä tiloja.

– Jossain vaiheessa tuli sellainen havahdus, että mitäpä, jos olisin vain. Voisin pitää paussin ja katsoa ympärilleni. Tässä iässä tuntuu, että pystyn olemaan hiljaakin.

”Nuorena piti koko ajan yrittää olla jotakin. En ole tuntenut sitä poltetta moneen vuoteen.”

Nuorempana polte oli toinen. Samuli oli showmies, aina esillä niin työssä kuin siviilielämässä.

– Nuorena piti koko ajan yrittää olla jotakin, tulla joksikin. Oli hinku päästä esille, Samuli sanoo.

– En ole tuntenut sitä poltetta enää moneen vuoteen. Miksikäs tässä pitäisi tulla, olen mitä olen. Oleminen on paljon helpompaa nyt.

Melankolian värit

Hiljaiset hetket Samuli on tuonut myös työhönsä. Kollega Krista Kosonen kertoi ihailleensa vastanäyttelijänsä tyyneyttä ja pitkiä katseita viimeksi Tappajan näköinen mies -elokuvan kuvauksissa.

Siinä Samuli on Viktor Kärppä, kirjailija Matti Röngän luoma sankari, jonka menneisyyden yhteydet alamaailmaan häiritsevät miehen yrityksiä viettää tavallista perhe-elämää.

Uusi elokuva on yksi palanen Samulin ja ohjaaja Lauri Nurksen yhteistyössä: takana on Tappajan näköinen mies -tv-sarja, ja ensi vuonna tulossa on poliittisen vallan huipulle sijoittuva Presidentti-draama.

– Lauri osaa luoda hyvän ilmapiirin työryhmään. Ihailen hänen myönteisyyttään ja sitä, ettei asioista tehdä liian vaikeita, Samuli sanoo.

– Jo Kärpän tv-sarjaa kuvatessa ajattelimme Laurin kanssa, että siinä oli kaikki ainekset elokuvaksi.

Rooliaan varten Samuli muun muassa herätteli kouluvuosilta horroksessa olleet venäjäntaitonsa uudelleen käyttöön. Sitä hän pitää urakassa vaikeimpana osuutena, vaikka mukana oli myös vaativia stuntteja.

Leffaa kuvattiin Helsingissä, Tallinnassa ja Moskovassa, jossa Samuli kävi ensimmäistä kertaa.

– Minua viehätti tarinassa vahvan Venäjän läsnäolo sekä melankolia, joka värittää koko juttua, näyttelijä sanoo.

– Surumielisyys ja kaiho ovat minulle tuttuja sävyjä.

Nuoruuden unelmat todeksi

Siinä missä elokuvan Viktor Kärppä on mies vailla kotimaata – Venäjällä suomalainen ja Suomessa ryssä – Samuli Edelmannilla on aina ollut yksi kotimaa. Suomi oli henkinen koti myös niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka Samuli perheineen asui Maltalla.

”Lähteminen oli unelmaa, mutta samalla pakoa.”

– En koskaan kokenut jääväni sinne enkä suunnitellut, että olisimme niin pitkään. Tosin elämässäni ei yleensäkään ole mitään suunnitelmallisuutta.

Maltan-vuodet merkitsivät Samulille nuoruuden unelman elämistä todeksi. Aikoinaan Luc Bessonin elokuvasta Suuri sininen alkanut kipinä sai haaveilemaan arjesta Välimerellä ja sukeltamisesta kirkkaissa vesissä.

– Oli upea kokemus saada olla siellä perheen kanssa. Unelmani sukeltamisesta tuli maaliin, sain tehdä sitä ihan tarpeeksi. Kellua painottomuudessa ja katsella kaloja.

Samuli oli kaivannut myös irtiottoa jatkuvasta julkisuudesta ja pöhinästä. Ne olivat seuranneet häntä kuin varjo siitä saakka, kun hän valmistui Teatterikorkeakoulusta 1990-luvun alussa. Työtahti oli ollut tiukka.

– Maltalle muuttaessa ei pelottanut yhtään, että minut unohdettaisiin. Jollain tapaa se oli tervetulluttakin, Samuli myöntää.

– Olin saanut julkisuudesta oman osani ja vähän ylikin. Olin aika väsynyt siihen kaikkeen, ja mittani oli tullut täyteen. Lähteminen oli unelmaa mutta samalla pakoa.

Ensimmäisen vuoden Samuli opetteli olemaan hiljakseen. Uusi arki antoi perspektiiviä kaikkeen tuttuun. Viimeisinä vuosina hän alkoi tuntea koti-ikävää.

– Elämässä tulee erilaisia jaksoja. Tarvitsin tuollaisen vaiheen siihen kohtaan elämässäni. Nyt nuo vuodet tuntuvat enää unen­omaiselta jaksolta. On mahtavaa olla taas kotona ja nauttia neljästä vuodenajasta.


”Teen edelleen mielelläni komediaa, ei huumoria ole kuopattu. Edellisissä töissäni se vain on ollut melko mustaa.”
”Teen edelleen mielelläni komediaa, ei huumoria ole kuopattu. Edellisissä töissäni se vain on ollut melko mustaa.”


Masennusta ja paniikkia

Samulin ura näyttelijänä ja muusikkona on kestänyt 27 vuotta. Tai oikeammin hän on vain tehnyt töitä, sillä Samuli ei kuulu laskelmoiviin uranrakentajamiehiin.

– Työni valikoituvat ihan niin kuin elän tätä elämäänikin: vaistolla. Uuden jutun alussa sekoittuvat innostus ja pelko. Olen innoissani, mutta samalla saatan sanoa, etten pysty, pyytäkää joku muu, näyttelijä naurahtaa.

– Epävarmuus on vähän neuroottisen mieleni tulosta. Onneksi sekin on hälvennyt ja helpottanut iän myötä. Elämäni ei sentään ole jatkuvaa zentilaa, mutta saan jo enimmäkseen olla rauhassa omilta riivaajiltani.

Nuorempana neuroottisuus ja tunnelukot näyttäytyivät ahdistuksina, masennuksina ja paniikkikohtauksina. Samulin oli hankala puhua vaikeista tunteistaan.

– Kenelläpä nuoruus olisi helppoa. Tähän ikään puhumista on ehtinyt harjoitella monta vuotta, hän sanoo.

Tunteita käsittelee myös Kansallisteatterin Fragile-esitys, jonka työryhmässä Samuli on mukana tuottajana. Yläasteikäisille suunnattu projekti ohjaa nuoria käsittelemään vaikeitakin tunteitaan ja puhumaan niistä. Yhteistyössä ovat mukana muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen vanhempainliitto, Alko ja A-klinikkasäätiö. Heikki Törmin ohjaaman näytelmän pääosissa nähdään Konsta Mäkelä ja Marjut Maristo.

”Olen ainakin ymmärtänyt, mikä ei tee minua onnelliseksi.”

– Koulussa saisi olla oppiaine tunteidenkäsittelyyn, Samuli heittää.

– Hanke lähti liikkeelle halusta tehdä jotain hyvää tällä planeetalla. Ei tässä ole vaadittu omia traumoja taustalle, jotta voisi auttaa muita.

Nykyään Samuli kokee ikääntymisen hyvänä juttuna. Dramaattiset tunnenousut ja -laskut ovat rauhoittuneet. Elämänkokemus on opettanut tunnistamaan onnellisuuden ainekset.

– Tuntuu, että sellainen aktiivinen nälkä johonkin uuteen on rauhoittunut, eikä minulla ole nyt kiire mihinkään. En ole elämässä enää haku päällä, Samuli pohtii.

– Olen ainakin ymmärtänyt, mikä ei tee minua onnelliseksi. Onni ei löydy materiasta tai ulkoisista asioista. Oivallus on avannut ovia löytämään onnea pienissä arkisissa hetkissä, kuten työssä onnistumisissa.

Samuli Edelmann

  • Näyttelijä-muusikko syntyi Porissa 21.7.1968.
  • Asuu Helsingissä vaimonsa Laura Tuomarilan sekä lastensa Venlan, 15, ja Ilmarin, 11, kanssa.
  • Tappajan näköinen mies ensi-illassa 5.2. Muissa pääosissa Martti Suosalo, Ville Haapasalo, Krista Kosonen ja Maria Ylipää.
  • Kertojaääni tuoreessa elokuvassa Järven tarina.
  • Ylen Presidentti-sarjan kuvaukset alkoivat Helsingissä 8.2.
  • Fragilen ensi-ilta 24.5.
Vierailija

Samuli Edelmann: ”Koulussa saisi olla oppiaine tunteidenkäsittelyyn”

Samuli puhuu asiaa. Tosin tunteidenkäsittelystä pitäisi puhua ihan joka koulussa, sen verran pihalla fyysisesti aikuisetkin ihmiset tuntuvat olevan. Lapsena se siemen kuitenkin kylvetään. Harvan lapsen vanhemmat ovat niin kasvaneita henkisesti, että osaisivat opettaa lapselle itsereflektointia, tunteiden näyttämistä, prosessointia... tai millaista on kun herää erilaisia tunteita luokkayhteisöissä, ulkopuolisuutta, erilaisuuden tunnetta, loukatuksi tulemista... miten niitä tunteita voi käsitellä...
Lue kommentti
Vierailija

Samuli Edelmann: ”Koulussa saisi olla oppiaine tunteidenkäsittelyyn”

Olisihan siitä tunteidenkäsittelystä varmasti apua, ainakin hemulille. Varsinkintuli mieleeni kun kuuntelin hetken Edelmanin typerän kornia jollotusta- olikohan se puoli seiskassa vai missä lie- no enihau oli niin karmean tuskastuttava kokemus, ajattelin että kaverihan on täysin latvakakkonen ja jostain käsittelystä olisi ollut silloin apua luulisi noin kokeneen näyttelijän jo osaavan jotain mutta ei. Onneksi nopea kanavankääntö pelasti enemmiltä okesennuksenmakuisilta yökkäyksiltä. Aika paljon...
Lue kommentti

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.