Samuli Edelmann ja Laura Malmivaara ovat Presidentti-sarjassa Suomen ykköspari Henri ja Anna Talvio. Edelmann totesi, että oikeassa elämässä hänen psyykensä ei kestäisi todennäköisesti politiikkaa. ”Se on niin monimutkaista.” Kuva: Jonna Öhrnberg
Samuli Edelmann ja Laura Malmivaara ovat Presidentti-sarjassa Suomen ykköspari Henri ja Anna Talvio. Edelmann totesi, että oikeassa elämässä hänen psyykensä ei kestäisi todennäköisesti politiikkaa. ”Se on niin monimutkaista.” Kuva: Jonna Öhrnberg

Samuli Edelmann ja Laura Malmivaara pääsevät taas ottamaan toisistaan mittaa yhteisessä tv-työssä.

Näyttelijät Samuli Edelmann ja Laura Malmivaara nähdään ensi helmikuussa presidenttiparina, kun Yle Draama esittää uutuussarja Presidentin. Lauri Nurksen ohjaama sarja käsittelee poliittisen vallan huippua.

– Valmistauduin tähän rooliin kuin mihin tahansa muuhunkin, prosessi on aina samanlainen. Olen toiminut vaistoni perusteella, kuten elämässä muutenkin, Samuli Edelmann kertoi tänään sarjan kuvauksissa Helsingissä.

”Lauran kanssa on ihana riidellä.”

Vaistoonsa on luottanut myös Malmivaara.

– Olen seurannut roolia tehdessä omaa intuitiotani. Ja tämä on yhteispeliä, roolia ei voi tehdä yksin. Onneksi Samuliin voi luottaa, hän on tärkeä ystävä, Malmivaara sanoi.

Ystävykset pystyvät puhumaan toisilleen rehellisesti ja haastamaan toisiaan.

– Lauran kanssa on ihana riidellä. Olemme riidelleet paljon eri produktioissa, Samuli kertoi.

Asiaa alkoholismista

Edelmann iloitsi myös siitä, että Fragile – särkyvää -näytelmä tuli ensi-iltaan Kansallisteatterissa toukokuussa.

– Se kertoo alkoholismista, ja olen ollut mukana näytelmää tuottamassa kolmen vuoden ajan. Päärahoittajana ovat Alko ja Suomen kulttuurirahasto. Suomessa ei ole monta ihmistä, jota alkoholismi ei koskettaisi joko henkilökohtaisesti tai läheisen kautta. Tämä on tärkeä aihe, ja toivomme, että mahdollisimman moni nuori näkisi näytelmän.

Fragile lähtee pian kiertämään Suomen teattereita.

– Haluaisin myös, että sitä näytetään kouluissa. Tämän toteutuminen on ollut meidän monen vuoden unelma.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.