Näyttelijä Sami Uotila ja lapset Amos ja Ava Peppi Pitkätossun ensi-illassa. Kuva: Jonna Öhrnberg
Näyttelijä Sami Uotila ja lapset Amos ja Ava Peppi Pitkätossun ensi-illassa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Aki Nikkisen rooliin palannut näyttelijä haluaisi käydä useammin teatterissa lastensa kanssa.

Näyttelijä Sami Uotila tunnetaan yhä parhaiten roolistaan Salatut elämät -sarjan veijarimaisena Aki Nikkisenä. Sami ehti pitää sarjasta taukoa 13 vuotta, kunnes palasi viime lokakuussa rakastettuun rooliinsa. Samin mukaan päätös palata sarjaan ei olisi voinut olla parempi.

– Sarjaan ja vanhan tutun roolihenkilön saappaisiin on ollut todella hienoa palata. Akia on hirveän hauska näytellä, sillä hänessä on sopivaa särmää. Akin roolissa mielenkiintoni näyttelijänä pysyy helposti yllä, Sami kertoi torstaina Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu -musikaalin ensi-illassa.

Samin näyttelemä Aki poistui sarjasta vuonna 2002 rahtilaivan matkassa. Vuonna 2009 hän vieraili sarjan erikoisjaksossa, mutta teki todellisen paluun Salkkareihin vasta 13 vuoden tauon jälkeen. Sami on kertonut aiemmin, että hän lähti sarjasta, koska halusi kehittyä näyttelijänä, mutta aika oli kypsä monien teatterivuosien jälkeen.

Tällä hetkellä Salatut elämät on kuvaustauolla, mutta Samin kalenteri täyttyy töistä. Hän näyttelee vielä muutaman esityksen verran Isoa pahaa sutta Koko-teatterin Kolme pientä porsasta musikaalissa. Lisäksi hän vetää esiintymiskoulutuksia ja tekee elokuvadubbauksia.

– Kaikkea sellaista näyttelijäntyön peruskauraa siis, hän luonnehti.

Ei suutarin lapsia ilman kenkiä

Sami saapui katsomaan Peppi Pitkätossu -musikaalia Kaupunginteatteriin yhdessä alle kouluikäisten lastensa Amoksen ja Avan kanssa. Hän myöntää, ettei ehdi vierailla jälkikasvunsa kanssa kulttuuririennoissa niin usein kuin tahtoisi.

– Käymme ihan liian harvoin yhdessä lasten kanssa teatterissa. Mutta yritän petrata kaiken aikaa, ettei heistä tule kuin suutarin lapsia ilman kenkiä, Sami naureskeli.

Sami on päättänyt, ettei aio pakkosyöttää näyttelijän ammattia jälkikasvulleen. Hän ei kuitenkaan laittaisi hanttiin, jos jompikumpi lapsista hakeutuisi aikanaan alalle.

– Voin tarjota näyttelemistä vaihtoehtona, mutten halua tuputtaa sitä. Annan heidän kokeilla paljon kaikkea muutakin, kuten urheilua. Jos lapset pitävät jostakin, sitä jatketaan, Sami tuumi.

Lue myös:

Sami Uotila palaa Salkkareihin 13 vuoden tauon jälkeen

Muistatko, kuka tappoi Tyyne Puustisen?

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

avot on vaikeet iahan kamlan v...

Marja Hintikka palaa äitiyslomalta tähtiohjelmaan: ”Olen nukkunut viiden vuoden aikana vain parikymmentä kokonaista yötä”

TTK kirjoitti: Ihmeellistä valittamista. Eiköhän ole itse lapsienhankinnastaan päättänyt, vai vahinkojako ovat olleet. Jos näin, niin kannattaa varata aika valistukseen. Tuo on niin totta tekee itsestään martyyrin aina sama laulu mie mie ja mie ..väsyä valittaa silti tunkee joka ohjelman TTK..ssakin varmaan kertoo univajeestaan:)?Mein mummo lähti evakkoon paukkupakkaseen karjavaunussa kolmen allle kolmevuotiaan kanssa nuorin 2.kk ikinä en kuullut hänen valittavan tai vaikertavan asiasta...
Lue kommentti
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.