Sonja Sorvola ja Sami Saikkonen viettävät kaksin ainakin yhden päivän viikosta.
Sonja Sorvola ja Sami Saikkonen viettävät kaksin ainakin yhden päivän viikosta.

Sami Saikkonen ja Sonja Sorvola huolehtivat siitä, että heillä on tarpeeksi yhteistä aikaa.

Näyttelijä-ohjaaja Sami Saikkonen ja näyttelijä Sonja Sorvola avioituivat viime keväänä. Suhde herätti alkuun hämmennystä, sillä parilla on ikäeroa 24 vuotta. 

Työkiireistä huolimatta molemmat kertovat, että rakkauden huuma on vielä tallella.

– Vietämme kerran kuussa hääpäivää, jolloin keskitymme vain toisiimme. Suosittelen tätä kaikille, se vaikuttaa oikeasti suhteeseen. Yhden päivän ajan keskitymme siihen, että hei menimme naimisiin, Sami sanoo.

– Tuona päivänä teemme kahdestaan jotakin erityistä, käymme syömässä tai muuta, Sonja jatkaa.

Samilla oli ennen Sonjaa takanaan pitkä liitto, josta hänellä on aikuinen poika. Hän ei halua pitää uutta liittoa itsestäänselvyytenä.

”Yritämme pitää kerran viikossa yhteisen vapaapäivän.”

– Yritämme pitää kerran viikossa yhteisen vapaapäivän. Jos yhteistä aikaa ei ole, on helppo etääntyä toisesta. Noina päivänä kosin Sonjaa uudestaan, että menisitkö sä mun kanssa vielä naimisiin?, Sami kertoo.

Pari muistelee hääpäivää Turussa lämmöllä ja harmittelee, että häät eivät kestäneet koko viikonloppua.

– Olisi mahtava vielä pukeutua hääpukuun ja kutsua vieraat uudestaan juhlimaan. Se vaatisi kuitenkin aikamoisen budjetin. Meillä oli todella kivat häät, Sonja kertoi Kulttuuritalo Martinuksessa Blondi tuli taloon -näytelmän ensi-illassa.

Pari puuhaa tällä hetkellä syksyn ensi-iltoja. Sami näyttelee pitkästä aikaa tv-sarjassa ja Sonja kirjoittaa musiikkiteatterinäytelmää.

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.

Veikka ja Henna Gustafsson menivät naimisiin vuonna 2010.

Vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson, 50, ja hänen puolisonsa Henna Gustafsson, 43, (o.s. Meriläinen) ovat eronneet. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta vahvistetaan Me Naisille, että pari on jättänyt yhdessä avioerohakemuksen 17.10.2017.  Toisen vaiheen hakemusta Gustafssonit eivät käräjäoikeuden mukaan ole jättäneet.

Veikka ja Henna menivät naimisiin vuonna 2010. Heillä on kaksi lasta, jotka ovat 8- ja 5-vuotiaita.

Henna Meriläinen tuli julkisuuteen vuonna 1994, kun hänestä tuli Miss Suomi. Kuva: Sanoma-arkisto / Erkki Laine
Henna Meriläinen tuli julkisuuteen vuonna 1994, kun hänestä tuli Miss Suomi. Kuva: Sanoma-arkisto / Erkki Laine

Avierosta uutisoi ensimmäisenä Seiska. Lehden mukaan Henna on muuttanut pois parin yhteisesta kodista, joka sijaitsee Kirkkonummella.