Sami Kuronen ja Mirkka Torikka kuvattuna vuonna 2016. He seurustelivat noin kolme vuotta ennen eroaan. Kuva: Sanoma-arkisto
Sami Kuronen ja Mirkka Torikka kuvattuna vuonna 2016. He seurustelivat noin kolme vuotta ennen eroaan. Kuva: Sanoma-arkisto

Pariskunta ilmoittaa erostaan Instagramissa.

Radio Suomipopin juontaja Sami Kuronen ja hänen puolisonsa Mirkka Torikka eroavat. He kertoivat asiasta sunnuntaina sosiaalisessa mediassa.

Sami Kuronen kiittää päivityksessään puolisoaan ja sanoo, etteivät he kommentoi asiaa julkisesti tämän enempää:  

– Kiitos kaikesta Mirkka! Matkamme pariskuntana päättyy, mutta ystävyytemme säilyy. Vuodet kanssasi olivat monella tapaa elämäni parhaita. Näimme, koimme, annoimme ja opimme toisiltamme paljon. Autoimme toisemme lentoon. Tajusimme kuitenkin pikkuhiljaa, että juuri se ystävyys on liian kallisarvoista puristaa hengiltä.

– Olen ylpeä että uskallamme yhteisymmärryksessä ja ajoissa tehdä tämän päätöksen! Olet kaiken keskellä todistanut, jälleen kerran, olevasi äärettömän kaunis sielu... Sinulla tulee olemaan aina tärkeä paikka sydämessäni, Temptation Islandin juontajanakin tunnettu Kuronen kirjoittaa Instagramissa.

Kuvatekstinsä loppuun hän on kirjoittanut: ”Ps. Emme kommentoi asiaa julkisesti tämän enempää.”

Myös Mirkka Torikka on avautunut erostaan Instagram-tilillään:

– Perinteinen parisuhde ei koskaan meidän juttu ollutkaan, joten on luontevaa soveltaa etäsuhteesta ystävyydeksi. Rakkaus ei häviä, keksittiin sille vain uudet säännöt. Viimeiset vuodet ovat olleet huikeita hetkiä täynnä. Kiitos Sami, en olisi päässyt jaloilleni ilman sinua. Olen ylpeä voidessani kutsua sinua parhaaksi ystäväkseni, Torikka kirjoittaa.

”Perinteinen parisuhde ei koskaan meidän juttu ollutkaan, joten on luontevaa soveltaa etäsuhteesta ystävyydeksi. ”

Me Naisten haastattelussa viime heinäkuussa Mirkka Torikka kertoi, että silloin vähän yli kaksi vuotta kestäneen seurustelun aikana hän oli totutellut elämään etäsuhteessa: hän Jyväskylässä ja Sami pääkaupunkiseudulla.

Pari tapasi Suomipop-festivaaleilla vuonna 2013, jolloin Torikka oli jäänyt leskeksi vain pari kuukautta aiemmin. Kumpikin oli töissä festareilla.

– Olen opetellut hyväksymään monia asioita uudesta vinkkelistä. Nyt saan kokea modernin, erilaisen suhteen. Meille tulee erilainen elämä, mutta sekin voi olla hiton hyvä elämä, Torikka kuvaili elämäänsä vuonna 2016.

– Mutta kyllä lesken rinnalle voi olla vaikea tulla. Enhän minä ole valinnut erota. Uusi kumppani voi kokea olevansa kakkosvaihtoehto. Samilta on tarvittu mielettömän hyvää itsetuntoa.

Erosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.