Kiekkouransa päättänyt Saku Koivu ja hänen Hanna-vaimonsa suunnittelevat muuttavansa jollain aikataululla Suomeen. ”Kyllä tänne perustetaan koti varmaan. Arki Kaliforniassa on helppoa ilmaston kannalta, mutta Suomessa on paljon hyvää, mitä haluamme tarjota lapsillemme.” Kuva: Jonna Öhrnberg
Kiekkouransa päättänyt Saku Koivu ja hänen Hanna-vaimonsa suunnittelevat muuttavansa jollain aikataululla Suomeen. ”Kyllä tänne perustetaan koti varmaan. Arki Kaliforniassa on helppoa ilmaston kannalta, mutta Suomessa on paljon hyvää, mitä haluamme tarjota lapsillemme.” Kuva: Jonna Öhrnberg

Kiekkotähti Saku Koivu ja vaimo Hanna olivat jet lagissa oikeaan aikaan. ”Jaksamme bilettää aamuun asti”, he lupasivat.

Jääkiekkolegenda Saku Koivu ja hänen Hanna-vaimonsa olivat Linnan juhlien ensikertalaisia. Saku myönsi haaveilleensa presidentin itsenäisyysvastaanotolle pääsemisestä pikkupojasta asti.

– Linnan juhlat ovat arvokas suomalainen perinne. Jokainen on seurannut tapahtumaa televisiosta. Olen aina haaveillut, että jonain päivänä olen itsekin mukana – ja täällä ollaan. Kutsu oli iso kunnia, hän fiilisteli.

Saku naureskeli, että pyöritys hänen ja kiekkokollega Teemu Selänteen ympärillä on ollut hurjaa.

– Sanotaan näin, että kiirettä on pitänyt. Mutta on ollut upeaa tavata mahtavia ihmisiä. Emme tiedä mitä illalta odottaa. Olen kuullut, että booli ainakin on vahvaa. Hanna pitäisi varmaan viedä pyörähtelemään tanssilattialle, Saku suunnitteli.

Hanna iloitsi, että kerrankin mannerten välisestä aikaerosta on pariskunnalle etua.

– Meillä on se onni, että olemme jet lagissa oikeaan aikaan. Virtaa riittää, jaksamme bilettää aamuun asti. Normaalisti olemme Sakun kanssa niitä ihmisiä, jotka menevät viimeistään kahdeltatoista nukkumaan.

Hanna löysi elegantin pukunsa kotikulmiltaan Kaliforniasta.

– Kun kutsut tulivat, lähdimme yhdessä Sirpan (Selänne) kanssa katselemaan asuja. Olimme samassa sovituskopissa ja tuomaroimme toistemme valintoja. Olin päättänyt ennalta, että mustaa en ainakaan laita, mutta mustissa täällä ollaan, hän virnisti.

Lue kaikki jutut Linnan juhlista täältä.