Saimi Hoyer perheineen on asettunut tukevasti Punkaharjulle. ”Jotkut pudistelivat päätään ja ajattelivat, että siellä ne halailevat puita vähän aikaa ja palaavat sitten Helsinkiin. Mutta olemme nyt olleet täällä viisi vuotta, ja tuntuu kuin olisimme aina asuneet täällä”, Saimi sanoo. Kuva: Jouni Harala
Saimi Hoyer perheineen on asettunut tukevasti Punkaharjulle. ”Jotkut pudistelivat päätään ja ajattelivat, että siellä ne halailevat puita vähän aikaa ja palaavat sitten Helsinkiin. Mutta olemme nyt olleet täällä viisi vuotta, ja tuntuu kuin olisimme aina asuneet täällä”, Saimi sanoo. Kuva: Jouni Harala

Saimi Hoyer pyörittää nyt hotellia lapsuutensa maisemissa Punkaharjulla. – Tässä touhussa Thomas on järki ja minä tunne. Se on hyvä kombo, Saimi sanoo.

Vuoden alussa entinen malli ja juontaja Saimi Hoyer, 41, ilmoitti ostaneensa Punkaharjun Valtionhotellin yhdessä miehensä Thomas Hoyerin ja matkailualan yrittäjä Janne Leinosen kanssa.

Hotellibisneksen myötä kymmenen vuotta naimisissa olleista Saimista ja Thomasista tuli ensi kertaa työkavereita.

Saimia saa nyt tituleerata hotellinjohtajaksi. Thomas on yhteisessä yrityksessä osakkaana, ja vakityö kansainvälisen yrityksen toimitusjohtajana vie miehen välillä päiväkausiksi ulkomaille.

Uudet roolit eivät Saimia huoleta.

– Tässä touhussa Thomas on järki ja minä tunne. Näin se menee, ja se on hyvä kombo, Saimi sanoo.

– Välillä järki ja tunne lyövät yhteen ja kipinöitä oikein kunnolla, mutta jos eivät löisi, niin italialaisittain voin sanoa, että sitten olisi tylsää, hän jatkaa.

Kannon nokkaan

Nykyään Saimi ja Thomas asuvat Punkaharjulla kahden kouluikäisen poikansa Hektorin ja Kasparin kanssa.

Samoissa maisemissa Saimi vietti kaikki lapsuutensa kesälomat ja tänne hän myös aina maailmalta palasi.

– Suhde Punkaharjuun vahvistui entisestään asuessani ulkomailla. Vasta suurkaupungissa tajusin, mitä on hiljaisuus: kun metsän keskellä ei yhtäkkiä kuulekaan mitään, alkaa kuulla muillakin kuin kuuloaistilla. Tai että järven vesi voi olla niin puhdasta, että sitä voi juoda.

”Olen myös Saimi, joka vaatii tilaa ympärilleen ja haluaa olla yksin.”

Saimin hyvin tuntevat ihmiset eivät ihmetelleetkään, kun kaksi maailmankansalaista ensin rakensi vapaa-ajan asunnon Saimin vanhempien mökin viereen ja muutaman vuoden päästä päätti muuttaa kokonaan metsän keskelle.

– Minussa on selvästi kaksosen kaksi puolta: olen sosiaalinen ja temperamenttinen, mutta olen myös Saimi, joka istuu kannon päässä, vaatii tilaa ympärilleen ja haluaa olla yksin.

Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 17/2016.

Mäkilegenda Toni Niemisen ja Heidi-vaimon elämässä vaikeat ajat ovat vaihtuneet vauva-arkeen uudessa kodissa. – On käytävä pohjalla ennen kuin onnea osaa arvostaa. 

Ex-mäkikotka, yrittäjä Toni Niemisen, 42, ja Heidi-vaimon, 33, elämässä on uusi onnellinen vaihe. Vielä vuosi sitten tunnelma oli toinen. Heidi oli kokenut kipeän keskenmenon, ja raskauden toiveet tuntuivat murenevan yritys yritykseltä.

Vaikeuksia oli muitakin. Tonin talous oli ajautunut lähes konkurssitilaan, ja parin rahat olivat äärimmäisen tiukoilla. Arki oli toistuvaa riitelyä, syyttelyä, selviytymistä ja pettymyksiä.

Pari oli lähellä erota, mutta nyt kaikki on toisin: Tonin ja Heidin uusperheeseen on syntynyt poikavauva ja elämä on asettunut uomiinsa. Parilla on ennestään neljä tytärtä aiemmista liitoista: Heidillä kaksi ja Tonilla kaksi. 

– Ei onnea osaa oikeasti arvostaa ennen kuin käy todella elämän edessä kontallaan, Toni Nieminen sanoo.

– Kriiseistä tulee perspektiiviä, ja kaikella on tarkoituksensa. Kun saimme solmumme auki ja suhteen oikealle uralle, myös lapsi ilmoitti tulostaan. Kunnioitan ja rakastan Heidiä nyt, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin ennen tätä kaikkea.

Pari miettii syitä eron vuoden takaiseen eron uhkaan:

– Vuosi oli kohtuuttoman raskas. Siihen kun lisätään vielä omaa turhautumista ja väsymystä, ollaan äkkiä väärillä raiteilla. Kyllä meillä räiskyy yhä. Olemme molemmat temperamenttisia, mutta enää emme takerru riidoissakaan lillukanvarsiin, Toni sanoo.

Toni ja Heidi Nieminen kertovat uusperheen arjestaan Me Naisten numerossa 50–51. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti