Janne Kataja on tarkka siitä, mitä suuhunsa laittaa. Koomikko ei pysty esimerkiksi syömään lihaa kuin jauhettuna. Siksi hän on myös vaativa asiakas.

Koomikko-juontaja Janne Kataja hauskuutti maanantai-iltana erikoisella vaatimuksellaan Neljän tähden illallinen -ohjelmassa. Omana illallispäivänään Janne pyysi nimittäin kaupan henkilökuntaa pesemään perunansa varjellakseen upouutta, valkoista lavuaariaan.

– Jos mä oikein kauniisti pyydän, oisko mitenkään mahdollista, että nämä perunat pestäisiin tuolla takana? koomikko esitti toiveen kaupan henkilökunnalle.

Jaksossa Janne päätti valmistaa vierailleen ankkaa, mitä hän ei itse kuitenkaan halunnut syödä. Koomikko on aikaisemminkin kertonut olevansa todella nirso ruokailija.

– Olen ruokarajoitteinen: vaikka laitan kaikenlaista ruokalajeja, itse en syö minkäänlaista kokolihaa tai edes kalaa, äyriäisistä puhumattakaan. Lihoista kelpuutan itselleni vain vähärasvaisen paistijauhelihan, Janne on kertonut Me Naisten haastattelussa.

Lapsuudenkodissaan Janne maisteli kyllä kaikkia ruokia, mutta aikuisena hän on alkanut kiinnittää huomiota ruuan rakenteisiin eikä pääse niistä yli.

– En vain pysty laittamaan suuhuni mitään möykkyjä.

Ravintoloissa Jannen mieltymykset aiheuttavat sen, että hän saattaa pyytää nähtäväkseen lasten ruokalistan. Sieltä ainakin löytyy bolognese-kastiketta. Myös epäsäännöllinen keikkatyö vaikeuttaa syömistä.

– Ennen keikkaa ruoka ei oikein maistu, ja esiintymisen jälkeen käyn vielä kierroksilla, eikä silloinkaan tee mieli mitään. Joskus voin olla melkein kokonaisen päivän syömättä.

Katso videolta, miten kaupan henkilökunta reagoi Jannen erikoiseen toiveeseen.

Neljän tähden illallinen ma–to Nelosella klo 19.00.

Lue myös:

Janne Katajan ruokapäiväkirja

Tältä Janne Kataja ja Aku Hirviniemi näyttivät teineinä

Janne Katajan aviokriisi: "Riitely on osa rakastamista"

Janne Katajalta levy – tällä kertaa myyntiin asti