Isä ja kaksi aikuista tytärtä tekivät yhdessä elokuvan. Voivatko he olla sovussa vielä senkin jälkeen, kun elokuvan käsikirjoituksesta on tehty kahdeksan versiota?

Kuva Oskari Onninen

Voi ukin pikkuprinsessa! Elokuvaohjaaja Raimo O Niemi, 62, lepertelee ja silittää nelikuisen Ailin poskea. Pikkuneiti on äitinsä Inari Niemen, 32, sylissä vielä vähän tokkurainen päiväunien jäljiltä.

Raimon työhuone Helsingin Pasilan veturitalleilla on tapetoitu leffajulisteilla. Oveen on kiinnitetty kunniapaikalle pahvinen Michelle Pfeiffer. Raimo on perustanut kaveriensa kanssa legendaarisen amerikkalaisnäyttelijän ihailijaklubin.

Aili siirtyy heräilemään helistimensä kanssa lattialle. Inarin sisko Juuli Niemi, 29, hymyilee vauvalle vähän väliä. Täti ehti kaivata siskontyttöään kovasti, kun vietti kuukauden New Yorkissa kirjoittaen uutta kirjaansa.

Inari ja Juuli eivät ole veturitalleilla suinkaan ensimmäistä kertaa. Jo viitisen vuotta sitten he pölähtivät isänsä luokse ehdottamaan yhteistyötä.

– Mitäs isä, jos me tekisimme tästä käsikirjoituksen sinulle, he totesivat silloin ja ojensivat Raimolle Tuija Lehtisen Roskisprinssi-kirjan.

Isä tarttui innostuneena tyttärien tarjoukseen ja lupautui ohjaajaksi. Juuli käsikirjoitti elokuvan, ja Inari oli apulaisohjaaja.
Roskisprinssi on hyvä esimerkki siitä, että elokuva ei synny yhdessä yössä.

– Projekti eteni salakavalasti muiden töiden ohella. Aina kun kävimme syömässä tai leffassa yhdessä, aloimme jossain vaiheessa puhua siitä, Juuli sanoo.

Voisi kuvitella, että kun kaksi aikuista tytärtä ja isä työskentelevät yhdessä, tunnelma jossain vaiheessa kiristyy. Roskisprinssistäkin syntyi peräti kahdeksan käsikirjoitusversiota, mutta nyt leffa on purkissa ja ensi-ilta heinäkuussa.

Pienet pottapäät

Inari ja Juuli ovat olleet hyvin läheisiä ja harvinaisen sopuisia siskoksia pienestä asti. He ovat pitäneet aina vahvasti yhtä.

Lapsena molemmat siskokset liikkuivat samassa naapuruston tyttöporukassa. Juuli oli ikäistään vanhemman oloinen ja solahti siksi sujuvasti mukaan kolme vuotta vanhemman isosiskonsa kaveripiiriin. Siskosten välit olivat tavallista räiskyvämmät vain hetken varhaisteini-iässä, mutta muuten he ovat olleet erottamattomat.

Isä kuvailee Inaria tyypilliseksi vastuunkantajaesikoiseksi. Juuli taas oli pienenä siskoaan temperamenttisempi. Ehkä siksi hän ja Raimo ottivatkin enemmän yhteen. Niemillä huudettiin ja halattiin paljon.

– Ulosantimme oli hyvin italialaista. Joskus ystävämme pelästyivät kovaäänisyyttämme. Meillä on aina näytetty niin positiivisia kuin negatiivisiakin tunteita voimakkaasti, Juuli sanoo.

Volyymitaso on nykyään huomattavasti laskenut. Riitoja siskokset eivät saa aikaan keskenään enää oikein mistään.

– Välttelemme niitä viimeiseen asti. Tappeleminen tuntuu tavallista raskaammalta, kun olemme niin läheisiä. Totta kai meillä on pientä kinailua, mutta se on enemmänkin leikkiä. Inari on kuittailevan huumorin mestari, Juuli sanoo.

Samalla aaltopituudella

Niemet asuivat Helsingin Kumpulassa puutalossa, jonka isolla pihalla lasten kelpasi telmiä.

Koska isä on elokuvaohjaaja ja äiti kuvaussihteeri, ei ollut ihme, että perhe oli naapuruston ensimmäinen huusholli, jossa oli videot. Lähitalojen muksut tulivat mielellään katsomaan Raimon ohjaamaa hittisarjaa Susikoira Roi. Se putosi myös tyttäriin niin hyvin, että nämä osasivat sarjan repliikkejä ulkoa.

– Niin, ja kyllä me sen takia oltiin koulussa ehkä vähän suosittujakin, Inari lisää.

– Ai oltiinko? Mä en osannut käyttää sitä hyväkseni, pikkusisko tajuaa.

Myös kirjat näyttelivät merkittävää roolia Niemien vapaa-ajassa. Jouluna jokainen kömpi lahjojen jaon jälkeen usein omaan koloonsa lukemaan pukin tuliaisia ja keittiössä käytiin välillä vain yhdessä tankkaamassa.

Juuli tiesi jo kahdeksanvuotiaana haluavansa kirjailijaksi. Yliopistossa hän valitsi aineekseen kirjallisuustieteen, ja 21-vuotiaana hän julkaisi ensimmäisen runoteoksensa Taran.
Pienenä Juuli rakasti, kun hänelle luettiin ääneen. Hän kuunteli herkeämättä, kun ekaluokkalainen Inari luki hänelle Viisikkoja.

– Melkein en viitsinyt opetella itse lukemaan, vaan halusin, että minulle luetaan, Juuli muistelee.

Lopulta tuleva kirjailija vaivautui itsekin perehtymään tavaamisen taitoon. Sen jälkeen siskokset alkoivat suositella kirjoja toisilleen ja siteerasivat parhaita paloja ääneen.

Nyt kun tytöt työskentelevät yhdessä, he kokevat, että samoista nuoruudessa luetuista kirjoista on hyötyä.

– Jaamme yhteisen kokemusmaailman. Se on helpottanut työtäni elokuvan käsikirjoittajana, koska toiselle ei ole tarvinnut selittää kaikkea. Voin luottaa siihen, että olemme jo valmiiksi samalla aaltopituudella, Juuli sanoo.

Isä napsuttaa sormiaan

Elokuvaohjaajan työ mahdollisti sen, että Raimo pystyi viettämään paljon aikaa lastensa kanssa näiden ollessa pieniä. Isälle ja äidille oli tärkeää myös se, että perhe kokoontui aterioille iltaisin.

– Teistä ei tule mummojen potkijoita, kun syömme yhdessä, Juuli muistelee Raimon perustelleen.

Isä kuskasi tyttöjä balettitunneille ja teatteriharjoituksiin ja istui kuuliaisesti yleisössä, kun tytöt halusivat esiintyä vanhemmilleen.

– Olittehan te myös avustamassa joissain minun ja äitinne jutuissa, Raimo muistuttaa.

– Niin, kävelimme kohtauksissa kadulla ohi ja söimme munkkia, Inari tarkentaa.

– Meille ei tarvinnut hankkia lastenhoitajaa, kun olimme tekemässä suuria luonnerooleja, Juuli lisää ja Raimo nauraa päälle hyväntahtoisesti.

Kolmikon ehdottomasti rakkain yhteinen harrastus on aina ollut elokuvien katselu. Isän meriitiksi voidaan laskea se, että hän sai teini-ikäiset tyttärensä  usein seuraksi elokuviin.

– Kerran olimme nähneet jo melkein kaikki teattereissa pyörivät filmit ja jäljellä oli enää joku Robocop 3, mutta ajattelimme, että ihan sama, kunhan pääsemme leffaan, Juuli sanoo.

– Meillä ei eroteltu, että nämä ovat lasten ja nuo aikuisten elokuvia. Katsoimme sekaisin Chaplinia ja Halinalleja, hän jatkaa.

Tytöt harjaantuivat isänsä seurassa katsomaan leffoja ammattilaisen silmin.

– Kun tuli liian pitkä kuva, Raimo alkoi napsutella sormiaan, Inari muistelee.

Nykyään hän on huomannut itselläänkin olevan lähes samanlainen tapa. Inari ei osaa napsauttaa sormiaan, joten hän klonksuttelee liian hitaasti kulkevissa kohdissa kieltään.

– Kuinka säälittävää se onkaan, hän naurahtaa.

Tai sitten rohkeaa. Harva uskaltaa lähteä menestyneen isän jalanjäljissä samalle alalle.

Engelissä tarjoilijoina

Raimo ei patistanut tyttöjä elokuva-alalle. Päinvastoin. Kun tytöt olivat pieniä, hän sanoi, että älkää vain lähtekö tähän sirkukseen, vaan hankkikaa oikeat ammatit.

– Sanoin, että rikkaaksi ei tule ikinä ja töitäkin on vain silloin tällöin. Parhaimmillaan tämä on yhtä juhlaa ja pahimmillaan helvettiä.

Yhdeksänvuotiaana Inarilla olivatkin mielessä aivan muut kuin elokuva-alan työt. Hän kirjoitti ystäväkirjaan haaveammatin kohdalle tarjoilija.

– Ja hei, saavutin sen myös!

Inari ja Juuli työskentelivät parikymppisinä pitkään legendaarisessa Cafe Engelissä Helsingissä.

– Se oli paras koulu yhdessä työskentelyyn. Ihailin Inaria, kun hänen ilmeensäkään ei värähtänyt, vaikka kaksikymmentä italialaista olisi yhtä kurkkua huutanut espresso! Juuli muistelee.

Tytöille oli jo varhain selvää, että he tekevät joskus myös taiteellista yhteistyötä. He kun tuppasivat innostumaan jatkuvasti samoista biiseistä, leffoista ja kirjoista, ja niistä inspiraatioita saatuaan alkoivat heitellä omia ideoitaan.

Vuonna 2000 siskokset tekivät elokuvan, jossa heillä oli lähes sama työnjako kuin nyt Roskisprinssissä: Juuli käsikirjoitti ja Inari ohjasi. Teos ei koskaan saanut ensi-iltaansa, ja tyttöjen kaapeissa on yhä kymmeniä kasetteja leikkaamatonta parikymppisten ihmissuhdedraamaa. Projektilla oli kuitenkin kauaskantoisia seurauksia, koska Inari innostui sen ansiosta hakemaan ohjaajaoppiin Taideteolliseen korkeakouluun ja Metropoliaan, ja pääsikin jälkimmäiseen.

Raimo on tätä nykyä ylpeä tyttäriensä ammatinvalinnoista. Inari puolestaan ei koe paineita siitä, että on isänsä lailla ohjaaja.

– Ensimmäinen oma pitkä elokuvani on vasta työn alla. En ole joutunut lukemaan vielä yhtään arvostelua, jossa minua verrattaisiin isään, Inari sanoo ja jatkaa. – Paljon rankempaa olisi, jos minulla ja Juulilla olisi sama ammatti ja meitä verrattaisiin toisiimme.

Aina raskaana kuvauksissa

Isän ja tyttärien yhteistyö sujui koko elokuvan teon ajan loistavasti. Kahdeksan käsikirjoitusversiota vääntänyt Juuli ylistää isänsä hänelle antamaa tarkkaa palautetta, ja Raimo kehuu kilpaa tyttäriensä ammattitaitoa ja jämäkkää työ­nteko-otetta.

Työhuoneen lattialla köllivä Aili oli vielä Inarin mahassa, kun Roskisprinssiä kuvattiin viime kesänä Joensuussa. Isä piti apulaisohjaajatyttärestään hyvää huolta.

– Ohjaaja oli koko ajan tuomassa tuolia, Inari naurahtaa.

Viime kesä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän väänsi elokuvaa raskaana. Reilut kolme vuotta sitten hän kuvasi Kesäpaikka-novellielokuvaa ja odotti esikoispoikaansa Niilaa.
Elokuvan käsikirjoittajana Juuli eli vahvasti mukana siskonsa tunnoissa ja mietti, miten toimia, jos lapsi alkaa syntyä keskellä metsää.

– Muistan olleeni tavallista enemmän huolissani ohjaajan voinnista. Olihan siellä mahassa siskoni lapsi, Juuli kertoo.

– Et ollut vain, että tsemppaa läski, Inari muistelee.

– Niin kuin yleensä olisin vastaavassa tilanteessa ohjaajalle sanonut, Juuli kuittaa pilkettä silmäkulmassa.

– Minun piti vain lopettaa liika huolehtiminen ja oppia luottamaan siihen, että kyllä se sisko pärjää. Inari on hyvä esimerkki sitä, että hän on pystynyt tosi hyvin tekemään töitä, vaikka pieniä on tullut samaan aikaan, Juuli kehuu siskoaan.

Kun Aili oli vasta kolme viikkoa vanha, olivat siskokset jo uudessa palaverissa. He kokoontuivat suunnittelemaan Inarin ohjaamaa ensimmäistä pitkää elokuvaa. Käsikirjoittaja on jälleen kukas muu kuin Juuli.

– Leffan kuvaukset alkavat toivottavasti ensi kesänä.

Isosisko kokkaa ja rauhoittaa

– Tyttöjen suhdetta kuvaa hyvin Inarin Facebook-status, kun Juuli oli New Yorkissa. Inari kirjoitti, että ’tulisit jo sisko takaisin, puhelinlaskuni kaipaa lihotusta’, Raimo muistelee.

Tytöt soittelevat päivittäin ja tapaavat usein.

– Koska olemme aina olleet myös hyviä ystäviä keskenämme, ei ole suurta vaaraa, että puhuisimme vain työasioista, Juuli sanoo.

– Olemme maailman laiskimpia tekemään mitään. Meillä on hieno kyky istua kahvilla juttelemassa tuhottoman pitkään. En ole varmaan ikinä ollut se, joka nousee ylös ja sanoo, että nyt minun pitäisi varmaan lähteä, hän jatkaa.

Inarin lasten takia sisarukset näkevät kahviloiden sijaan entistä enemmän Inarin luona. Tosin silloin laiskotteluun jää vähemmän aikaa, sillä Niila on vetämässä Juuli-tätiään lattialle leikkimään.
Inari on erinomainen kokki. Pikkusiskolleen hän tarjoaa esimerkiksi bravuuriaan, lohi-pinaatti-curryä.

Juulin mielestä Inari on enemmän ”maadoittunut” kuin hän itse on. Isosisko on aina ollut hänelle tuki ja turva, johon hän on voinut luottaa tiukan paikan tullen.

– Minä olen enemmänkin sellainen kirjailijahaihattelija. Jos haluan saada asiat mittasuhteisiin, soitan Inarille, Juuli kertoo.

Hän kilauttaa siskolleen esimerkiksi silloin, kun hän pelkää tulevansa kipeäksi. Inari saa oireet kuulostamaan vähemmän dramaattisilta.

Inarista on tärkeää myös se, että hänen lapsensa näkevät paljon isovanhempiaan.

Kenties klaanin seuraavassa elokuvassa Niemiä on mukana jo kolmessa polvessa.

– Ehkä Aili kävelee nyt jossain kohtauksessa kadulla munkkia syöden, Inari heittää.

Inari Niemi

  • Syntyi 28.10.1978 Helsingissä.
  • Elokuvaohjaaja.
  • Avioliitossa, kaksi lasta.
  • Ohjannut Kesäpaikka-novellielokuvan.
  • Harrastaa 3-vuotiaan poikansa kanssa mopojen bongailua.
  • Apulaisohjannut Roskisprinssi-elokuvan.

Juuli Niemi

  • Syntyi 24.7.1981 Helsingissä.
  • Kirjailija ja käsikirjoittaja.
  • Asuu avoliitossa Helsingissä.
  • Kirjoittanut kolme runokirjaa ja novellikokoelman.
  • Harrastaa tanssia.
  • Käsikirjoittanut Roskisprinssi-elokuvan ja kirjoittaa parhaillaan leffakäsikirjoitusta Inarille.

Raimo O Niemi

  • Syntyi 20.12.1948 Lahdessa.
  • Elokuvaohjaaja.
  • Eronnut Inarin ja Juulin äidistä vuonna 2003. Avioitunut uudestaan. Asuu Helsingissä.
  • Ohjauksia: Poika ja ilves, Suden arvoitus ja Susikoira Roi -televisiosarja.
  • Ulkoiluttaa koiraa ja lukee.
  • Ohjannut 29.7. ensi-iltansa saavan Roskisprinssi-elokuvan.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.