Vuonna 2006 tuore äiti Rosa Meriläinen päätti hypätä pois oravanpyörästä eikä lähtenyt toiselle vaalikaudelle.

Ei ”roiskeläppää”, ei räväkkää rintanappia, ei ainoatakaan kirosanaa. Politiikan kauhukakaraksi nimetty kansanedustaja
Rosa Meriläinen, 30, ei vaikuta kovinkaan provosoivalta
nauttiessaan Kiasman kahvilassa myöhäistä lounasta.

Hän on pukeutunut pikemminkin tyylikkäästi kuin huomiota
herättävästi. Hän ei kiihdy kertaakaan puhuessaan itselleen tärkeistä asioista. Ja kun hän pian suuntaa työpaikalleen eduskuntaan, hän ei mene sinne tapansa mukaan ruoskimaan itseään siksi, että maailma on tällä viikolla parantunut liian vähän hänen yrityksistään huolimatta. Hän menee pilateskurssille.

– Olen harrastanut pilatesta keväästä lähtien, sillä se tekee hyvää kropalle raskauden ja synnytyksen jälkeen, tuore äiti selittää.

Yksi ennakkomielikuva ei silti petä: Rosan kuuluisa nauru, jota pidetään hänen tavaramerkkinään. Se kaikuu kahvilasalin korkeuksissa välillä niin äänekkäänä ja pitkään, että on pakko katsoa vaivihkaa ympärilleen: mitähän muut ajattelevat? Mutta kansainvälinen asiakaskunta ei kiinnitä häneen mitään huomiota.

Rosaa naurattaa ajatus siitä, miltä hänen puolisonsa Simo Frangenin naama näyttäisi, jos vaimo vielä kymmenen vuoden
kuluttua eläisi miehensä rahoilla.

Pari viikkoa sitten Rosa ilmoitti julkisesti, ettei ole ehdolla
ensi kevään vaaleissa. Hän teki päätöksen yksin, eikä edes puoliso osannut olettaa mitään. Ratkaisu otti koville, mutta nyt Rosa tunnustaa olevansa pitkästä aikaa todella tasapainoinen, vapautunut ja onnellinen. Nuori nainen, joka on aina puhunut luovan laiskuuden, vapauden ja rentouden puolesta, aikoo vihdoin elää niin kuin opettaa. Vähemmän töitä ja enemmän köllöttelyä, se on nyt Rosan motto.

– Hyppään pois oravanpyörästä. Näin minusta tulee onnellisempi. En koe olevani jeesus, jonka kärsimyksestä kukaan hyötyy. Suomi on pullollaan arjen uuvuttamia naisia, Rosa sanoo.

Palaute, jota hän on saanut, on ollut pääosin kannustavaa.
Osa yhteydenottajista on pitänyt rohkeana oman ja perheen hyvinvoinnin asettamista työkiireiden edelle. Toisaalta, jotkut ovat pitäneet häntä huonona esimerkkinä: näinkö naisille aina käy? He luovuttavat liian helposti, jättävät leikin kesken, eivätkä tosissaan haluakaan menestyä.

Kieltämättä juuri Rosan kaltaisen feministin, kunnianhimoisen ja työkeskeisen naisen suusta kuulostaa kovin sovinnaiselta, kun hän toteaa:

– Päätöksen taustalla on halu viettää enemmän aikaa rakkaitteni kanssa. Tuntuu hyvältä, että yhdeksänkuukauden ikäinen Frans tarvitsee minua.

Se on harvinaista uranaisen puhetta aikana, jolloin tuoreet äidit pikemminkin vakuuttavat, ettei lapsi lainkaan häiritse heidän uraansa tai elämäntapaansa.

Tuli tarve hellittää

Vastikään äitiyslomalta palannut Rosa on jo muutamassa viikossa nähnyt, mitä hänen elämänsä tamperelaisena pienen lapsen äitinä ja kansanedustajana tulee käytännössä olemaan.

– Minulla on hyvä lastenhoitaja ja myös Simo on vähentänyt töitään voidakseen olla pojan kanssa. Mutta itse pääsen työpäivinä osallistumaan Fransin elämään lähinnä hoitamalla aamurutiinit ennen kuin hyppään Helsingin junaan. Ja sitten iltarutiinit, kun illalla kahdeksan jälkeen palaan taas kotiin.

Ikävä omaa lasta kohtaan on kova; ensimmäisenä työpäivänään Rosa purskahti sen vuoksi julkisesti itkuun.

Tosiasiassa kansanedustajan tehtävien täysipainoinen hoitaminen edellyttäisi osa-aikaista helsinkiläisyyttä. Rosa ei kuitenkaan ole valmis siihen. Sekään ei ole mahdollista, että koko perhe muuttaisi Helsinkiin. Rosasta paljastuu hyvin konservatiivinen puoli, kun hän kertoo, miten paljon juuret hänelle merkitsevät.

– Näen kotini ikkunasta koulun ja lastentarhan, joita olen käynyt. Äiti asuu lähellä, olen äidin tyttö. Nautin siitä, kun kävelen Tampereen ainoata pääkatua ja saan tervehtiä monia tuttuja. On ihanan turvallista elää syntymäseudullaan, osana tuttua sosiaalista verkostoa. Jos perhe vaihtaa työn perässä paikkakuntaa, joku siinä aina kärsii. Useimmiten muutetaan miehen työn perässä ja naisista tulee niitä yksinäisiä lähiöäitejä.

Ensimmäisten työviikkojen ajan Rosa odotti, että hänessä syttyisi halu ja palo jatkaa työtään vielä ensi vaalikaudellakin. Mutta kävikin päinvastoin – tuli tarve hellittää.

– Ei lapsen syntymä ole arvomaailmaani miksikään muuttanut. Arvoni ovat aina olleet pehmeät, ja uskon, että oman lapsen tuoma näkökulman muutos on paljon suurempi niille, jotka edustavat alun pitäen kovia arvoja.

En mahdu muottiin

Rosa ei ole punninnut päätöstään pelkästään perhe-elämän näkökulmasta. Ratkaisun taustalla on myös kriittinen suhtautuminen omaan työhön ja aikaansaannoksiin sekä parin vuoden takainen vakava työuupumus.

– En ole ollut poliitikkona tarpeeksi hyvä tähänkään mennessä,
ja tunnen, että kiire tyhmistää minua. Stressaantuessa näköala kaventuu. Tarvitsen hengähdystauon, jotta voisin tulla viisaammaksi. Tarvitsen aikaa ajatteluun ja lukemiseen. Ihminen ei millään kykene kokemaan kaikkea, mitä pitäisi. Mutta kirjoja lukemalla voi laajentaa maailmankuvaansa. Luin juuri Aila Meriluodon runoja ikääntyvän naisen seksielämästä. Se antoi mahdollisuuden eläytyä siihen, mikä minuakin tulevaisuudessa odottaa.

– Poliitikkona olisin halunnut olla parempi. Ratkaisuni antaa mahdollisuuden tarkastella politiikkaa uudesta näkökulmasta. Ajattelen, että meitä on kahdenlaisia, käsityöläisiä ja taiteilijoita.
Käsityöläinen on hyvä lobbaamaan jotakin tienpätkää. Itse haluaisin olla näkemyksellinen taiteilija, joka luo filosofian koko
liikennejärjestelmästä. Mutta nyt olen niin päivänpolitiikan uuvuttama, ettei sellaiselle kehittelylle ole tilaa.

Kiasman ikkunoista aukeaa suora näkymä eduskuntatalolle, ja Rosa katselee sitä hieman haikein mielin.

– Kun eduskuntakauteni alussa astelin noita portaita, tunsin itseni kauniiksi ja älykkääksi. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että
olenkin ruma ja tyhmä.

Kaikki eduskuntavuotensa Rosa on kokenut olevansa vääränlainen poliitikko.

– En mahdu muottiin. Oikeanlainen poliitikko osaa puhua uskottavasti ja iloitsee pelkästä oikeassa olemisen tunteesta.

Rosa kuitenkin nimettiin pian eduskunnan häiriköksi värikkään
kielenkäyttönsä ja käyttäytymisensä vuoksi. Silti hänet valittiin Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi. Puolueen varapuheenjohtaja hän oli jo ennen eduskuntaan nousuaan. Hän kertoo saaneensa omiltaan riittävästi tukea silloinkin, kun hänen kannabis-lausuntonsa ja siitä seurannut oikeudenkäynti puhuttivat kuumimmillaan.

Riittämättömyys vaivaa

Pari vuotta sitten Rosa jäi sairauslomalle työuupumuksen ja masennuksen vuoksi. Hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut tyytyväisyyttä mistään aikaansaannoksestaan, ja krooninen riittämättömyyden tunne vaivasi.

– Tuo tunne oli vanhoja peruja. Muistan, kuinka jo vuonna 1998 ollessani Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa tirautin joka kerta töihin mennessäni hississä pienet itkut. Uupumus liittyy huonoon paineensietokykyyn, itsetuntoon ja suorittamisen paineeseen. En ole ainoa ihminen, joka kokee, että häntä mitataan suoritusten kautta. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin ja koulujärjestelmään.

Rosa sai äskettäin käsiinsä alaasteelta säilyneen kouluvihkonsa. Siinä piti kertoa asioista, joissa on hyvä. Pieni koululainen päätyi kuitenkin siihen, että on huono kaikessa. Laudaturin ylioppilaanakaan hän ei ollut tyytyväinen itseensä. Poliitikkona hän mittaa itseään viikoittain: mitä hyvää olen saanut aikaiseksi?

– En ajattele, että minun pitäisi edelleenkään olla itselleni yhtään armollisempi. Päinvastoin; ihmisen pitäisi vaatia itseltään entistä enemmän. Eduskunta ei ainakaan ole paikka, jonne mennään ottamaan rennosti. Ja koska tunnen, että haluan tehdä vähemmän töitä, en ole kelvollinen kansanedustajan arvokkaaseen työhön.

Masennuksesta Rosa selvisi levon ja terapeutin avulla. Myös
läheisten tuki oli tärkeää.

– Vaikeudet heijastuvat koko perheeseen. Vaikeinta sairastumisessa on myöntää se edes itselleen tai sanoa ääneen läheisilleen. Oli tärkeää hakea ammattiapua, vaikka siinä vaadittiin rohkeutta myöntää, että nyt tarvitsen apua. Ammattilainen osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Jouduin käymään läpi syvällisesti omaa henkilöhistoriaani.

Kokemuksensa jälkeen Rosa päätti, ettei niin käy toiste.

– Sairastuminen vaikuttaa vahvasti lopettamispäätökseen. Minun täytyy elää elämääni toisella tavalla. On vaikea olla valoisa ja onnellinen, jos on kauhean väsynyt. Haluan olla onnellinen, en masentunut.

Vallasta luopuminen rohkeaa

Päätös hypätä oravanpyörästä tuntuu Rosasta itsestäänkin rohkealta.

– Vallasta ja päämäärätietoisesta elämästä luopuminen ei ole yksiselitteistä. Mutta hyvältä se nyt tuntuu.

Oravanpyörästä hyppäämistä hän suosittelee muillekin, vaikka tietää, että suurin este on raha.

– Itse olen elänyt viime vuodet kansanedustajan leveällä palkalla.

Olen maksanut opintolainat ja asuntoni on velaton. Uskon, että ihminen pärjää vähemmälläkin kulutuksella. Identiteettini ei romahda, vaikka joutuisin jatkossa itse keittämään kahvini. Ei minulla opiskeluaikoinakaan ollut varaa käydä kahviloissa, toteaa Rosa, jolle kahvilat ovat viime vuosina olleet lähes olohuoneen jatke.

Rosalla ei ole selkeitä suunnitelmia, mitä hän ryhtyy ensi maaliskuun jälkeen tekemään työkseen. Tilanne on outo naiselle, joka on jo kymmenen vuotta ollut hyvin päämäärätietoisesti mukana puoluepolitiikassa.

– Minulla ei ole nyt mitään hienoa työhön liittyvää tavoitetta. Ministerihaaveet on haudattu. Mutta ihminen voi olla hyödyksi yhteiskunnalle muutenkin kuin uhraamalla kaiken aikansa työnantajalle. Voi vaikka kirjoittaa, puhua tai hoitaa omaa äitiään. Ei ainoa tapa luoda uraa ole tehdä jatkuvasti kokopäivätyötä.

Rosa nosti aikoinaan puheeksi prekariaatit, työttömien ja työntekijöiden väliin nousseen uuden luokan, jota leimaavat pätkätyösuhteet ja taloudellinen epävarmuus. Näiden ongelmien nostamista poliittiselle agendalle Rosa pitää yhtenä tärkeimmistä keskustelunavauksistaan kansanedustajana. Ja tuon luokan elämäntyylin hän arvelee tulevan itselleenkin tutuksi.

– Voin tehdä hyviä ja hyödyllisiä asioita. Teen vähemmän, mutta mietitympiä juttuja. En ole luovuttamassa, teen vain asioita toisin. Työskentely toisen palveluksessa ei ole ainoa tapa menestyä.

Ei Rosa silti yhteiskunnallista vaikuttamista jätä. Hän on useiden kansalaisjärjestöjen jäsen, mukana Tampereen kunnallispolitiikassa ja aikoo osallistua tuleviin vaaleihinkin tukemalla hyviksi arvioimiaan ehdokkaita.

– Vaikka moni näkyvä poliitikko Vihreistä jättääkin tehtävänsä,
hyviä tulijoita riittää. On tärkeää, että eri tavoin ajattelevia ihmisiä on politiikassa myös jatkossa. Niitäkin, jotka uskaltavat uhmata normeja. Pitää kulkea pystypäin vaikka pilkattaisiin.

Rosa sanoo olevansa perusluonteeltaan optimisti.

– Poliitikko ei voi muuta ollakaan. Pitää uskoa siihen, että hyviä asioita tapahtuu kaikesta huolimatta.

Rosa on myös hauskan naisen maineessa. Joku on joskus kutsunut häntä naispuoliseksi Simo Frangeniksi. Kahden simon perheessä eivät vitsit olekaan vähissä.

– Yksityiselämäni on nykyään iloista. Kun nauru on herkässä, tilaisuuksia hauskanpitoon riittää.

Ja sitten Rosa nauraa, kovaa ja kauan.

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.