Rosa Meriläisellä on aina aikaa seksille ja itsetyydytykselle. Kuva: Milka Alanen
Rosa Meriläisellä on aina aikaa seksille ja itsetyydytykselle. Kuva: Milka Alanen

Kirjailija Rosa Meriläinen suhtautuu omaan seksuaalisuuteensa mutkattomasti. Hän masturboi päivittäin ja suosittelee sitä muillekin.

Seksistä puhuminen on ollut kirjailija Rosa Meriläiselle aina luonnollista. Nykyään hän pitää Lipstick Mafia -podcastia, jossa seksistä ja seksuaalisuudesta pyritään puhumaan avoimesti ja suoraan – Rosalle tyypilliseen tapaan.

– Olen kotona paljon alasti. Silloin näkee oman kehonsa monesta kulmasta ja oppii pitämään siitä, hän kertoo.

– Olen luonteeltani avoin ja puhelias ja olen pystynyt puhumaan suoraan seksistä miesten kanssa jo teininä. Ikääntyminen auttaa siinä, että toiveistaan osaa kertoa entistä paremmin.

”Olen seurustellut 17-vuotiaasta asti enkä osaa olla yksin. Minun on pakko saada koskettaa toista ihmistä.”

Rosa erosi juontaja Simo Frangénista alkuvuonna. Nyt hän on kihloissa toimittaja Tuomas Murajan kanssa. Koko aikuisikänsä aikana Rosa ei ole koskaan ollut sinkku.

– Olen seurustellut 17-vuotiaasta asti enkä osaa olla yksin. Minun on pakko saada koskettaa toista ihmistä ja nukkua toisen kanssa. Ajattelen, että onnellista parisuhdetta on vaikeaa ylläpitää ilman seksiä. Sille pitää löytyä aikaa.

”Jos minulla on kiire, mieluummin masturboin kuin meikkaan.”

Myös itsetyydytys on Rosa Meriläisen mukaan tärkeä osa seksuaalisuutta. Hän ottaa sille aikaa päivittäin.

– Ajattelen, että masturbointi on konkreettinen rakkauden teko itseä kohtaan. Jos minulla on kiire, mieluummin masturboin kuin meikkaan. Siitä tulee hyvä ja hehkuva olo, hän kuvailee.

Rosa kertoo tietoisesti treenaavansa lantionpohjan lihaksiaan.

– Treenaan vaginapainonnostoa ja nostan esimerkiksi ketsuppipulloa. Olen opiskellut asiaa netistä.

Treenien ansiosta Rosa on oppinut olemaan paremmin läsnä omassa kehossaan.

– Pystyn saamaan orgasmin ajatuksen voimalla sekunneissa. Olen saanut orgasmin myös suudellessa. Pystyn säätelemään sen kestoa ja pitkittämään sitä.

Lue koko Rosan haastattelu torstaina ilmestyvästä Me Naisten numerosta 43/17.

ADHD on tuonut Riikan elämään masennuskausia ja vakavan shoppailuongelman – mutta myös oman muoti- ja sisustusalan yrityksen, joka työllistää muitakin.

Kun 29-vuotias Riikka Pöllu ryhtyy siivoamaan, hän saattaa yhtäkkiä löytää itsensä järjestämästä CD-levyjään aakkosjärjestykseen. Välillä hän innostuu aivan suunnattomasti kaikesta, toisina hetkinä hän ei taas jaksa ryhtyä mihinkään. 

Sellaista on ADHD-aikuisen elämä.

– Mieheni sanoo usein, että kotona on pahempi kaaos sen jälkeen, kun olen siivonnut, Riikka kertoo.

Riikka sai ensimmäistä kertaa ADHD-diagnoosin noin viisi vuotta sitten. Sitä ennen hän oli kärsinyt keskittymisvaikeuksista ja mielen äkillisistä muutoksista jo vuosien ajan. 

ADHD tunnistetaan useimmiten jo leikki-iässä, kun lapsi käyttäytyy poikkeuksellisen ylivilkkaasti ja lyhytjänteisesti. Aikuisilta se jää herkästi diagnosoimatta. ADHD voi kuitenkin pahimmillaan ajaa arjen kaaokseen – ja parhaimmillaan toimia moottorina mahtaville jutuille.

Riikalla on omakohtaista kokemusta molemmista.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Riikka kokee, että ADHD on auttanut häntä uralla eteenpäin.
Riikka kokee, että ADHD on auttanut häntä uralla eteenpäin.

Shoppailua 15 000 eurolla

Ensimmäiset merkit olivat ilmoilla jo varhain. Riikka ei jaksanut keskittyä koulussa, vaan haaveili ja mietti tuhatta muuta asiaa – ei koskaan sitä, mitä olisi pitänyt.

– En ollut kuitenkaan varsinaisesti ylivilkas, vaan levottomuus oli ennemmin oman pään sisällä, Riikka kertoo.

Vuonna 2013 Riikka meni ensimmäistä kertaa lääkäriin. Testit ehdittiin tehdä, mutta kun Riikka tuli raskaaksi, lääkityksen aloittamista päätettiin lykätä.

Kaksi vuotta myöhemmin testit tehtiin uudelleen ja Riikka aloitti lääkityksen. Se ei kuitenkaan toiminut toivotulla tavalla.

– Lapseni syntymän jälkeen sain aika pahan shoppailuongelman aikaan. Jos olin surullinen, shoppailin, jos olin iloinen, niin shoppailin silloinkin, Riikka kertoo.

– En pystynyt kertomaan ongelmasta kenellekään. Olin ihan varma, että jos perheeni saisi tietää, kaikki jättäisivät minut.

Sitten Riikan äiti löysi tämän kotoa kasan avaamattomia laskuja.

”Olin hyvä kieltämään ongelmia.”

– Varmaan läheiset olivat jotain jo aavistelleet, mutta olin hyvä kieltämään ongelmia. Sovimme lopulta päivän, jolloin avaamme yhdessä kirjeet ja katsomme, mikä tilanne on. Itselläni ei ollut vielä siinä vaiheessa käsitystä, millaisesta summasta olisi kyse, Riikka kertoo.

– Lopulta paljastui, että olin shoppaillut noin 15 000 euron edestä.

Riikka otti velkoja varten lainan. Samalla hän uskalsi myös myöntää itselleen, että tarvitsee apua. Riikka hakeutui silloisen työpaikkansa työterveyshuollon kautta Kelan ADHD-kuntoutukseen.

– Siellä huomattiin, että lääkitykseni on ihan vääränlainen, ja minulla todettiin myös vaikea masennus. Sain lopulta itselleni sopivan lääkkeen, Riikka kertoo.

Vihdoin oikeassa paikassa

Maksaakseen shoppailuvelkansa Riikka alkoi tehdä töitä peräti neljässä eri vaateliikkeessä.

– Olen aina ollut herkkä innostumaan asioista, mutta en ole saanut juuri mitään tehtyä loppuun. Se on ollut perheen ja kavereiden kesken vitsikin, että keksin tuhansia uusia ammattiehdotuksia viikon sisällä. Joskus halusin olla lentäjä, joskus jotain ihan muuta, Riikka muistelee.

– Vakuuttelin aina itselleni, että tämä on se oma juttu, mutta mikään ei kuitenkaan kiinnostanut puolta vuotta tai vuotta kauempaa.

Töiden ohella hän ryhtyi opiskelemaan muotimarkkinointia Helsinki Design Schoolissa.

”Minulla on rohkeutta tehdä nopeita päätöksiä.”

– Tuli ensimmäistä kertaa koskaan sellainen olo, että nyt olen oikeassa paikassa, Riikka sanoo.

Riikka valmistui ja löysi samalla uralleen oikean suunnan. Opintojen kautta hän pääsi harjoitteluun Marimekkoon ja töihin muoti- ja sisustusyritykseen. 

Lopulta hänelle avautui myös yllättävä tilaisuus ryhtyä yrittäjäksi.

– Entinen omistaja soitti ja kysyi, haluaisinko ostaa yrityksen, jossa olin ollut töissä. Oli heti sellainen olo, että tietenkin, mutta kyllä sitä paljon mietittiin. Loppujen lopuksi tein päätöksen ja kaupat nopeasti, alle kolmessa kuukaudessa, Riikka kertoo.

Nyt Kuulto Shop työllistää jo kaksi henkeä. Riikka kertoo, että vuoden aikana myynti on kasvanut ja asiakasmäärät lisääntyneet. Alkuvuodesta 2018 Riikka laajensi myymälää ja otti valikoimiin lasten ja miesten vaatteet. Samalla hän avasi uuden verkkokaupan.

Rohkeus tehdä nopeita päätöksiä

Tanskalaispsykiatri Anders Hansenin julkaisi hiljattain ADHD:ta käsittelevän teoksen, jossa valotetaan erityisesti ADHD:n hyviä puolia. Hänen mukaansa erityisesti yrittäjillä on paljon ADHD-piirteitä.

Riikka uskoo, että hänenkin urakehityksensä on osittain ADHD:n ansiota.

– Erityisesti ongelmanratkaisukykyni on kehittynyt vuosien varrella, kun on pitänyt metsästää niin usein puhelinta ja muita tavaroita, jotka ovat aina hukassa. Minulla on myös rohkeutta tehdä nopeitakin päätöksiä. Se voi toki olla huono asia, mutta myös piirre, joka voi viedä pitkälle, Riikka sanoo.

”Tajusin, että kaikkea ei tarvitse osata heti.”

Nykyään Riikasta tuntuu, että hän voi puhua sairaudestaan avoimesti, vaikka se aiheuttaa edelleen erilaisia hankaluuksia.

– Ennen häpesin ADHD:tä, mutta nyt en halua piiloutua sen taakse. En vaihtaisi mitään kokemuksiani pois. Ne ovat tuoneet minut tähän pisteeseen. ADHD on opettanut minulle paljon itsestäni, Riikka sanoo.

Kaikki tietävät Suomen oman jäämiehen, F1-mestari Kimi Räikkösen. Mutta kuinka hyvin sinä hänet tunnet? Tee testi!

Jutun lähteenä käytetty 16.8. ilmestynyttä Kari Hotakaisen kirjoittamaa Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa (Siltala).