Maria Kiiski rakastui Christian Casagrandeen nähtyään tämän televiossa.

Perjantai-illan The Voice of Finland -jaksossa selviää, että ohjelma saattoi yhteen kaksi laulajaa.

Maria Kiiski ja Christian Casagrande olivat molemmat mukana ohjelman toisella tuotantokaudella. Tuolloin Maria putosi Ääni ratkaisee -vaiheessa, mutta Christian eteni live-esiintymiisiin asti. Nyt Maria yrittää toistamiseen päästä eteenpäin kilpailussa, ja Christian on hänen tukenaan. 

– Tapasimme ihan vahingossa reilu vuosi siten Vantaalla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, ainakin mun puolelta. Tai oikeastaan mä rakastuin jo, kun kattelin Christiania televisiosta. Ajattelin, että onpa ihan mahtavan positiivinen ja energinen ihminen – meidän kuuluu olla yhdessä, Maria kertoo.

Ohjelman kulisseissa on aikaisemmin syttynyt romanssi. Lue juttu täältä.

Lue myös:

Eija-Riitta ja Atte Korholalla toinenkin lahjakas tytär – mukana The Voice of Finlandissa

Redraman ja Axl Smithin kaveri kilpailee The Voice of Finlandissa – vaikuttaako ystävyys jatkoon pääsyyn?

Riikka Pulkkinen varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille. ”Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut.” Kuva: Jonna Öhrnberg
Riikka Pulkkinen varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille. ”Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut.” Kuva: Jonna Öhrnberg

Riikka Pulkkinen erosi reilu vuosi sitten. – Meillä on eksän kanssa hyvät välit, ja teemme paljon asioita lapsen kanssa yhä yhdessä, Riikka Pulkkinen sanoo.

Kirjailija Riikka Pulkkinen, 38,  julkaisee viidennen romaaninsa syyskuussa. Suositun kirjailija Lasten planeetta -niminen teos käsittelee rakkautta, hulluutta, maailmanloppua sekä eroamista.

Riikka ja konsulttina toimiva Erkki Perälä erosivat reilu vuosi sitten. Heillä on viisivuotias tytär, jonka huoltajuuden he jakavat.

– Itselle erokokemus on ennen kaikkea eroamista perheestä, ei pelkästään liitosta. Toisaalta tämä erovuosi osoitti myös sen, että jollain tavalla olemme yhä perhe.

– Meillä on eksän kanssa hyvät välit, ja teemme paljon asioita lapsen kanssa yhä yhdessä. Se on jopa luontevaa. Vaikka muskarin kevätjuhlan jälkeen menimme yhdessä syömään ja kohotimme maljat. Sellaisista asioita haluaa pitää kiinni.

 Kirjailijan on vielä vaikea tiivistää eroa yhteen tunteeseen.

– Ero vaikuttaa ihan kaikkeen. Maailmankuvaan, rakkauskäsitykseen, menettämistä se ainakin on. Samalla ero on aktiivinen päätös, jossa täytyy tunnistaa itsensä vastuusta. Siksi kirjailijana tykkään käsitellä isoja teemoja, ettei isoja asioita tarvitse typistää pieneksi.

Yökahvit vaihtuivat junatreffeihin

Riikka Pulkkinen nousi yhdeksi maan nimekkäimmistä kirjailijoista 26-vuotiaana, kun Raja-teon julkaistiin. Hän aloitti kirjan kirjoittamisen 20-vuotiaana. Työskentelytavat ovat muuttuneet tuon jälkeen, kun kirjoittamisesta tuli ammatti.

– Nykyään olen aamupäiväkirjoittaja. Esikoisteosta kirjottaessa saatoin keittää yökahvit ja kirjoitin illalla, mitä en nykyisin tee.

Myös lapsen myötä työaika on selkeytynyt. Välillä luova työ vaatii kuitenkin irtiottoja.

– Luovan kirjoittamisen oppaassa sanotaan, että kannattaa sopia välillä treffit itsensä kanssa, jos kirjoitus ei kulje. Tällöin saatan hypätä junaan ja kirjautua hotelliin. Se auttaa minua. Myös pitkät urheiluleirityyppiset kirjoitusputket toimivat.

Riikka kokee ravintolavaunun toimivaksi kirjoituspaikaksi.

– Mutta se ei saa olla liian täynnä. Miika Nousiaisen kanssa keskustelin aiheesta ja hän saattaa tehdä jopa niin, että matkustaa vain Turkuun ja takaisin junalla kirjoittaakseen. Itse olen vielä tähän asti keksinyt kohteessa jotain tekemistä.

Iltaisin ajatus saattaa harhailla vielä kirjan henkilöissä.

– Kirjoitusprosessin aikana saatan tosin olla joskus hajamielinen äiti.

Isoja kysymyksiä

Onko mahdollista kertoa kaikesta kaikki? Sitä Pulkkinen miettii teoksessaan ja myös työssään.

– Kirjailijana olen päässyt ajatuksesta, että minun pitäisi kertoa yhdessä teoksessa kaikki mitä tiedän elämästä.

– Kirjassa pohdin, että onko ajatus sellaisesta rakkaudesta, jossa kerrotaan kaikki kaiken aikaa toiselle. Samalla kun jaetaan todellisuus ja otetaan aikaa vastaan yhdessä, niin onko se ollut vain illuusio, kun se päättyy.

Vaikka yksi kirjan päähenkilöistä tekee eroa, niin Riikka varoittaa lukijaa vetämästä liikaa yhtäläisyysmerkkejä kirjan hahmon ja kirjailijan oman elämän välille.

– Olen kirjoittanut kuusi kirjaa, joista tämä on viides romaani. Olisi mahdotonta, että olisin itse ehtinyt elää kaikki elämät ja tapahtumat, joita kirjan henkilöille on tapahtunut, Riikka totesi Otavan kirjasyksyn avajaisissa.

Uutuuskirjan mukaan Kimi Räikkönen väsyi valehteluun edellisessä suhteessaan.

Kari Hotakaisen syksyn kirjauutuudessa Tuntematon Kimi Räikkönen (Siltala) käydään läpi formulakuljettajan elämäntarina.

Yksi keskeinen osa Kimi Räikkösen vaiheita on ollut tapaaminen nykyisen vaimon Minttu Räikkösen (os. Virtanen) kanssa. Vuonna 2016 avioitunut pari tutustui Kimin kesämökillä järjestetyissä juhannusbileissä vuonna 2013.

Uutuuskirja kertoo, että Kimi ja Minttu olivat tavanneet jo pari vuotta aikaisemmin samanlaisissa juhlissa. Tuolloin Kimi oli vielä naimisissa Jenni Dahlmanin kanssa, ja Minttu seurusteli tahollaan. Vuonna 2013 tilanne oli kuitenkin toinen, kun Kimi eli käytännössä asumuserossa ja Minttu oli sinkku.

”Ja onhan siinä se, että silmä tykkää.”

Kirjassa Hotakainen kuvailee Mintun tuntemuksia suhteen alkuvaiheessa näin:

Minttu ei voi kuvitellakaan rakastuvansa mieheen, jolla on holtiton maine. Varsinkaan nyt, kun hän asuu omassa asunnossaan varmana siitä, ettei halua vähään aikaan vakituista suhdetta ylipäätään. Mutta Minttu huomaa, että Kimin kanssa hänellä on poikkeuksellisen hauskaa, tuollainen ihminen olisi mukava saada ystäväksi. Ei missään tapauksessa rakastetuksi kuitenkaan, sillä Minttu on vakuuttunut, että rakastumalla tuollaiseen holtittomaan mieheen saa vain siipeensä.

Mintun mukaan Kimi osaa ottaa vaimonsa huomioon. Kuva: Jonna Öhrnberg
Mintun mukaan Kimi osaa ottaa vaimonsa huomioon. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kuukausi juhannuksen jälkeen Kimi kutsui Mintun uudelleen mökilleen – tällä kertaa ihan kahdestaan. Epäröinnin jälkeen Minttu suostui.

– Me on aina tykätty ja tultu juttuun. Ja onhan siinä se, että silmä tykkää. Silloin ensimmäisiä kertoja kun mä näin Mintun, sillä oli sellaiset tiukat farkkushortsit. Olin sanonut, että ”voi perse”, Kimi kertoo kirjassa.

Mintun tapaamisesta alkoi myös uusi sivu Kimin ajattelussa. Aikaisempaa liittoa Jenni Dahlmanin kanssa oli kirjan mukaan varjostanut Kimin valehtelu ja pettäminen. 

– Edelisessä suhteessa oli aina pelko, että jääköhän tästä ja tästä kiinni. Että koska tulee Seiska, mitä väsyiiellä Seiskassa nyt on. Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää. Sanoin Mintulle, että jos tässä ruvetaan olemaan, niin en enää kuseta enkä petä. Mä en halua koskaan uudelleen sitä helvettiä enkä niitä pelkotiloja, joita valehtelusta tulee.

Lisää yhteistä aikaa

Kimin ja Mintun suhde jatkui yhteisellä hengailulla ja eteni nopeasti. Kesän jälkeen Minttu muutti Kimin Helsingissä sijaitsevaan 500-neliöiseen asuntoon. Poikaystävä kiersi maailmaa formulakisoissa Sveitsistä käsin.

– Alkuaikoina hermoilin olla yksin suuressa talossa. Kun tulin töistä kotiin, kävelin­ jokaiseen huoneeseen ja napsautin valot päälle varmistaakseni, ettei siellä ollut­ ketään, Minttu kertoi Me Naisille vuonna 2014.

”Jos tämä homma ei toimikaan, en voi soittaa töihin ja sanoa, että joo, mä tulisinkin nyt takaisin.”

Minttu työskenteli samaan aikaan lentoemäntänä FlyBe-yhtiöllä, mutta Kimi halusi Mintun lopettavan työt, jotta yhteistä aikaa olisi enemmän.

– Alkuun sanoin, etten missään nimessä lopeta, mä olen kuitenkin aina tehnyt töitä ja elättänyt itseni. Sanoin, että jos tämä homma ei toimikaan, en voi soittaa töihin ja sanoa, että joo, mä tulisinkin nyt takaisin, Minttu sanoo kirjassa.

Lopulta työt saivat kuitenkin jäädä ja Minttu muutti Kimin luokse Sveitsiin.

– Me tehdään kaikki yhdessä. Ei ole tullut sellaista oloa, että menepä hetkeksi pois. Kimi näyttää aina, että on ihanaa kun sä olet siinä. – – Jos mä vertaan Kimiä kaikkiin aiempiin suhteisiin, tämä asia erottaa sen jokaisesta mun tuntemastani miehestä, Minttu kertoo kirjassa.