Marina Seligson sai yllättäen käsiinsä isälleen kuuluneen käsikorun. Kuva: Lilli Haapala
Marina Seligson sai yllättäen käsiinsä isälleen kuuluneen käsikorun. Kuva: Lilli Haapala

Sosiaalinen media on jälleen todistanut kykynsä saada aikaan paljon hyvää.

Me Naiset kertoi heinäkuussa turkulaisen Marina Seligsonin tarinan. Hänen rintansa oli jo parin vuoden ajan tuntunut oudolta, mutta mammografiassa ei näkynyt mitään.  Marinan oma vahvat tuntemus siitä, että kaikki ei ole kohdallaan, auttoi lopulta piparkakkumaisen syövän löytymisessä. 

Hiljattain Marina kertoi Facebook-sivullaan, että tarinan jakamisesta on ollut yllättävää hyötyä. Se poiki yhteydenoton, jonka seurauksena postilaatikkoon kolahti muisto Marinan edesmenneestä isästä.

– Sain Facebookissa viestin naiselta, joka kertoi, että hänen äitinsä on tuntenut isäni 60-luvulla. Isäni oli silloin armeijassa Parolassa. Viestin lähettäneen naisen äiti oli ilmeisesti isäni ystävä, ja isäni koru on jäänyt aikoinaan hänelle. Koru oli tullut vastaan, kun he olivat käyneet läpi vanhoja tavaroitaan, Marina kertoo.

– Myöhemmin viestin laittaneen naisen äiti oli nähnyt minusta jutun Me Naiset -lehdessä. Hän oli ajatellut, että minussa on nimen lisäksi niin paljon samaa näköä isäni kanssa, että olen varmasti hänelle sukua. Hänestä korun pitäisi löytää takaisin kotiin. Sitten sain viestin, jossa kysyttiin, olenko todella hänen vanhan ystävänsä tytär. Sen jälkeen sain korun postissa.

Marinan isälle kuulunut käsikoru sai tunteet nousemaan pintaan.
Marinan isälle kuulunut käsikoru sai tunteet nousemaan pintaan.

Koru on hiukan kulunut ja tummunut, ja lukko on lähtenyt irti – mutta se ei tee muistosta yhtään vähemmän arvokasta Marinalle.

– Vähän tietty itketti, kun sain korun käsiini. Kiva yllätyshän se oli. On ihanaa, kun ihmiset ovat näin kilttejä ja uskaltavat tällaisessa asiassa ottaa yhteyttä, Marina sanoo.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!

 

Paula Vesala kertoi Enbuske, Veitola, Salminen -ohjelmassa oppineensa Yhdysvalloissa, että kohtauksiin voi pyytää turvahenkilön paikalle.

Paula Vesala kertoi torstai-iltana Enbuske, Veitola, Salminen -show'ssa, että on kokenut seksuaalista häirintää urallaan. Hän ei eritellyt, onko ahdistelua tapahtunut liittyen hänen muusikon, näyttelijän vai näytelmäkirjailijan uraansa.

– Ehkä mä voin puhua koko taiteen kentästä, jolla olen operoinut. Olen kokenut kyllä monenlaista ahdistelua. Se on tosi laaja ilmiö, Vesala kertoi ohjelmassa.

”Voi pyytää turvahenkilön paikalle.”

Juontaja Maria Veitola kysyi Vesalalta, miten sellaisista tilanteista voi selvitä.

– Mä olen oppinut Amerikassa koulussa, että on hyvä etukäteen sanoa, että pyytää turvahenkilön paikalle, kun on lähestymässä tällainen kohtaus, jossa kaipaa turvallista ilmapiiriä. Usein kuvausryhmässä on vaikka vanhempi naishenkilö, joka pysyy huoneessa ja varmistaa, ettei mennä asiattomuuksiin.

Lue myös: Ohjaja Heidi Linden kertoo seksuaalisesta ahdistelusta Suomen elokuvapiireissä: ”Moni on niin traumatisoitunut, että on jättänyt alan”

Tällä hetkellä Vesala nähdään valkokankaalla Aku Louhimiehen ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa. Elokuvassa on yksi kohtaus, jossa Vesala on saunassa Rokkaa näyttelevän Eero Ahon kanssa. Vesala otti aikaisemmin Twitterissä kantaa kohtaukseen liittyvään uutisointiin. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi kohtauksesta otsikolla Paula Vesala rohkeassa saunakohtauksessa uudessa Tuntemattomassa sotilaassa.

– Sanokaas mulle, kuka suomalainen saunoo vaatteet päällä puolison kanssa? Ja jos ollaankin saunassa alasti, onko se ”yllättävää ja rohkeaa”? Vesala ihmetteli viime viikolla Twitterissä.

”Olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun.”

Nyt Vesala kertoi EVS-ohjelmassa saamastaan palautteesta.

– Mä olen saanut sellaisia viestejä, että olen ansainnut tämän ahdistelun, koska olen esiintynyt elokuvassa ilman vaatteita. Toivoisin, ettei siihen liittyisi häpeän tunnetta, mitä siihen liittyy.